Järjestöiltä leikkaaminen on heikoimmilta leikkaamista

Järjestöiltä leikkaaminen on heikoimmilta leikkaamista

Valtiovarainministeriön budjettiesitykseen sisältyvä yli 30 % leikkaus sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuesta on tyrmistyttävä. Toteutuessaan se merkitsisi järjestöille monen tärkeän toiminnan loppumista tai merkittävää supistamista.

Sote-järjestöt työskentelevät heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa: lasten, nuorten, iäkkäiden, päihde- ja mielenterveysongelmaisten, vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja pitkäaikaistyöttömien. Näiden ryhmien avuntarve on koronakriisin seurauksena pikemminkin kasvanut, eikä julkinen sektori mitenkään pysty paikkaamaan järjestöiltä jäävää aukkoa.

Veikkauksen tuottojen aleneminen johtuu pääosin pelihaittojen ehkäisemisen vuoksi tehtävistä toimista sekä siitä, että ulkomaisille sivustoille pelataan yhä enemmän. Samalla kun lisääntyneet vastuullisuustoimet ovat ehdottoman kannatettavia, on tärkeää turvata järjestöjen toiminnan rahoitus pysyvällä ja kestävällä tavalla.

Keinoja voisivat olla esim. arpajaisveron alentaminen, avustuskohteiden siirtäminen valtion budjettirahoituksen piiriin tai tuoton laskun kompensoiminen suoraan budjettivaroin.

”Järjestöjen vahvuus on kyky reagoida kriisitilanteessa nopeasti ja siellä, minne valtion ja kuntien tuki ei akuutissa vaiheessa yllä tai ehdi.”

Tuoreen Sosiaalibarometrin mukaan järjestöjen rooli koronakriisin hoidossa viranomaistoiminnan kumppanina vahvistui kevään aikana. Erityisen tärkeää on ollut järjestöjen ketteryys ja aito auttamisen halu, jonka kautta apua saatiin välitettyä nopeasti. Järjestöjen vahvuus onkin kyky reagoida kriisitilanteessa nopeasti ja siellä, minne valtion ja kuntien tuki ei akuutissa vaiheessa yllä tai ehdi.

Kriisien lisäksi myös ns. normaalitilanteessa järjestöt ovat tärkeitä tuen tarjoajia sekä uusien toimintamuotojen kehittäjiä. Avustukset ovat keskeinen osa järjestölähtöisen auttamistyön toimintaedellytyksiä.

STEAn tuella esim. Pelastakaa Lapset pyörittää Perheentaloja Joensuussa ja Kuopiossa. Viime vuonna näissä matalan kynnyksen kohtaamisen ja tuen keskuksissa oli yli 45 000 kävijää. Järjestöt myös mahdollistavat korvaamattoman määrän organisoitua vapaaehtoistoimintaa, jonka merkitys viime kuukausina on vain kasvanut.

Järjestöjen ydin on matalan kynnyksen auttamisessa, julkisten palvelujen täydentämisessä ja kaikkien mukana pitämisessä. Usein järjestöt tavoittavat juuri ne, jotka muuten jäisivät yksin.

Siksi järjestöiltä leikkaaminen olisi kaikkein heikoimmilta leikkaamista. Ja siksi pian alkavassa budjettiriihessä tulee löytää malli järjestöjen toiminnan tukemiseen niin tässä akuutissa tilanteessa kuin pitkällä aikavälillä.


Hanna Markkula-Kivisilta
pääsihteeri
Pelastakaa Lapset