Turvallisesti takaisin kouluun

Turvallisesti takaisin kouluun

Anamikan äiti kuoli ja koronapandemia vei isältä toimeentulon. Koulunkäyntinsä keskeyttänyt tyttö teki peltotöitä, mutta pääsi lopulta palaamaan kouluun lapsityönvastaisen toimintamme ja perheen saaman taloudellisen tuen avulla. Yritysyhteistyö ja lahjoittajiemme tuki on äärimmäisen tärkeää koronakriisin keskellä.

11-vuotias Anamika asuu maaseudulla Intian Rajasthanissa Dungarpurin alueella. Vanhimpana lapsena hänelle lankesi raskas osavastuu perheen elättämisestä sen jälkeen, kun hänen isänsä menetti toimeentulonsa koronapandemian aiheuttaman sulkutilan vuoksi. Anamika joutui peltotöihin kahden euron päiväpalkalla.

Anamikan pelastukseksi tuli hänen kotiseudullaan lahjoittajien ja yritysyhteistyökumppani Valmetin tuella toteutettava hankkeemme, jonka tarkoituksena on vähentää lapsiköyhyyttä ja lapsityötä sekä edistää lasten koulunkäyntiä.

Anamika ei itse olisi koskaan halunnut luopua koulunkäynnistä. Koronasulun aikana toteutetun lapsityönvastaisen kampanjamme myötä hänen ahdinkonsa tulikin ilmi.

Anamika haluaa isona opettajaksi, samoin hänen veljensä.

Anamikan isä ja äitipuoli saivat kuulla hankkeemme työntekijöiltä, että heidän perheensä on oikeutettu saamaan sosiaaliturvaa ja tukea lasten koulunkäynnin kustannuksiin. Heille kerrottiin myös, kuinka haitallista lapsityö on ja kuinka tärkeää koulunkäynti perheen lasten tulevaisuuden kannalta olisi. Pian isä ja äitipuoli ymmärsivät, että lasten koulunkäynti ei uhkaisikaan perheen toimeentuloa.

Ananamika sekä opintonsa myös keskeyttänyt pikkuveli palasivat onnellisina kouluun. He saivat hankkeen työntekijöiltä kunnon koulureput ja koulutarvikkeita. Vapaaehtoisen mentorin avulla Anamika sai kirittyä muut oppilaat kiinni opinnoissa. Perheen lasten elämässä asiat ovat nyt paremmin, kiitos työmme tukijoiden.

Anamika kertoo, että työssä ollessaan hän oli kaivannut koulua joka ikinen päivä:

– Olen erittäin onnekas, kun sain palata takaisin kouluun jatkamaan opintoja. Voin iloita ystävieni seurasta ja yhteisistä leikeistämme koululla.

Paikalliset sosiaaliviranomaiset, kylän lastensuojelukomitea ja koulu ovat sitoutuneet siihen, että Anamika ja hänen veljensä saavat myös tulevaisuudessa käydä koulua rauhassa. Lapsille se on huojentava tieto, he voivat jälleen unelmoida tulevasta. Anamika haluaa isona opettajaksi, samoin hänen veljensä.

Lapsen nimi muutettu henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Tässä esitetty vuoden 2022 loppuun ulottuva hanke toteutetaan Dungarpurissa suomalaisten lahjoittajien sekä yritysyhteistyössä Valmetin tuella. Viime vuonna 229 lasta pääsi hankkeen ansiosta pois lapsityöstä takaisin kouluun.

Teksti Max Holm

Kuva Pelastakaa Lapset