Toiminta-ajatus ja henkilöstö

Toiminta-ajatus ja henkilöstö

”Raunilassa aikuiset kulkevat rinnalla, vaikka välillä mokaisikin. Raunilan aikuisten takia tiedän olevani tärkeä ja arvokas omana itsenäni.”

”Tiesin, ettei kukaan enää satuttaisi minua.”

Arki Raunilassa muodostuu aina kulloisenkin lapsiryhmän näköiseksi. Lasten iät, koulut ja harrastukset määrittävät arjen rakenteita. Raunilassa asuvat lapset käyvät koulua ensisijaisesti lähikouluissa ja koulunkäyntiä tuetaan mm. läksyissä auttamalla ja säännöllisellä yhteydenpidolla koulun kanssa. Syksyisin kutsumme lastemme opettajat ja muut lapselle tärkeät koulun aikuiset tutustumaan Raunilaan ja syventämään yhteistyötämme. Aikuiset huolehtivat siitä, että arki on mahdollisimman säännöllistä ja esim. ruoka-aikoina kokoonnutaan yhteisen pöydän ääreen. Päivärytmi, ruoanlaitto, siivous, pyykinpesu, matkustaminen ja omien asioiden hoito ovat yksikön kuntouttavaa arkea. Viikoittaisissa lasten palavereissa käydään läpi ajankohtaisia asioista ja lapset pääsevät vaikuttamaan niihin. Pyrimme lisäämään lasten osallisuutta kaikessa toiminnassamme. Harrastuksia tuetaan lasten vahvuuksien ja kiinnostuksen mukaan.

Jokaiselle lapselle nimetään kaksi omaohjaajaa, jotka keskitetysti vastaavat lapsen asioista muun työryhmän tuella. Omaohjaajan ensisijainen tehtävä on muodostaa turvallinen ja korjaava kiintymyssuhde lapsen kanssa. Omahjaajat huolehtivat arjessa siitä, että lapsen hoito ja kasvatus Raunilassa toteutuu lapsen yksilöllisten tarpeiden sekä yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti.  Säännöllisillä omaohjaaja-ajoilla käsitellään lapsen elämän tärkeitä asioita. Välitön vuorovaikutus, ennustettava arki ja jatkuvuus luovat turvaa.

Lasten yhteyksiä perheeseen tuetaan. Lapsen läheisillä on mahdollisuus vierailla ja yöpyä Raunilassa, mikäli se on lapsen edun mukaista. Arjen yhteistyön lisäksi perheiden kanssa voidaan aloittaa SILTA-työskentely, jonka tavoitteena on vahvistaa ja tukea lapsen, hänen vanhempiensa/läheisten ja omaohjaajan välistä vuorovaikutusta. Työskentelyssä huomioidaan myös perheiden jälleenyhdistämistavoite.

Henkilöstö

Raunilassa työskentelee moniammatillinen kahdeksan hengen työryhmä: johtaja, vastaava ohjaaja ja 6 ohjaajaa. Ammatillisen koulutuksen lisäksi työntekijöillä on monenlaista täydennys- ja menetelmäkoulutusta (mm- SILTA- ja nepsy-ohjaaja) työskentelyyn. Työryhmä saa tukea työhönsä koulutuksen, työnohjauksen ja järjestön oman nuorisopsykiatrin konsultaatioiden kautta. Yksittäisten koulutusten lisäksi Pelastakaa Lapset ry järjestää yhteisiä koulutuksia ja vertaistapaamisia muiden yksiköiden kanssa.