Taidetta Raunilassa

Pesäpuu ry:n kaksi työntekijää käyvät Raunilassa pitämässä taideprojektia maanantaisin. Taideprojekti Art for you inspiroi lapsia käyttämään luovuuttaan eri tavoilla. Art for you ohjaajat auttavat lapsia ilmaisemaan luovuuttaan esimerkiksi valokuvaamalla, maalaamalla tai piirtämällä. Lapset ovat osallistuneet aktiivisesti taidepajaan ja heiltä on kyselty millaisia töitä haluaisivat seuraavilla kerroilla tehdä. Lasten toiveesta joulukuussa on ohjelmassa kangaskassien painatusta. Lapsilta on tullut hyvää palautetta siitä, että heidän tunteitaan on käyty läpi taiteen avulla. Art for you jatkaa toimintaa Raunilassa helmikuuhun asti.