Lapsiköyhyys

Miljoonat perheet elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Ruuan hinnan noustessa ja kuivuuden tai tulvien tuhotessa sadon eniten kärsivät lapset. Usein köyhyyteen kytkeytyy syrjintä – eri maissa niin lait kuin erilaiset perinteet ja ennakkoluulotkin asettavat lapset eriarvoiseen asemaan keskenään. Köyhyydestä kärsivät suhteettoman paljon ne lapset, jotka ovat elämässään syrjittyjä muutenkin: esimerkiksi etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen edustajat, vammaiset, pakolaiset ja tytöt. Köyhyys riistää liian monelta lapselta lapsuuden.

Kun elämä on päivittäistä kamppailua hengissä selviämiseksi, erityisesti lapset ovat alttiita hyväksikäytölle, väkivallalle ja syrjinnälle. Köyhyys vaarantaa lasten fyysisen ja psyykkisen terveyden. Köyhyys ajaa monet lapset vaarallisiin töihin ja vie heiltä mahdollisuuden käydä koulua. Köyhyys vahingoittaa lapsia jo ennen heidän syntymäänsä. Esimerkiksi Burkina Fasossa monet lapset syntyvät äidin aliravitsemuksen vuoksi jo valmiiksi aliravittuina.

Pelastakaa Lapset työskentelee maailman kaikkein köyhimmillä alueilla auttaen perheitä parantamaan toimeentuloaan. Sosiaaliturva on yksi keskeisistä keinoista ehkäistä ja vähentää äärimäistä köyhyyttä sekä puuttua köyhyyden haitallisiin vaikutuksiin. Tuemme viranomaisia ja paikallisia yhteisöjä kehittämään sosiaaliturvan järjestelmiä, niin että ne tavoittaisivat juuri niitä perheitä, jotka ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa. Pelastakaa Lapset on pitkään kehittänyt lapsilähtöistä sosiaaliturvaa esimerkiksi IntiassaNepalissa ja Filippiineillä.

Sen lisäksi, että lievennämme köyhyyden lapsille aiheuttamia haittoja, pureudumme köyhyyden syihin ja teemme vaikuttamistyötä köyhyyttä aiheuttavien yhteiskunnallisten rakenteiden korjaamiseksi. Sosiaaliturvaohjelmilla on onnistuttu tehokkaasti parantamaan lasten ravitsemusta ja terveyttä sekä lisäämään heidän koulunkäyntiään. Samalla lasten riski joutua hyväksikäytön uhriksi on pienentynyt.

Lasten köyhyyttä ja haavoittuvaisuutta vähennetään varmistamalla, että lapsiin panostetaan riittävästi ja tarkoituksenmukaisesti sekä sosiaaliturvajärjestelmässä että perheen tasolla. Koulutamme viranomaisia ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien perheitten vanhempia jo olemassa olevien valtion tukien käytöstä. Lisäksi teemme kansallisen tason vaikuttamistyötä yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa lapsilähtöisemmän sosiaaliturvapolitiikan puolesta. Samalla kehitämme paikallisten kumppanien asiantuntemusta ja teemme tutkimuksia köyhyyden lapsivaikutuksista.

Intian lapsiköyhyys – Ishwarin tarina

Videon on toteuttanut YLE/Nenäpäivä-tuotanto. Kaikki oikeudet pidätetään.

13-vuotias Ishwar on jäänyt orvoksi äitinsä kuoltua sairauteen useita vuosia sitten. Ishwar on ollut vastuussa perheestään äidin kuolemasta saakka. Perhe asuu Luoteis-Intiassa kroonisesta köyhyydestä kärsivällä alueella. Ishwarin lisäksi perheeseen kuuluu 8-vuotias Usha sisko ja isä Rama Damor, joka on menettänyt kokonaan näkönsä kaihin takia. Perheen lapset huolehtivat ruuanlaitosta, hakevat veden ja ruokkivat karjan. Ishwar ja Usha käyvät koulua vuoropäivinä, jotta toinen heistä voi aina olla auttamassa sokeaa isää kotona. Perheen ainoa kuukausittainen tulo on isän noin 7 euron eläke. Ishwar omistaa vain päällään olevat vaatteet ja rikkinäiset silmälasit, sillä perheellä ei ole varaa uusiin. Perheen koti on ollut hyvin epäsiisti, eikä esimerkiksi astioita ole pesty ruokailujen välissä.

Pelastakaa Lasten avulla Ishwar on pääsemässä valtion sosiaalituen piiriin, joka hänelle kuuluu, mutta monimutkaisen hakuprosessin takia on jäänyt aiemmin saamatta. Sosiaalituen piirin pääseminen parantaa merkittävästi perheen rahatilannetta. Pelkkä sosiaaliturva ei automaattisesti paranna Ishwarin ja Ushan hyvinvointia, vaan sen lisäksi Ishwar ja hänen isänsä saavat opastusta hygieniasta ja terveydestä huolehtimiseen. Ohjauksen ansiosta Ishwar pesee nykyään vaatteensa päivittäin ja pitää perheen ruokatarvikkeet peitettynä. Lisäksi Ishwar on saanut apua silmäongelmiinsa ja hänelle on hankittu myös uudet silmälasit.

Ladattavissa olevat julkaisut