Yritysyhteistyön kautta Anamika pääsi pois lapsityöstä

Yritysyhteistyön kautta Anamika pääsi pois lapsityöstä

Intian Dungarpurissa elävä 11-vuotias Anamika on päässyt pois lapsityöstä ja on palannut kouluun lapsityönvastaisen kampanjamme ja Valmetin tukeman toiminnan kautta.

Anamika asuu maaseudulla Intian Rajasthanissa Dungarpurin alueella. Vanhimpana lapsena hänelle lankesi raskas osavastuuperheen elättämisestä sen jälkeen, kun hänen isänsä menetti toimeentulonsa koronapandemian aiheuttaman sulkutilan vuoksi.

Anamika joutui peltotöihin kahden euron päiväpalkalla. Anamikan pelastukseksi tuli hänen kotiseudullaan lahjoittajien ja yritysyhteistyökumppani Valmetin tuella toteutettava hankkeemme, jonka tarkoituksena on vähentää lapsiköyhyyttä ja lapsityötä sekä edistää lasten koulunkäyntiä.

Anamika ja hänen veljensä ovat iloisia voidessaan taas käydä koulua. Kuva: Pelastakaa Lapset

Anamika ei itse olisi koskaan halunnut luopua koulunkäynnistä. Koronasulun aikana toteutetun lapsityönvastaisen kampanjamme myötä hänen ahdinkonsa tulikin ilmi.

Anamikan isä ja äitipuoli saivat kuulla hankkeemme työntekijöiltä, että heidän perheensä on oikeutettu saamaan sosiaaliturvaa ja tukea lasten koulunkäynnin kustannuksiin. Heille kerrottiin myös, kuinka haitallista lapsityö on ja kuinka tärkeää koulunkäynti perheen lasten tulevaisuuden kannalta olisi. Pian isä ja äitipuoli ymmärsivät, että lasten koulunkäynti ei uhannut perheen toimeentuloa.

Anamika sekä opintonsa myös keskeyttänyt pikkuveli palasivat onnellisina kouluun. He saivat hankkeen työntekijöiltä kunnon koulureput ja koulutarvikkeita. Vapaaehtoisen mentorinavulla Anamika sai kirittyä muut oppilaat kiinni opinnoissa.

Perheen lasten elämässä asiat ovat nyt paremmin, kiitos työmme tukijoiden. Anamika kertoo, että työssä ollessaan hän oli kaivannut koulua joka ikinen päivä:

– Olen erittäin onnekas, kun sain palata takaisin kouluun jatkamaan opintoja. Voin iloita ystävieni seurasta ja yhteisistä leikeistämme koululla. Paikalliset sosiaaliviranomaiset, kylän lastensuojelukomitea ja koulu ovat sitoutuneet siihen, että Anamika ja hänen veljensä saavat myös tulevaisuudessa käydä koulua rauhassa. Lapsilles se on huojentava tieto, he voivat jälleen unelmoida tulevasta. Anamika haluaa isona opettajaksi, samoin hänen veljensä.

Viime vuonna 229 lasta pääsi hankkeen ansiostapois lapsityöstä takaisin kouluun.

Valmet on vuoden 2020 alusta lähtien tukenut Pelastakaa Lasten lapsiköyhyyttä vähentävää toimintaa Intian Dungarpurin alueella Rajasthanin osavaltiossa. Pitkäjänteisen hankkeen osana edistämme yhdessä viranomaisten ja paikallisten yhteisöjen kanssa ahdingossa olevien perheiden pääsyä lapsilähtöisen sosiaaliturvan piitiin. Samalla toimimme lapsityötä vastaan, edistämme lasten koulunkäyntiä sekä vahvistamme lasten huolenpitoa perheissä.

Haluatko lähteä mukaan yritysyhteistyöhön, lue lisää erilaisista mahdollisuuksista.