Sinä, minä, kuka vaan – lastensuojelun piirissä on monenlaisia perheitä

Sinä, minä, kuka vaan – lastensuojelun piirissä on monenlaisia perheitä

ALLEKIRJOITA VETOOMUS LASTENSUOJELUN PUOLESTA >>

Suomessa on noin 19 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Yhteensä lastensuojelun asiakkaina on keskisuuren suomalaiskaupungin verran lapsia: yli 80 000 lasta. Minkälaisia perheitä näiden lasten taustalla on? Voisitko sinä tai voisinko minä tarvita joku päivä lastensuojelun apua?

Lastensuojelussa olevat lapset ja heidän perheensä eivät muodosta yhdenmukaista joukkoa, vaan kirjon eri elämäntilanteita, joihin kuka tahansa meistä voi joutua. Yksi iso yhteinen tekijä heillä kuitenkin on: palveluiden puute.

Suomalaisen lastensuojelun tutkimusraportin mukaan sijoitetut lapset ovat usein monilapsisista perheistä, ja heidän elämässään on tapahtunut monenlaisia muutoksia. Kolmasosa lapsista asuu ennen sijoitusta eroperheessä ja kolmannes uusperheessä. Joka neljännen lapsen ja perheen kulttuurisella taustalla on merkitystä lastensuojeluasian kannalta.

Lastensuojelun asiakkaina on perheitä jokaisesta tuloluokasta.

Yli puolella sijoitetuista lapsista on ollut arjessaan uupunut ja jaksamaton vanhempi, ja yli kolmasosalla on vanhempi, jolla on mielenterveysongelmia. Joidenkin lasten taustaan vaikuttaa myös vanhempien päihteidenkäyttö, perheväkivalta tai sen uhka sekä lasta repivät huolto- ja asumisriidat. Useilla perheillä on myös toimeentulo-ongelmia, mutta lastensuojelun asiakkaina on perheitä ihan kaikista tuloluokista.


Lähes 70 % sijoitetuista lapsista ei ole saanut tarvitsemaansa palvelua

Lastensuojelun piiriin mahtuu monenlaisia perheitä. Usein yksi ongelma ei kaada perhettä, mutta kun elämään kasautuu useita haasteita, selviytyminen heikkenee. Silloin on tärkeää, että oikea-aikaista, sopivaa ja riittävää apua on saatavilla. Hätkähdyttävää on se, että 70 % sijoitetuista lapsista tai nuorista ei ole saanut jotakin tarvitsemaansa palvelua, sillä sitä ei ole lainkaan tai riittävästi tarjolla. Ongelmia on varsinkin päihde- ja mielenterveyspalveluiden saamisessa.

Lastensuojelussa ei ole aina kyse sinne joutumisesta,
vaan kyse on myös lastensuojeluun ja oikean avun piiriin pääsemisestä.

Lastensuojelussa ei ole aina kyse sinne joutumisesta, vaan kyse on myös lastensuojeluun ja oikean avun piiriin pääsemisestä. Usein apua ei tahdo saada, vaikka sitä pyytäisi. Joskus apua on lähes vaadittava. Sattuma, asuinpaikka, palveluiden ja pätevien työntekijöiden saatavuus tai riittävyys eivät saa määritellä avun saamista. Kuka tahansa meistä voi olla tilanteessa, jossa omat tai lapsen voimavarat eivät riitä – sinä, minä, kuka vaan.

ALLEKIRJOITA VETOOMUS LASTENSUOJELUN PUOLESTA >>

Pia Lahtinen
on työskennellyt yli 20 vuotta erilaisissa lastensuojelun tehtävissä. Hän on toiminut muun muassa kehittämispäällikkönä, aluejohtajana, kouluttajana ja sosiaalityöntekijänä sekä vetänyt useita kehittämishankkeita. Tällä hetkellä Pia työskentelee aluejohtajana Keski-Suomen ja Länsi-Suomen aluetoimistoissa Pelastakaa Lapset ry:ssä. Työssään Pia jaksaa ihmetellä lasten viisautta ja kollegoiden taitoa. Ajoittain hän intoilee lasten ja perheiden palveluiden systeemisistä ongelmista.