Perhekaveri-vapaaehtoistoiminta
Pelastakaa Lapset valmentaa vapaaehtoisia perhekavereita perhekavereiksi sijaisperheille. Perhekaveritoiminnan ovat myös aloittaneet perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkäällä, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän perhehoito Lahdessa, Hgin kaupungin vastaanottoperhetoiminta ja Espoon perhehoito. Vantaan perhehoito on aktiivisesti ollut mukana Peppi-hankkeen kehittämistyössä ja perhekaveritoiminnassa. Joensuu ja Jyväskylä ovat olleet Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen hankealueiden kuntakumppaneita.
Vapaaehtoiset ovat suuri voimavara sijaisperheille. Toisin kuin viranomaiset, vapaaehtoiset osallistuvat perheen arkeen ja rikastuttavat näin kaikkien sijaisperheen jäsenten elämää. Koska vapaaehtoiset osallistuvat perheen arkeen omasta halustaan ja aloitteestaan, sijaisvanhemmat kokevat, että vapaaehtoiset arvostavat sijaisperheiden elämäntapaa.
”He osoittautuivatkin ihan tavallisiksi lapsiksi, joita kasvatetaan ihan samalla tavalla kuin muitakin.” Perhekaveri
”Nii ja onhan se hyvä, että jos joku pystyy ja haluaa tehdä tämmöstä vapaaehtoisesti, nii on se aika kova juttu.” Sijaisvanhempi
Sijaisperheiden kanssa toimivat vapaaehtoiset ovat tavallisia, turvallisia aikuisia, jotka on koulutettu tehtäväänsä lyhyessä valmennuksessa. Esimerkiksi sijaisperheen tukihenkilötoiminnasta kiinnostuneet osallistuvat 12-tuntiseen valmennukseen, johon sisältyy alkuhaastattelu. Valmennuksessa osallistujat saavat tietoa tukihenkilönä toimimisesta ja voivat pohtia omaa elämäntilannettaan ja odotuksiaan. Valmennukseen osallistuminen ei vielä sido – päätös vapaaehtoiseksi ryhtymisestä tehdään valmennuksen jälkeen yhdessä kouluttajan kanssa
Hae vapaaehtoiseksi perhekaveriksi
Toiminta erosi ennakko-odotuksista – lue vapaaehtoisen tarina
”Toimin 14-vuotiaan tytön aikuiskaverina. Olin pitkään miettinyt vapaaehtoistyötä, kun löysin sijaisperheiden tukihenkilötoiminnan ihan vahingossa Facebook-mainoksen kautta. Pian jo soiteltiin puolin ja toisin, ja noin kuukauden kuluttua löysin itseni vapaaehtoisten valmennuksesta.
Toimintaan lähtiessä päällimmäinen ajatukseni oli se, mitä minulla olisi tähän toimintaan annettavana. Samoin kuin jännittävään työhaastatteluun valmistautuessani, etsin vastausta itsestäni kysymykseen ”miksi juuri MINUT pitäisi valita?” Kuitenkin jo valmennuksen aikana minulle valkeni, ettei tässä etsitä superihmistä, vaan yksinkertaisesti ihmisiä, joilla on kyky ja halu olla läsnä toiselle ihmiselle. Valmennuksesta mieleeni jäi erityisesti harjoitus, jossa pohdittiin omia odotuksia toimintaan liittyen ja sitä, kuinka ne luultavasti tulevat eroamaan todellisuudesta. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia.
Omissa toiveissani oli tuolloin päästä hoitamaan pienempiä lapsia, joista minulla oli kokemusta. Kun minulle sitten ehdotettiin tuettavaksi 14-vuotiasta nuorta, pohdin osaisinko olla teini-ikäisen tytön kanssa? Minkälaisia asioita tekisimme yhdessä, miten toimia hyvänä roolimallina ja esikuvana? Jännitin aika lailla ensimmäistä tapaamista, mutta olin päättänyt, että kyllä tähän lähdetään. Pidin tytöstä heti.”
Luottamuksen syntyminen saa viedä aikaa
Minulla itselläni on ollut tukihenkilö nuorena. Se, että on kokenut tukisuhteen molemmissa rooleissa, antaa perspektiiviä. Tämä kokemus on ohjannut minua paljon toimiessani nyt itse tukihenkilönä. Jos aluksi koinkin riittämättömyyden tunteita, muistutin itseäni siitä, että toisen ihmisen aito läsnäolo on enemmän kuin riittävää. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oma taustansa ja se, kuinka nopeasti tai kuinka syväksi luottamus kasvaa, on yksilöllistä. Luottamuksen syntyminen saa viedä aikaa.
Tapaamme yleensä nuoren kanssa kahden viikon välein. Olen käynyt seuraamassa hänen harrastuksiaan, olemme keilanneet, seinäkiipeilleet, käyneet elokuvissa ja erilaisissa taidetapahtumissa. Suurimmaksi osaksi tapaamisemme ovat kuitenkin kahvittelua ja jutustelua arjen asioista. Koen, että vahvuuteni tukihenkilönä on ymmärtäväisyys, silloinkin, kun se tuntuu itselle hankalalta. Jos esimerkiksi jonain päivänä toisen ei tee mieli jutella tai seurani tuntuu hänestä tylsältä, voi se harmittaa. Löydän noista tilanteista kuitenkin hyvää: ollaan tultu honeymoonista suhteeseen, jossa voi joskus olla tylsää, ärsyttää ja jossa voi toisinaan olla vain hiljaa. Se voi olla juuri sitä, mitä toinen sillä hetkellä tarvitsee.
Toiminta on antanut minulle itsevarmuutta ja aktivoinut minua; vienyt epämukavuusalueelle ja tuonut vaihtelua arkeen. Olemme nuoren kanssa luonteeltamme osittain hyvin erilaisia. Tästä syystä meillä kesti ehkä pidempään tutustua ja alkaa ymmärtää toisiamme, mutta en vaihtaisi tuota aikaa mihinkään. Ajoittain voi olla myös hankalaa hahmottaa oma roolinsa nuoren elämässä. Siihen, mitä toiminta on antanut nuorelle, on tietysti minun osaltani vaikea vastata. Minulle on kuitenkin sanottu, että tyttö on oppinut luottamaan. Se, jos mikä, on arvokasta. En voisi oikeastaan enempää toivoa.
Aikuiskaverina toimiminen vaatii sitoutumista
Jos toiminta kiinnostaa, mukaan vain! Sitoutuminen toimintaan on kuitenkin tärkeää. Itselleni sitoutuminen tarkoittaa sitä, että pidän sovituista asioista kiinni ja ennakoin ajoissa, jos mahdollisia muutoksia on ilmassa esimerkiksi omassa elämässäni. Tietenkään kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, mutta kun ollaan tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, on ihmissuhteiden pysyvyys keskeistä. Turvallisia aikuisia ei ole koskaan liikaa lasten ja nuorten elämässä.
Toimintaan sitoutumiseen liittyy mielestäni myös tietynlaisten tavoitteiden luominen. On tärkeää tietää, mitä ne kenelläkin ovat: nuorella, hänen perheellään ja itsellä. Niitä on hyvä sovitella yhteen ja tarpeen tullen päivittää.
Vapaaehtoistoiminta on ennen kaikkea tavallisten ihmisten tekoja tavallisille ihmisille. Se on mielestäni tärkeä viesti.”
Perhekaveri