Kaksi koulua on vaurioitunut tai jouduttu hylkäämään joka päivä Syyrian Idlibissä

Kaksi koulua on vaurioitunut tai jouduttu hylkäämään joka päivä Syyrian Idlibissä

  • Jokaiseen toiminnassa olevaan luokkahuoneeseen pitäisi mahtua 240 oppilasta, jotta kaikki Idlibin alueella olevat lapset voisivat käydä koulua.
  • Pelastakaa Lapset ja järjestön yhteistyökumppani Shafak vievät koulun väkivaltaa paenneiden lasten luo muuttamalla linja-autoja liikkuviksi luokiksi.

Ainakin 217 koulua on vahingoittunut tai hylätty taistelujen vuoksi Luoteis-Syyriassa viimeisten kolmen kuukauden aikana. Alueella puolentoista miljoonan lapsen tulevaisuus on vaarantunut, todetaan Pelastakaa Lasten koulutusta koskevassa katsauksessa.

Uudet tiedot osoittavat, että yli puolet Idlibin virallisista kouluista — 570 koulua 1 062:sta — on vaurioitunut tai tuhottu tai sijaitsee niin vaarallisella alueella, että lapset eivät pääse kouluun. Lisäksi 74:ää koulua käytetään konfliktia pakenevien perheiden asuttamiseen.

Vuoden 2019 alusta Pelastakaa Lapset ja Hurras Network ovat todenneet 92 tapausta Luoteis-Syyriassa, jossa kouluun on kohdistunut hyökkäys.

Kahdeksanvuotias Dara* oli taisteluilta suojassa Pelastakaa Lasten ja yhteistyökumppani Hurras Networkin tukemassa koulussa, kun sitä pommitettiin 25. helmikuuta. Ainakin kolme lasta kuoli ja useat loukkaantuivat.

– Nainen piteli meitä ja alkoi itkeä. Hänen sisarensa menetti jalkansa ja kaatui. Seisoimme, ja yhtäkkiä nainen alkoi kirkua ja itkeä, koska hänen lapsensa kuolivat, kertoo Dara.

– Aloin itkeä ja huutaa sisaruksiani, mutta kukaan ei vastannut. Sitten sisareni juoksi luokseni kuin tyhjästä, paljain jaloin ja itkien.

– En ensin tuntenut sitä, kun sain sirpaleen jalkaani, mutta sitten aloin tuntea kipua, pyörryin enkä tajunnut enää mitään.

Kouluihin kohdistuneiden iskujen seurauksena vanhemmat ovat pyytäneet, etteivät Pelastakaa Lasten yhteistyökumppanit avaisi kouluja tietyillä alueilla, koska ne saattavat vetää väkivaltaisuuksia puoleensa. Vanhemmat ovat toivoneet opetuksen järjestämistä piilossa, luolissa ja kellareissa, tai liikkuvissa kouluissa, joihin on vaikeampi iskeä.

Lapsille mahdollisuutta koulunkäyntiin ja oppimiseen

Pelastakaa Lapset ja kumppanijärjestö Shafak ovat muuttaneet neljä linja-autoa kirkkailla väreillä maalatuiksi liikkuviksi luokiksi. Lisäksi on perustettu väliaikaisia oppimistiloja. Tämä mahdollistaa koulunkäynnin jatkumisen osalle niistä 575 000 lapsesta, jotka viime aikoina ovat joutuneet pakenemaan asuinseudultaan.

– He opettavat meille monenlaisia asioita. He opettavat meitä lukemaan ja kirjoittamaan. Asioita on opittava, jotta koko elämä ei mene hukkaan, sanoo 12-vuotias Wafaa, joka menetti sekä kotinsa, että koulunsa pommituksissa.

Opetuksen lisäksi lapsille tarjotaan psykososiaalista tukea leikin ohella, mikä auttaa lapsia toipumaan traumaattisista kokemuksista.

– Yhdeksän vuotta kestäneen julman väkivallan ja rikottujen lupausten jälkeen kukaan ei tiedä, mitä tuleman pitää. Jotta lapsilla Idlibissä ja koko Syyriassa olisi mahdollisuus rakentaa itselleen parempi tulevaisuus, ei kuitenkaan riitä, että he vain pysyvät hengissä. On erittäin tärkeää, että he jatkavat opiskelua ja koulunkäyntiä jopa tämän kaaoksen keskellä, toteaa Sonia Khush, Pelastakaa Lasten Syyrian maajohtaja.

– Jokainen päivä, jona lapsi ei ole koulussa, pienentää todennäköisyyttä, että hän jatkaa koulunkäyntiään ja pysyy toisten perässä.

Pelastakaa Lapset vetoaa kaikkiin konfliktin osapuoliin, jotta lapset ja siviilit – sekä koulut ja sairaalat jätettäisiin rauhaan. Kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja ihmisoikeuksia on kunnioitettava. Avunantajien on puolestaan lisättävä rahoitustaan lasten koulunkäynnin varmistamiseen.

  • Kouluikäisten lasten määrä Luoteis-Syyriassa on kaksinkertaistunut konfliktia edeltäneestä ajasta noin miljoonaan lapseen väestön siirtymisten seurauksena, arvioi humanitaarisen avun koulutusklusteri.
  • Yhteensä 353 koulua vahingoittui tai hylättiin Pelastakaa Lasten sekä Hurras Networkin tietojen mukaan viime vuoden huhtikuun ja elokuun välisenä aikana käytyjen taistelujen seurauksena. Tämä luku li noussut 570:een viimeisimmän tulitauon astuttua voimaan 6.3.2020, mikä tarkoittaa sitä, että 217 koulua vahingoittui tai hylättiin 1.12.2019–5.3.2020 välisenä aikana. Maaliskuun 8. päivän tietojen mukaan 74 koulua on lisäksi majoituskäytössä.
  • Alueella arvioidaan olevan enää 418 toimivaa koulua, joissa on noin 10 luokkahuonetta kussakin. Jokaiseen luokkahuoneeseen pitäisi mahduttaa noin 240 oppilasta, jotta kaikki alueen lapset pääsisivät kouluun.
  • Virallisten koulujen lisäksi Idlibissä toimii noin 136 eri tahojen perustamaa epävirallista koulua tai opetusyksikköä, kuten edellä kuvattuja liikkuvia luokkia.
  • Joulukuun 2019 ja helmikuun 2020 välillä ainakin 15 000 koulutyöntekijää on Luoteis-Syyriassa joutunut pakenemaan kodistaan Hurras Networkin vahvistamien tietojen mukaan.

Auta Syyrian lapsia 

OSALLISTU HÄTÄAPUKERÄYKSEEN

Vaadi kanssamme loppua sodalle lapsia vastaan – allekirjoita vetoomus Loppu sodalle lapsia vastaan

*Nimi muutettu henkilöllisyyden suojelemiseksi.