Nepal

Nepal on yksi maailman köyhimmistä valtioista ja siellä asuu noin 31 miljoonaa ihmistä. Arvioiden mukaan noin neljännes maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Huhtikuussa 2015 Nepaliin iski kaksi valtavaa maanjäristystä, mikä johti 8 800 ihmisen kuolemaan, 17 000 loukkaantumiseen ja yli 500 000 talon sortumiseen tai vaurioitumiseen. Vielä vuosi maanjäristyksen jälkeen 600 000 perhettä oli ilman pysyvää kotia. Nepalin vuoristoinen maasto on paikoitellen hidastanut avun perille pääsyä ja Nepal toipuu edelleen järistyksen aiheuttamista tuhoista.

Pahiten kärsineiden alueiden joukossa olivat Sindhupalchowk ja Kavrepalanchowk, joissa Suomen Pelastakaa Lapset on toiminut vuodesta 2006 lähtien. Useissa yhteisöissä, joihin maanjäristys oli vaikuttanut, nousi esiin monia lastensuojelullisia ongelmia, kuten lisääntynyt lapsikauppa, perheestä eroon joutuminen, lapsityö, hyväksikäyttö sekä psykologiset ongelmat lasten keskuudessa.  Maanjäristyksen jälkeen keskityimme kolme kuukautta pelkästään humanitaariseen työhön katastrofialueilla. Lisäksi keskityimme vähentämään lasten ja heidän vanhempiensa psykososiaalista stressiä antamalla heille psykososiaalista tukea ja tarjoamalla neuvoa ja ohjausta huoltajille ja lapsille.

Pelastakaa Lapset pyrkii vähentämään lapsikauppaa, lapsityövoiman käyttöä ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sosiaaliturvan, lastensuojelun ja vaikuttamistyön kautta.  Lisäksi olemme edistäneet parempaan vanhemmuuteen ja hoivaan liittyviä käytäntöjä esimerkiksi ohjaamalla ja kouluttamalla lasten vanhempia ja huoltajia. Olemme perustaneet lapsille ryhmiä, joissa heille opetetaan esimerkiksi elämäntaitoja ja itsesuojelua. Pelastakaa Lapset tukee myös lapsikaupan ja hyväksikäytön uhreja. Pyrimme edistämään lasten koulun käyntiä ja pienentämään aliravittujen lasten määrää Nepalissa.

Koulutamme Nepalissa lasten vanhempia ja huoltajia esimerkiksi terveellisestä ja ravitsevasta ruuasta.

Koulutamme Nepalissa lasten vanhempia ja huoltajia esimerkiksi terveellisestä ja ravitsevasta ruuasta.

Pelastakaa Lapset on helpottanut valtion sosiaaliturvan piiriin pääsemistä lisäämällä hakemusprosessin läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta. Nepalilaisille on jaettu tietoa ja sitä kautta parannettu heidän tietoisuuttaan sosiaalisturvaohjelmista. Perheet ovatkin tulleet aiempaa tietoisemmiksi sosiaaliturvaan liittyvistä hakuprosesseista sekä omista oikeuksistaan ja siitä, mitkä tuet heille kuuluvat. Nykyään he osaavat tarvittaessa vaatia valtiolta heille kuuluvaa sosiaaliturvaa. Näin myös Nepalin valtiolle tulee paine lisätä sosiaaliturvaohjelmiaan. Tavoitteena on myös lisätä Nepalin valtion lapsiin kohdistettuja sosiaaliturvaohjelmia, saada niihin lisää rahoitusta ja lisätä jo olemassa olevien ohjelmien lapsilähtöisyyttä eli sitä, että ne ottavat lasten tarpeet paremmin huomioon.

Pelastakaa Lasten tuella paikallistason lastensuojelujärjestelmät ovat vähitellen vakiintuneet ja piiritason lastensuojelujärjestelmiä on kehitetty koordinoidusti. Nämä lastensuojelujärjestelmät aktivoituivat tehokkaasti maanjäristyksen jälkeen vuonna 2015. Niiden avulla pystyttiin selvittämään esimerkiksi yksin, ilman huoltajaa jääneiden ja muuten haavoittuvassa asemassa olevien lasten tilanne Nepalin järistyksestä kärsineillä alueilla. Tämän ansioista apua pystyttiin toimittamaan tehokkaasti sitä tarvinneille lapsille.

Mariam pääsi sosiaaliturvan piiriin

4-vuotias Mariam elää äitinsä, isänsä, kahden sisaruksen ja isoäitinsä kanssa. Mariamin äiti on halvaantunut Mariamin syntymisen jälkeen, joten isokatja-nepal-037äiti katsoo paljon Mariamin perään ja Mariam onkin hyvin kiintynyt isoäitiinsä. Hänen äitinsä saa Nepalin valtion vammaistukea. Perheen talo romahti täysin maanjäristyksen seurauksena 2015. Perhe on hyvin köyhä ja he ovat dalit eli kastittomia.

Pelastakaa Lapset on auttanut Mariamia ja hänen perhettään monin tavoin. Hänen huoltajiaan on koulutettu siitä, kuinka he voisivat pitää paremmin huolta Mariamista ja hänen ravinnostaan. Mariamin perhettä on rohkaistu viemään hänet säännöllisesti kasvun seurantaan, jotta voidaan varmistaa Mariamin kasvavan hyvin. Aiemmin Mariam sai ruokaa vain kerran päivässä ja hänet saatettiin jättää yksin kotiin, kun muut lähtivät töihin. Koulutuksen ansiosta Mariamin isoäiti tietää nyt, että Mariamin tulisi saada ravitsevaa ruokaa neljä kertaa päivässä ja kasvua on tärkeä seurata. Lisäksi Mariam on autettu tuellamme Nepalin valtion sosiaaliturvan piirin ja hän saa nyt lapsilisää, joka hänelle kuului. Perhe ei vain aiemmin tiennyt asiasta. Perhe käyttää Mariamin saaman tuen terveellisen ja ravitsevan ruuan ostamiseen, johon heillä ei muuten olisi varaa. Pelastakaa Lapset tarjoaa Mariamille myös ateriapaketin päiväkotiin. Nykyään Mariam kasvaa hyvin sekä on terve ja iloinen lapsi.

Nepalin hankkeet rahoitetaan Suomen ulkoministeriön ja yksittäisten suomalaisten lahjoittajien tuella .

JULKAISUJA