Filippiinit

Filippiineillä elää arvioiden mukaan yli 100 miljoonaa asukasta ja se on yksi maailman katastrofialteimmista maista maailmassa. Filippiinejä uhkaavat niin maanjäristykset, tulivuoren purkaukset, tsunamit kuin hirmumyrskytkin. Erilaiset luonnononnettomuudet koettelevat maata vuosittain ja monet ihmiset menettävät toistuvasti kotinsa, eikä loukkaantumisilta ja kuolonuhreiltakaan vältytä. Filippiineillä monet perheet elävät köyhyyden kierteessä eli köyhyys periytyy sukupolvelta toiselle. Filippiineillä on sosiaaliturvaohjelmia, jotka on tarkoitettu etenkin köyhille perheille, joilla on joko hyvin pienet tulot tai ei tuloja ollenkaan. Todellisuudessa läheskään kaikki köyhät perheet eivät pääse näiden sosiaaliturvaohjelmien piiriin, esimerkiksi tiedon puutteen takia. Köyhyys periytyykin sukupolvelta toiselle sekä tulojen puutteen että sosiaaliturvaohjelmien huonon tavoittavuuden takia.

Pelastakaa Lapset on tehnyt työtä Filippiineillä aina vuodesta 1981 lähtien. Tärkeimpiä osa-alueita työssämme Filippiineillä ovat olleet esimerkiksi koulutus, ravinto, terveydenhuolto, lastensuojelu ja lapsiköyhyyden ehkäiseminen. Lisäksi Pelastakaa Lapset toimii Filippiineillä myös katastrofeissa, ja esimerkiksi vuonna 2013 iskeneen taifuuni Haiyanin aiheuttaman tuhon jälkeen jaoimme muun muassa ruokaa, puhdasta vettä ja hygieniatarvikkeita.

Suomen Pelastakaa Lapset on tukenut sosiaaliturvan kehittämistä Filippiineillä vuodesta 2015 lähtien. Tällä hetkellä meneillään olevan hankkeen tarkoituksena on kehittää maan suurinta sosiaaliturvaohjelmaa Pantawid-ohjelmaa. Lyhyellä aikavälillä sosiaaliturva auttaa perheen välittömiin tarpeisiin, mutta pitkällä aikavälillä sillä pyritään katkaisemaan köyhyyden kierre sitä saavissa perheissä. Pelastakaa Lasten tavoitteena on vähentää köyhyyttä erityisesti köyhien lasten ja heidän perheidensä keskuudessa työskentelemällä yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa. Tähän pyritään vahvistamalla ja muuttamalla jo olemassa olevia sosiaaliturvaohjelmia lapsiystävällisemmiksi. Erityistä huomiota kiinnitetään sukupuolten väliseen asemaan ja tasa-arvoon. Pyrimme myös tunnistamaan köyhät lapset ja heidän perheensä sekä lisäämään perheiden tietoisuutta sosiaaliturvaohjelmista. Lisäksi pyrimme parantamaan nuorten elämäntaitoja erilaisilla koulutuksilla ja informaation jakamisella. Koulutamme myös viranomaisia ja lasten vanhempia, jotta he voivat jatkossa ottaa lasten aseman paremmin huomioon toiminnassaan.

Lapset käyvät nykyään koulua ja saavat perusterveydenhuollon

Kuvassa Leonora on nuorimman lapsensa kanssa heidän talonsa edustalla.

Kuvassa Leonora on nuorimman lapsensa kanssa heidän talonsa edustalla.

Leonora (47) on perheenäiti ja kausiviljelijä, joka asuu Hibulangan kylässä Villaban kaupungissa Leyten provinssissa. Hänen miehensä työskentelee rekkakuskina niukalla palkalla ja perheen pääasiallinen tulo onkin Leonoran riisin viljelystä ansaitsemat rahat. Perheen talo tuhoutui Haiyan-taifuunin seurauksena vuonna 2013 ja he menettivät koko omaisuutensa.

Pelastakaa Lapset jakoi Haiyan-taifuunista kärsineille perheille kotitalous- ja hygieniatarvikepakkauksia. Leonoran mukaan niistä oli paljon apua, sillä ihmiset olivat liian kiireisiä etsiessään ruokaa, joten he usein unohtivat hygienian tärkeyden. Leonoran perhe on vastaanottanut valtion Pantawid-ohjelman ehdollista sosiaalitukea vuodesta 2010 lähtien. Rahalla perhe pystyy maksamaan lasten koulutuksen ja heidän perusterveydenhuollon. Ennen ohjelman piiriin pääsyä perheen tulot eivät riittäneet lasten koulutukeen, eivätkä he olleet tietoisia, että voisivat saada sosiaalitukea lasten koulutusta varten. Köyhyydestä johtuen he eivät myöskään vieneet lapsiaan terveystarkastukseen. Hiljattain Leonora osallistui Pelastakaa Lasten järjestämään seminaariin, jossa kerrottiin lasten kehityksestä, oikeuksista, osallisuudesta ja vanhempien vastuusta. Seminaarin jälkeen Leonora pääsee jakamaan oppimaansa myös muille vanhemmille.

Filippiinien hankkeet rahoitetaan Suomen ulkoministeriö ja yksittäisten suomalaisten lahjoittajien tuella.