Turvallisesti verkossa Turvallisesti verkossa

Turvallisesti verkossa

Lapset tarvitsevat turvaa myös verkossa

Pelastakaa Lasten tekemän selvityksen mukaan lasten ja nuorten seksuaalinen häirintä sosiaalisessa mediassa on yleistä. Selvitykseen vastanneista 12–17-vuotiaista lapsista ja nuorista yli 30 prosenttia oli nähnyt toisten lasten ja nuorten tekemää seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana.

Lapset oppivat tekniikan käytön nopeasti, mutta eivät välttämättä tiedä, miten verkossa toimitaan turvallisesti. Samalla tavalla kuin muussakin lapsen kasvattamisessa, on vanhemmilla, huoltajilla ja muilla lapsen kasvattajilla vastuu tarjota lapselleen tietoa ja ymmärrystä siitä, miten toimia turvallisesti verkossa. Vanhemmalla on tärkeä rooli lapsensa elämässä verkkoympäristössä silloinkin kuin lapsi tai nuori ymmärtää tekniikkaa ja koko verkkomaailmaa enemmän kuin hänen vanhempansa.

Olemme koonneet tälle sivustolle lasten ja nuorten verkkoturvallisuuteen liittyviä vinkkejä ja ohjeita vanhempien tueksi. Sivustolta löytyy myös erilliset ohjeet nuorille, joista kannustamme vanhempia kertomaan lapsilleen.

Pidetään lapset turvassa myös verkossa!