Kuvan kuusivuotias Sanjita on elämänsä käännekohdassa.

SanjitaKansainvälisestä avustustyöstämme vastaava Anne Haaranen kertoo: ”Moni nepalilainen lapsi joutuu Sanjitan iässä lähtemään lapsityöläiseksi tiilitehtaaseen. Siellä lapset työskentelevät varhaisesta aamusta iltamyöhään tukahduttavassa kuumuudessa ja paksussa pölyssä. Tiilitehtaiden päästöt, raskaiden kuormien kantaminen ja aliravitsemus tuhoavat pienen lapsen terveyden”.

Moni lapsityöläinen elää painajaista, jolle ei näy loppua. Sairaus tai onnettomuus voi viedä lapsen hengen jo ennen kuin elämä on kunnolla edes alkanut.

Suomalaisten lahjoittajien tuki pelasti Sanjitan elämän. Hän saa elää kotona yhdessä äitinsä kanssa, leikkiä ja käydä koulua. Kiitos lahjoittajiemme, koulurahasto turvaa nyt Sanjitan koulunkäynnin aina peruskoulun loppuun saakka. Yhdessä autoimme myös Sanjitan köyhää yksinhuoltajaäitiä hakemaan leskeneläkettä, joka turvaa perheen toimeentulon jatkossa.