Pelekääkkö nää lastensuojelua?

Pelekääkkö nää lastensuojelua?

ALLEKIRJOITA VETOOMUS LASTENSUOJELUN PUOLESTA >>

Ei kannata. Varsinkaan sitten, kun lastensuojelun asiakasmäärät ovat kohtuulliset. Kun asiakkaita on hallittava määrä, eli enintään 25 asiakasta per työntekijä, lastensuojelu toimii asiakkaita kuunnellen ja lapsiperheitä auttaen. Tällöin päätökset tehdään oikein ja oikea-aikaisesti, sillä asiakkaat tunnetaan ja heitä ehditään kuunnella. 

On ensiarvoisen tärkeätä, että sosiaalityöntekijä Kati tuntee lastensuojeluasiakkaansa Maijan. Katin tulee tietää, että 7-vuotias Maija haluaisi harrastaa ratsastusta, kuten naapurin Milla. Katin pitää tietää, että Maijalla on koulussa keskittymisen kanssa haasteita ja Maijalla ei ole sopivia vedenpitäviä kenkiä, kun koulusta tehdään keväinen metsäretki talviunilta heräävään luontoon. Hänen tulee muistaa, että Maijan isä on työtön. Hänen täytyy tietää Maijan äidin mielenterveysongelmista. Hänen on tärkeätä tietää perheen parisuhde- ja jaksamisongelmista.

Kati-sosiaalityöntekijän tulee tietää, että Maija-tyttö ei saa unta ilman Nalle Puh -unikaveriaan. Hänen tulee muistaa, että Maija jäi viime kesänä yksin kotiin yhdeksi yöksi, jolloin hän soitti hädissään 500 kilometrin päässä asuvalle kummitädilleen. Katin täytyy tietää, että Maijalla oli syksyllä hiusmurtuma jalkaterässä.

Katilla tulee olla aikaa tavata asiakkaitaan säännöllisesti ja lisätä asiakkaiden hyvinvointia sekä vähentää pahoinvointia. Katin täytyy ehtiä auttaa asiakasperhettään kohti parempaa huomista.

”Kun tilanteeseen ehditään tarttumaan vasta perheen elämän todella kriisiydyttyä, ei jäljelle usein jää muuta vaihtoehtoa, kuin lapsen sijoitus perheen ulkopuolelle.”

Lastensuojelun vastuusosiaalityöntekijöiden asiakasmäärän on oltava sellainen, että työntekijän on mahdollista aidosti auttaa lapsia ja perheitä ajoissa ja oikeilla keinoilla. Sosiaalityöntekijän tulee pystyä tutustumaan asiakkaisiinsa ja kuulla heidän omia ajatuksiaan elämäntilanteensa parantamisesta, jotta heille osataan tarjota juuri heidän yksilöllisiin tarpeisiinsa sopivaa tukea.

Jos asiakkaita on liikaa, menee työaika liian usein  ”tulipalojen sammuttamiseen”, eivätkä lapset ja perheet saa apua silloin, kun tilanne vielä olisi autettavissa avohuollon tukitoimilla. Kun tilanteeseen ehditään tarttumaan vasta perheen elämän todella kriisiydyttyä, käy helposti niin, ettei jäljellä ole muuta vaihtoehtoa, kuin lapsen sijoitus perheen ulkopuolelle. Tämä ei ole kenenkään etu eikä tahto, vaan lopulta täysin välttämättömyys ja tragedia.

”Suurin osa lastensuojelun kustannuksista syntyy sijoituksista perhehoitoon ja lastensuojelulaitoksiin, eli on sekä inhimillisesti että taloudellisesti äärimmäisen tärkeää pyrkiä niitä ehkäisemään.”

Suurin osa lastensuojelun kustannuksista syntyy sijoituksista perhehoitoon ja lastensuojelulaitoksiin, eli on sekä inhimillisesti että taloudellisesti äärimmäisen tärkeää pyrkiä niitä ehkäisemään. Tilanne on sama koko maassa, pääkaupunkiseudulta Lapin perukoille. Lastensuojelun tarve on kasvanut ja lasten sijoitukset ovat lisääntyneet. Huonosti voivien lasten tilanteeseen pitää tarttua ajoissa.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ja tavoitettavuus ovat asiakasperheiden kannalta hyvin haitallista. Luottamuksellisen ja avoimen suhteen luominen on haastavaa, kun sosiaalityöntekijä vaihtuu usein. Liian moni lastensuojelun asiakas ei tiedä, mikä on hänen asioistaan vastaavan sosiaalityöntekijän nimi. Eihän siinä vaihtuvuudessa voi pysyä perässä.

Miten uupunut auttaja jaksaisi auttaa?

Sosiaalityöntekijöiden pysyvyys ja työkuorman hallittavuus ovat yksi ratkaiseva asia lastensuojelutyön vaikuttavuuteen ja lasten aseman parantamiseen. Jotta sosiaalityöntekijä haluaa pysyä työssään lastensuojelun parissa, tulee työkuorman olla sopiva, jotta hän voi oikeasti tehdä merkityksellistä ja auttavaa yhteistyötä lapsiperheiden kanssa.

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kasvaa hyvässä kodissa. Lapsen tulee saada olla lapsi. Myös lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen tulee saada elää huoletonta lapsuutta. Lapsen oman auttavan sosiaalityötekijän tulee oikeasti tuntea lapsi nimen takana.

Kun sosiaalityöntekijällä on asiakkaita sopiva määrä, on työn vaikuttavuus hyvä, ja asiakkailla tunne, että he itse voivat vaikuttaa elämäänsä. Kun tukea saadaan ajoissa, ovat kustannuksetkin vähäiset. Kuntapäättäjä, otathan tämän huomioon. Inhimillisesti ja taloudellisesti.

Jokaisella lapsella on oikeus onnelliseen ja huolettomaan lapsuuteen. Lastensuojelun asiakkaalla on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi. Eipä pelätä ennään.

ALLEKIRJOITA VETOOMUS LASTENSUOJELUN PUOLESTA >>

Maarit Kattilakoski

Pohjois-Suomen aluetoimisto palveluvastaava

Pelastakaa Lapset ry