Häiriökysyntää laitosmuotoisessa perhekuntoutuksessa?

Häiriökysyntää laitosmuotoisessa perhekuntoutuksessa?

Laitosmuotoiseen perhekuntoutukseen ohjataan usein liian myöhään. Lastensuojelupalveluita tulisi tarjota oikea-aikaisesti lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä kustannusten vähentämiseksi.

Termillä häiriökysyntä tarkoitetaan yksinkertaistettuna sitä, että asiakas ei saa palvelua, saa väärää palvelua tai saa ainoastaan osittaista palvelua. Tästä syntyy ilmiö, jossa apua tullaan hakemaan yhä uudelleen ja uudelleen. Toistuva avuntarve lisää kustannuksia, heikentää palvelun laatua, pitkittää hoitoon pääsyä ja lisää työntekijöiden kuormaa.

Lastensuojelussa perheen toimijuutta tuetaan perhekuntoutuksella, jota voidaan toteuttaa joko kotona, päivätoiminnassa tai laitosmuotoisesti. Laitosmuotoisessa perhekuntoutuksessa ohjaajat ovat läsnä tukea tarvitsevan perheen arjessa 24/7 mahdollistaen kattavan havainnoinnin, vahvan arjen tuen sekä yhteisöllisen toiminnan. Tavoitteena on saavuttaa hyvä arki perheen toimintarakenteita ja taitoja vahvistamalla. Vertaistuki on myös suuressa roolissa laitosmuotoisessa kuntoutuksessa niin lapsille kuin vanhemmille.

”Laitosmuotoinen kuntoutus aloitetaan usein vasta siinä vaiheessa, kun perheen vaihtoehdoksi jää joko lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle tai perhekuntoutus.”

Häiriökysyntäilmiö on nähtävissä laitosmuotoisessa perhekuntoutuksessa, jonne asiakas usein ohjataan liian myöhään. Laitosmuotoinen kuntoutus aloitetaan usein vasta siinä vaiheessa, kun perheen vaihtoehdoksi jää joko lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle tai perhekuntoutus. Näiden vaihtoehtojen edessä perheen luottamus yhteiskuntamme sosiaalijärjestelmään kokee kolauksen ja kuntoutus aloitetaan uhan täyteisellä mielikuvalla. Näin ollen koko kuntoutusprosessin alku joudutaan käyttämään luottamuksen uudelleen rakentamiseen sekä toivon luomiseen.

Kuntoutuksen onnistumisen edellytyksenä on asiakkaan tahtotila saada tukea sekä muutosta perheen toimijuuteen.  Jos laitosmuotoisen perhekuntoutuksen lähtökohtana ovat jo valmiiksi luottamuksellinen suhde, tahtotila ja toivo, kuntouttava interventioaika pystytään käyttämään tehokkaasti lapsen sekä perheen hyväksi.

Perhekuntoutuksen vaikuttavuuden lisäämiseksi, häiriökysynnän välttämiseksi ja kustannustehokkaan toiminnan varmistamiseksi perheille olisi syytä tarjota riittävän varhaisessa vaiheessa laitosmuotoista perhekuntoutusta.

Virpi Malinen

Tiimin vastaava, Perhekuntoutusyksikkö Tyrsky

Pelastakaa Lapset ry. – Rädda Barnen

Lähteet:

Alatalo,M., Lappi, K. ja Petrelius, P. 2017. Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa. Kohti monitoimijaista, yhteistä perhetyötä. THL. Haettu: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/134616/URN_ISBN_978-952-302-859-3.pdf?sequence=1

Virtanen, P. 2018. Ovatko julkiset palvelut palvelua? Haettu: https://www.sitra.fi/blogit/ovatko-julkiset-palvelut-palvelua/