Kuntiin äänestettävä lasten puolustajia – köyhyydessä elävien lasten ja nuorten määrä kasvussa

Kuntiin äänestettävä lasten puolustajia – köyhyydessä elävien lasten ja nuorten määrä kasvussa

Pelastakaa Lapset vetoaa äänestäjiin, jotta tulevissa kuntavaaleissa valittaisiin päättäjiä, jotka ottavat lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen johdonmukaisesti hoidettavakseen. Vaikka Suomessa on jo pitkään tehty monia toimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi ja sukupolvelta toiselle periytyvän vähävaraisuuden kierteen katkaisemiseksi, köyhyydessä elävien lasten ja nuorten määrä on edelleen kasvussa. Koronapandemia kasvattaa entisestään lastensuojelun palveluntarvetta. 

–Kunnissa ei tule nyt eikä tulevina vuosina leikata lapsilta, nuorilta eikä lapsiperheiltä. Se on lyhytnäköistä ja kestämätöntä kuntapäätöksentekoa, muistuttaa erityisasiantuntija Tiina-Maria Levamo Pelastakaa Lapsista.

Suomessa on elänyt köyhyydessä jo ennen koronapandemian puhkeamista yli 120 000 lasta. Koronan myötä tilanne uhkaa heikentyä entisestään: esimerkiksi Lastensuojelun Keskusliitto on arvioinut, että koronapandemia-aikana on tullut 55 000 uutta köyhää lapsiperhettä, joissa elää 100 000 lasta.

–Koronapandemia syventää entisestään lasten välistä hyvinvoinnin kuilua. Tämä suunta on tarpeellista tunnistaa. On punnittava niitä tapoja, joilla kunnat voivat olla kaikkien perheiden tukena. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi opetuksen riittävien resurssien, yhdenvertaisen harrastamisen, sekä lasten ja nuorten matalan kynnyksen palvelujen varmistaminen, painottaa Levamo.

Pelastakaa Lasten kuntavaalitavoitteita ovat ohjanneet vuoden 2020 Lapsen ääni –kyselyn tulokset. Lapset ja nuoret esittivät vastauksissaan huoliaan perheiden toimeentuloon, opiskeluun, harrastamiseen, mielenterveyspalveluihin, osallisuuteen ja kiusaamiseen liittyen.

Järjestössä toivotaan, että lapsia sekä nuoria kuullaan ja otetaan paremmin mukaan edistämään kuntapäätöksentekoa esimerkiksi silloin, kun tehdään kauaskantoisia suunnitelmia kunnan tulevaisuudesta. Tällaisia paikkoja avautuu esimerkiksi kuntastrategioiden, hyvinvointisuunnitelmien ja kaavoituksen laatimisen sekä kunnan palvelujen kehittämisen yhteydessä.

Lähes kaikki kunnat ovat arvioineet koronaepidemian vaikutusten heijastuvan lasten ja perheiden hyvinvointiin vielä vuosienkin kuluttua ja lastensuojelun palvelutarpeen kasvun jatkuvan.

Pelastakaa Lapset avasi tästä syystä tänä keväänä Lastensuojelusta ei saa  säästää –vetoomuksen. Suomessa ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä paljon huostaanotettuja ja sijoitettuja lapsia kuin nyt: heitä on jo lähes 19 000.

– Panostamalla lasten ja perheiden varhaiseen, oikea-aikaiseen ja yksilölliseen tukeen voidaan merkittävästi vähentää inhimillisesti ja taloudellisesti raskaampien toimenpiteiden, kuten huostaanottojen tarvetta. Varhaiseen tukeen panostaminen on kestävää kuntataloutta, sanoo lastensuojelun palvelun kehittämispäällikkö Tove Lönnqvist Pelastakaa Lapsista.

Lapsi- ja perhejärjestöt odottavat myös tällä viikolla käynnistyvältä hallituksen kehysriiheltä toimenpiteitä, joilla korjataan koronakriisin nuorille aiheuttamia haittoja. Järjestöjen kannanotossa todetaan, että kuntien oman arvion mukaan lastensuojelun asiakkaiden on ollut vaikeaa saada koulutoimen tai oppilashuollon palveluja jopa 56 % kunnista, ja vaikeuksia saada lasten- ja nuorisopsykiatrian palveluita oli vieläkin useammin.

Pelastakaa Lapset haluaa tukea kuntia parempaan päätöksentekoon. Kunnissa ei vielä tehdä tarpeeksi päätösten yhteydessä lapsivaikutusten arviointia, vaikka viimeisten vuosien aikana Suomessa on kehitetty sitä edistäviä työkaluja kuntapäätöksenteon tueksi.

Pelastakaa Lapset tulee jatkossa tarjoamaan lasten osallistamisen ja kuulemisen työkaluja, joita on kehitetty yhteistyössä kuntien kanssa. Tämän toivotaan edistävän myös lapsivaikutusten arvioinnin kehittymistä niin, että lapsia kuultaisiin entistä paremmin.

– Kun päätösten vaikutuksia lapsiin arvioidaan ennalta ja jälkikäteen, tehdään enemmän ajantasaiseen ja punnittuun lapsia koskevaan tietoon pohjaavia päätöksiä. Lapsivaikutusten arviointi tuo varmuutta ja kestävyyttä kuntapäätöksentekoon, Levamo

ALLEKIRJOITA VETOOMUS LASTENSUOJELUN PUOLESTA >>

Lapsijärjestöjen kannanotto kehysriiheen:

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kannanotto-nuorten-hyvinvointi-vaatii-hallitukselta-kiireisia-toimenpiteita?publisherId=1950&releaseId=69906025