Jopa 10 miljoonan lapsen koulunkäynti vaarassa loppua kokonaan koronaviruksen takia

Jopa 10 miljoonan lapsen koulunkäynti vaarassa loppua kokonaan koronaviruksen takia

Koronaviruspandemia on aiheuttanut ennenkuulumattoman koulutuksen hätätilan. On mahdollista, että jopa 9,7 miljoonaa lasta ei palaa kouluun oppilaitosten avauduttua uudestaan rajoitusten purkamisen jälkeen.

Koronakriisin myötä koulunkäynti on keskeytynyt tai häiriintynyt suurelta osalta maailman lapsilta. YK:n arvion mukaan yli miljardi lasta ja nuorta on eri rajoitustoimien piirissä.

Pelastakaa Lasten uudessa selvityksessä todetaan, että koulua käymättömien lasten määrä uhkaa lisääntyä ainakin 9.7 miljoonalla lapsella vuoden loppuun mennessä. Ennen koronakriisiä arviolta 258 miljoonalta lapselta evättiin oikeus koulutukseen.

Koulutuksen ulkopuolella olevien lasten määrän kasvuun vaikuttaa erityisesti koronapandemian synnyttämä talouskriisi. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä uhkaa arviomme mukaan lisääntyä 90–117 miljoonalla. Perheiden kamppaillessa toimeentulonsa kanssa lapset otetaan koulusta ja monet joutuvat töihin. On myös suuri vaara siitä, että monissa maissa tullaan kohdistamaan tuntuvia leikkauksia koulutuksen määrärahoihin. Tämä heikentää muutoinkin heikoimmassa asemassa olevien lasten koulunkäyntimahdollisuuksia. Analyysimme mukaan tilanne on erityisen kriittinen muun muassa Länsi- ja Keski-Afrikan maissa, Jemenissä ja Afganistanissa.

Sen lisäksi, että koulunkäynnin keskeyttäminen vaarantaa lasten tulevaisuuden, tämä myös heikentää heidän turvallisuuttaan. Koulu on paikka, joka tarjoaa suojaa haitalliselta lapsityöltä, väkivallalta ja ihmiskaupalta. Tyttöjen koulunkäynnin loppuessa on vaarana, että monet joutuvat naimisiin. Myös sukupuolistunut väkivalta ja teiniraskaudet voivat yleistyä.

Pelastakaa Lapset vaatii kaikkia maailman valtioita ja avunantajia lisäämään rahoitustaan lasten koulutukseen. Koronaviruksen vastaisissa toimissa on priorisoitava lasten koulutusta ja erityisesti pitää turvata kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten koulunkäynnin jatkuminen.

Pelastakaa Lapset tukee lasten koulunkäyntiä

Osana maailmanlaajuisia koronavirukseen liittyviä avustustoimia tuemme opetusviranomaisia, opettajia ja lasten vanhempia varmistamaan lasten opintojen jatkuminen. Etäopintojen tueksi jaamme lapsille oppimateriaaleja ja ohjeistamme lasten vanhempia. Koulujen ollessa kiinni olemme mukana mahdollistamassa lasten terveyttä ja hyvinvointia edistävien toimintojen, kuten kouluruokailun ja kouluterveydenhuollon jatkuminen. Olemme myös monissa maissa mukana valmistelemassa koulujen avaamista osana rajoitusten purkamista.

Auta koronakriisistä kärsiviä lapsia: pelastakaalapset-staging.herokuapp.com/apua-joka-lapselle