Ylikansoitetuilla leireillä on miljoonia pakolaislapsia ja maan sisäisesti siirtymään joutuneita lapsia koronaviruksen levitessä eri puolilla maailmaa

Ylikansoitetuilla leireillä on miljoonia pakolaislapsia ja maan sisäisesti siirtymään joutuneita lapsia koronaviruksen levitessä eri puolilla maailmaa

Eri puolilla maailmaa kiristetään rajoituksia taistelussa koronaviruksen leviämistä vastaan. Pelastakaa Lapset varoittaa, että haavoittavassa asemassa olevia lapsia, jotka asuvat perheineen pakolaisleireillä ja muissa tilapäisasumuksissa ei saa unohtaa.

Maailmassa on yli 12 miljoonaa lapsipakolaista, ja maailmanlaajuisesti noin 70 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kotoaan. Moni heistä elää tällä hetkellä ylikansoitetuilla leireillä, joissa terveydenhuoltoa on saatavissa erittäin rajatusti tai ei lainkaan. Pakolaiset ja muuten kotinsa jättämään joutuneet lapset ovat jo valmiiksi tartuntatautien riskiryhmää monin tavoin. Heillä ei esimerkiksi ole käytettävissään kunnollista terveydenhuoltoa, riittävästi vettä tai asianmukaista sanitaatiota. Heidän vastustuskykynsä saattaa myös olla heikentynyt.

Osa hallitusten tällä hetkellä käyttöön ottamista vastatoimista, esimerkiksi eristäytyminen, ovat ylikansoitetuilla pakolaisleireillä erittäin haastavia. Syyrian Idlibissä konflikti on pakottanut lähes miljoona ihmistä pakenemaan epäinhimillisiin oloihin leireille, joiden kantokyky on jo venytetty yli rajojensa. Näissä oloissa eristäytyminen olisi käytännössä mahdotonta koronavirusepidemian puhjetessa, ja sillä olisikin mahdollisesti tuhoisia seurauksia perheille, jotka ovat eläneet Syyrian konfliktin keskellä jo yhdeksän vuotta.

Maailman suurin pakolaisasutusalue sijaitsee Bangladeshin Cox’s Bazarissa. Siellä ei ole koronan testausjärjestelmää, eikä tehohoitopaikkoja leirin lähes miljoonalle pakolaiselle, joista puolet on lapsia. Liikkumisvapautta rajoitetaan tarkoin ja olot ovat ahtaat, mikä heikentäisi ihmisten mahdollisuuksia eristäytyä. Tällöin viruksen seuraukset voisivat olla katastrofaaliset.

– Toistaiseksi Cox’s Bazarissa ei ole vahvistettu koronatapauksia. Yhden leirin perusterveydenhoidon terveyskeskuksessamme on 15 sängyn osasto, jota voidaan tarvittaessa käyttää eristykseen. Jos koronaepidemia alkaisi levitä voimakkaasti, pystyisimme edelleen jatkamaan perusterveydenhuollon toimintaa eristysyksikön rinnalla, mikä on tärkeää ihmishenkien pelastamiselle. Ylikuormituksen riski on kuitenkin olemassa. Keskuksessa hoidetaan tavallisesti keuhkokuumetta sairastavia lapsia ja tarjotaan odottaville äideille äitiysneuvolan palveluita, toteaa Shamim Jahan, Pelastakaa Lasten Bangladeshin apulaismaajohtaja.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asuu yli neljäsosa maailman pakolaisista, ja vahvistettujen koronatapausten määrä kasvaa siellä nopeasti monissa maissa. Alueella on vain 0,2 lääkäriä tuhatta asukasta kohden, mikä on maailman alhaisin terveydenhuoltohenkilökunnan suhdeluku. Viruksen levitessä sekä pakolaiset että heitä vastaanottaneet maat ovat uhan alla. Vertailun vuoksi Itä-Aasiassa ja Tyynenmeren alueella, jossa suurin osa vahvistetuista tapauksista on ilmennyt, lääkäreitä on 1,6 tuhatta asukasta kohti. Itä- ja eteläisen Afrikan terveydenhuoltojärjestelmille kohdistettua tukea tulisi lisätä, jotta perusterveyspalvelut eivät vaarantuisi yhteisöissä, jotka taistelevat jo ennestään vaarallisia tauteja ja terveysongelmia, esimerkiksi aliravitsemusta, vastaan.

Pelastakaa Lapset toteuttaa merkittäviä sanitaatio- ja hygieniaohjelmia eri puolilla maailmaa ja sen terveystiimit ponnistelevat levittääkseen tietoa koronan ehkäisystä, kuten hygieniakäytännöistä ja eristäytymisestä. Toimien tarkoitus on ehkäistä lasten sairastumista ja parantaa heidän kykyä selvityä, jos he sairastuvat. Tarvitaan kuitenkin enemmän tukea riittävien toimien takaamiseksi.

– Korona on koko maailmaa koskettava terveysriski, joka vaatii hyvin koordinoitua, maailmanlaajuista toimintaa. On meidän kaikkien edun mukaista varmistaa, että teemme kaikkemme ehkäistäksemme viruksen leviämistä. Tämä koskee erityisesti pakolaisten ja siirtymään joutuneiden leirejä, joissa eristäytymiseen ja testaukseen liittyy merkittäviä haasteita. Monet maailman tartuntataudit, kuten keuhkokuume, malaria ja kolera, muodostavat jo nyt suuren taakan erityisesti lapsille, ja perheiden on vaikea saada riittävää terveydenhuoltoa, sanoo Zaeem Haq, Pelastakaa Lasten lääketieteellinen johtaja.

Pelastakaa Lapset vetoaa kansainvälisiin avunantajiin ja kansallisiin hallituksiin kaikkialla, jotta nämä lisäisivät investointejaan terveydenhuoltojärjestelmiin ja auttaisivat näin vastatoimissa viruksen leviämistä vastaan ilman, että muut terveydenhuoltopalvelut vaarantuvat. Lisäksi on laajennettava pakolaisille suunnattuja tiedotuskampanjoita, jotta uusilta tartunnoilta vältyttäisiin. Työntekijämme ympäri maailman valmistautuvat mahdollisiin tautitapauksiin maissa, joiden terveydenhuoltojärjestelmä on heikko, olosuhteet hauraat tai joiden mahdollisuus vastatoimiin on heikentynyt muun kriisin, esimerkiksi sodan tai luonnonkatastrofin seurauksena.

  • Pelastakaa Lasten terveydenhuollon avustustiimit ovat olleet merkittävässä asemassa osallistuessaan vastatoimiin laajoja epidemioita vastaan eri puolilla maailmaa. Näitä ovat olleet muun muassa laaja rokotekampanja keltakuume-epidemiaa vastaan Kiinassa sekä koleran puhkeamiset Jemenissä, Etelä-Sudanissa, Somaliassa, Mosambikissa ja Kiinassa. Pelastakaa Lapset oli alusta alkaen kriisin keskiössä pyrkimyksissä voittaa vuosien 2014 ja 2018 ebolavirusepidemiat Länsi-Afrikassa.
  • Pelastakaa Lasten vesi, sanitaatio- ja hygieniaohjelmat ympäri maailman ovat omiaan hillitsemään ripulin ja muiden tautien esiintymistä alle viisivuotiailla lapsilla ja vähentämään alle kaksivuotiaiden kroonista aliravitsemusta. Pelastakaa Lapset toimii yhteistyössä hallitusten, kansalaisyhteiskunnan ja yhteisöjen kanssa pyrkiessään kehittämään markkinalähtöisiä lähestymistapoja vedenlaadun parantamiseksi ja edistämään parempien hygieniakäytäntöjen omaksuntaa erityisesti lasten keskuudessa.

Auta Syyrian lapsia 

OSALLISTU HÄTÄAPUKERÄYKSEEN