Jokainen päivä on tyttöjen päivä

Jokainen päivä on tyttöjen päivä

Tänään vietetään tyttöjen päivää ympäri maailman. Viimeisten vuosikymmenien aikana tyttöjen tilanne on parantunut merkittävästi lähes kaikilla elämänalueilla. Esimerkiksi nyt syntyvien tyttöjen eloonjäämismahdollisuudet ovat kaksi kertaa suuremmat kuin mitä ne olivat 25 vuotta sitten.

On myös yhä todennäköisempää, että kouluikäinen tyttö pääsee aloittamaan opintonsa. Tyttöjen koulunkäyntiaste onkin nykyään lähes yhtä suuri kuin pojilla. Maailman valtiot ovat sitoutuneet vahvistamaan naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä saavuttamaan sukupuolten välisen  tasa-arvon viimeistään vuoteen 2030 mennessä. 

Haasteita riittää yhä

Maailman maiden kamppaillessa koronaviruksen kanssa, uhkaa moni jo saavutettu tyttöihin ja tasa-arvoon liittyvä edistys pysähtyä tai jopa kääntyä laskuun. Tyttöjen mahdollisuudet saada terveydenhoitoa ja muita heille tärkeitä palveluja ovat heikentyneet. Perheiden toimeentulovaikeuksien vuoksi, yhä useampi tyttö joutuu lopettamaan koulunkäyntinsä, menemään alaikäisenä naimisiin tai lapsityöhön. Myös teiniraskaudet uhkaavat lisääntyä merkittävästi. 

Tytöt kuitenkin jatkavat ponnistelujaan oman tilanteensa ja asemansa parantamiseksi. Haluamme esitellä teille kolme tyttöä, jotka vaikeuksistaan huolimatta katsovat eteenpäin. Heille jokainen päivä on tyttöjen päivä. 

16-vuotias Aisha* pelastui lapsiavioliitolta Burkina Fasossa

Burkina Fasossa joka toinen nainen on solminut avioliiton alaikäisenä. Lahjoittajien tuella olemme vahvistaneet lasten suojelua. Vanhemmat ovat saaneet opastusta lasten hyvästä huolenpidosta ja viranomaisia on koulutettu lastensuojelusta. Lapset ovat saaneet tietoa heidän oikeuksistaan, sekä siitä miten saada apua, jos on joutunut vaikeuksiin. Kuva: Pelastakaa Lapset

”Olin matkalla kotiin pikkusiskoni kanssa. Kun tulimme perille, naapurit tulivat ulos kodeistaan, ja he kaikki katsoivat minua. Aavistin, että nyt oli jotain tapahtumassa. Sitten näin ihmisiä moskeijan luo kerääntyneenä. Mietin itsekseni, että eivät kai he vaan ole tulleet juhlistamaan minun häitäni. 

Vanhempani eivät etukäteen edes tunteneet tulevaa aviomiestäni. He olivat vaan hyväksyneet avioliittotarjouksen. Sanoin isälleni, että haluan jatkaa koulussa. Isä sanoi, että se on mahdotonta. Jos en suostuisi [avioliittoon], hän ei enää tunnustaisi minua tyttärekseen. 

Äiti sanoi, että minun olisi annettava periksi. Muutoin perhe joutuisi vaikeaan tilanteeseen ja minun olisi lähdettävä pois. Sanoin äidille EI, minä en suostu menemään naimisiin. Menin kertomaan poliisille tilanteestani. He kutsuivat sosiaalityöntekijän paikalle. 

Pelastakaa Lasten työntekijät ja sosiaalityöntekijä saivat vanhempani perumaan aikeensa. Aion olla ahkera ja näytän perheelleni, että koulunkäynti on juuri sitä mitä haluan.

Aisha*, 16, Burkina Faso

Jemeniläisen Munian* maailma avautui

Sotaa paenneiden leirillä Pelastakaa Lapset on auttanut suomalaisten lahjoittajien ja ulkoministeriön tuella Munian perhettä asettautumaan. Perhe on saanut ruokapakkauksia ja muuta apua toimeentuloonsa. Perheen lapset voivat viettää aikaansa turvassa leirin lapsiystävällisessä tilassa, jossa myös annetaan psykososiaalista tukea vaikeita kokemuksia läpikäynneille lapsille. Kuva: Pelastakaa Lapset

”Olen 15-vuotias ja minulla on monta sisarusta. Synnyin kuurona. Kun olin toisella luokalla, sain ensimmäisen kuulolaitteeni. Se muutti koko maailmani. Sitten joku koulusta varasti kuulolaitteeni. 

Isä menetti työnsä, kun sota syttyi. Muutimme Hodeidasta kaupungista Adenin kaupunkiin, mutta jouduimme lähtemään sieltäkin. Nyt olemme eläneet kaksi vuotta leirillä, jossa asuu sotaa paenneita ihmisiä. 

Olen niin kiitollinen siitä, että Pelastakaa Lapset hankki minulle uuden kuulolaitteen. Nyt kuulen taas sanoja ja tunnistan ihmisen hänen äänensä perusteella. Sain myös silmälasit, joiden avulla näen liitutaululle! 

Isäni saattaa minut kouluun lähes joka päivä, koska minun on vaikea kommunikoida muiden kanssa. Hän kantaa suurta vastuuta minusta. 

Toivon, että sota päättyisi pian. Haluan palata Hodeidaan, käydä lukion loppuun ja opiskella tietojenkäsittelyä. Valmistuttuani haluan opettaa viittomakieltä lapsille, jotka ovat eläneet läpi saman kuin minä.

Munia*, 15, Jemen

Maya* toimii tyttöjen oikeuksien neuvonantajana pakolaisleirillä Jordaniassa

Zaatarin pakolaisleirillä Jordaniassa Pelastakaa Lapset antaa lapsille koulutusta lapsen oikeuksista sekä niiden ajamisesta. Kuva: Sherbel Dissi / Pelastakaa Lapset

”Tytöillä on unelmansa, tulevaisuutensa sekä paljon muutakin. Pienikin asia voi johtaa kaiken murentumiseen. 

Koronan takia elämäni on muuttunut. En käy koulua, mutta jatkan opintojani television avulla ja lähetän kotitehtäväni opettajalle WhatsAppin kautta. Kaipaan opettajiani. 

Tutkinto antaa tytöille voimaa. Ilman koulutusta, tyttö ei saa töitä eikä muutakaan elämässään. Naisten voimaantumisen myötä he saavat töitä ja tuloja, joita kukaan muu ei voi hallita. 

On erittäin tärkeää, että ajamme tyttöjen oikeuksia, sillä tytöt ovat kaikkein haavoittuvimmissa asemassa. Kehotan aina muita tyttöjä puolustamaan omia oikeuksiaan ja asemaansa. Heidän tulee saattaa kaikkien naisten ääni kuuluviin. 

Toimikaa lapsiavioliittoja vastaan, vastustakaa häirintää ja estäkää kaikkea sitä, mikä voi tuhota tyttöjen elämää.

Maya*, 14, Syyria

*Nimi muutettu henkilöllisyyden suojelemiseksi.