Lapsijärjestöt: Suomen tulisi nostaa lapset oikeudet selkeämmin esiin kehitysyhteistyössään

Lapsijärjestöt: Suomen tulisi nostaa lapset oikeudet selkeämmin esiin kehitysyhteistyössään

Suomella olisi monia mahdollisuuksia edistää maamme kehitysyhteistyön lapsiystävällisyyttä, kirjoittavat asiantuntijat Tarmo Heikkilä Suomen UNICEFilta ja Emmi Pakkala Pelastakaa Lapsista.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleisten toimeenpanoperiaatteiden tulee ohjata kehityspoliittisen selonteon toteutusta kuten kaikkea muutakin Suomen viranomaistoimintaa.

Suomen kehitysyhteistyön toimintatavat ja mittarit ovat käymässä läpi kattavaa uudistusta. Olisi tärkeää, että niissä huomioitaisiin kokonaisvaltaisesti lapsen oikeudet. Tällöin Suomi voisi toteuttaa aiempaa kattavampaa seurantaa ja raportointia siitä, kuinka moni lapsi hyötyy Suomen tukemasta kehitysyhteistyöstä, millaisia tuloksia lapsille saadaan aikaan kehittyvissä maissa, paljonko Suomen kehitysyhteistyön rahoituksesta kohdistuu lapsille ja vaikkapa siitä, miten lapset voivat osallistua Suomen kehitysyhteistyön suunnitteluun ja toteutukseen itse. Haluamme kannustaa Suomea lapsen oikeuksien perusteellisempaan ja selkeämpään tarkasteluun tulevassa kehitysyhteistyön tulosraportissa ja tulevissa kehitysyhteistyön evaluaatioissa.

Viranomaistoiminnan lapsiystävällisyyttä Suomessa kehitetään parhaillaan muun muassa edistämällä viranomaispäätösten lapsivaikutusten arviointia sekä lapsibudjetointia. Nämä julkisen hallinnon uudistukset tulisi laajentaa koskemaan myös Suomen kehitysyhteistyötä. Kannustamme Suomea uuden selonteon toteutuksen yhteydessä tunnistamaan ja toimeenpanemaan tavat, joilla lapsiin kohdistuvia vaikutuksia voidaan arvioida entistä paremmin osana Suomen kehitysyhteistyön ihmisoikeusperustaista toimintatapaa ja lapsibudjetointia ottaa käyttöön Suomen kehitysyhteistyön rahoituspäätöksissä.

Lisäksi selkeämpi koordinaatio lapsen oikeuksien kokonaisuuden kehittämiseksi Suomen kehitysyhteistyössä, parempi lapsen oikeuksista tiedottaminen osana Suomen kehitysyhteistyön toteutusta sekä systemaattinen koulutus ulkoasianhallinnossa työskenteleville tarjoaisivat Suomelle mahdollisuuksia edistää kehitysyhteistyömme lapsiystävällisyyttä edelleen lapsen oikeuksien sopimuksen hengessä.

Emmi Pakkala, Vaikuttamistyön asiantuntija, Pelastakaa Lapset

Tarmo Heikkilä, Erityisasiantuntija, Lapsen oikeudet ja kehityspolitiikka, Suomen UNICEF