Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisen adoptiopalvelun kohdemaissa Thaimaassa, Filippiineillä ja Kiinassa on tarvetta uusille adoptionhakijoille. Adoption tarpeessa on kaikenikäisiä lapsia. Järjestö muistuttaa, että hakijoiden kannattaa ryhtyä adoptioprosessiin hyvissä ajoin, sillä Suomen adoptiolain mukaan lapsiesitys voidaan tehdä alle 50-vuotiaalle.
Adoption yläikärajoilla on Suomen laissa sekä adoptiolapsia luovuttavissa maissa tavoiteltu sitä, että lapsi saisi mahdollisimman pitkäikäiset ja jaksavat vanhemmat kasvunsa turvaksi.
Pelastakaa Lapsilla on hyvät mahdollisuudet toimittaa adoptiohakemuksia kohdemaihin joustavasti. Lapsen voi väljällä lapsitoiveella kontaktista riippuen saada jopa 1-2 vuoden odotusajalla.
Lisätietoa adoptioista kohdemaissamme Thaimaa, Filippiinit, Kiina ja Bulgaria:
Thaimaa:
Thaimaassa on selkeä tarve adoptiohakemuksille ja Pelastakaa Lapset ry toivoo lisää uusia hakijoita. Pelastakaa Lasten kautta saapui viime vuonna 6 lasta Thaimaasta verrattain lyhyillä, 1-2 vuoden odotusajoilla.
”Thaimaahan toivotaan hakijoita eri-ikäisille lapsille. Tänä vuonna voimme toimittaa 10 uutta hakemusta valtiolliselle adoptioviranomaiselle DCY:lle. Kiintiöpaikat koskevat 0-4-vuotiaita lapsia, joilla on normaali lastenkotilapsen terveydentila. Lisäksi voimme jatkuvasti toimittaa kiintiön ulkopuolisia hakemuksia koskien sisaruksia, yli 4-vuotiaita lapsia sekä lapsia, joilla on hoitoa tai kuntoutusta vaativia erityistarpeita. Toiseen adoptiokontaktiimme, yksityiseen Thai Red Cross:iin voimme toimittaa tänä vuonna 4 uutta hakemusta. Jos kiinnostusta on tätä enemmän, voimme tiedustella lisäpaikkoja. Voimme suositella hyvin toimivia Thaimaa-kontaktejamme uusille adoptionhakijoille”, sanoo aluetoiminnan johtaja Kristiina Mattinen Pelastakaa Lapset ry:stä.
Thaimaasta adoptiolapsen voivat saada perheet jotka / joissa:
- toivovat 0-4 vuotiasta lasta. Myös vanhempaa lasta tai sisaruksia voi toivoa.
- ovat naimisissa (mies ja nainen).
- puolisoilla on hyvä psyykkinen ja fyysinen terveydentila
- ovat 25-47-vuotiaita
Lisätietoja: Sirpa Mäenpää, adoptiovastaava, puh. 050 433 1292
Filippiinit:
”Filippiinien valtiollinen adoptioviranomainen ICAB on ilmoittanut, että voimme lähettää tämän vuoden aikana yhteensä 7 uutta hakemusta. Tämä lisäksi voimme toimittaa uusia hakemuksia sitä mukaa kun saamme lapsiesityksiä”, sanoo Kristiina Mattinen.
Filippiineiltä tuli Suomeen viime vuoden aikana 6 lasta. Odotusajat ovat olleet noin 2-3 vuotta hakemuksen hyväksymisestä. ICAB:n korkeatasoisen sosiaalityön johdosta lapsista saadaan kattavat ja luotettavat tiedot lapsiesitysvaiheessa. Lapset ovat iältään 1-6-vuotiaita ja heillä on tavanomainen lastenkoti- tai sijaisperhetausta. Pelastakaa Lapset tekee lisäksi mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä ICAB:n Special Home Finding-ohjelmassa, jota kautta etsitään perheitä eri ikäisille, kuntoutusta ja hoitoa vaativille lapsille.
Filippiineiltä adoptiolapsen voivat saada perheet, jotka:
- toivovat 0-4 vuotiasta lasta. Myös vanhempaa lasta tai sisaruksia voi toivoa.
- ovat naimisissa (mies ja nainen)
- kuuluvat seurakuntaan (Filippiinien adoptiolainsäädäntö edellyttää)
Lisätietoja: Merita Lepojärvi, adoptiovastaava, puh. 050 433 1291
Kiina:
Kiinan erityistarve-ohjelmaan toivotaan uusia hakijoita. Tämän ohjelman kautta sijoitetaan lapsia, joilla on kuntoutusta tai hoitoa vaativia eriasteisia diagnooseja. Lapset ovat iältään 1-vuotiaista kouluikäisiin. Ohjelmaan toivotaan erityisesti perheitä, joilla on väljä ikätoive 0 – 5 vuotta. Odotusajat ovat vaihdelleet muutamasta kuukaudesta kahteen vuoteen hakemuksen rekisteröimisestä Kiinassa.
Kiinasta adoptiolapsen voivat saada perheet, jotka / joissa:
- ovat naimisissa tai nainen, joka haluaa adoptoida yksin
- ovat 30 vuotta täyttäneitä
- hakijoilla vähintään toisen asteen koulutus (lukio tai ammattikoulu)
- perheen vuositulojen tulee olla vähintään 10 000 USD perheenjäsentä kohden ja nettovarallisuuden 80 000 USD. Yksinhakijan vuositulojen tulee olla 30 000 USD ja nettovarallisuuden vähintään 100 000 USD.
Lisätietoja: Merita Lepojärvi, adoptiovastaava, puh. 050 433 1291
Bulgaria:
Voimme toimittaa adoptiohakemuksia Bulgarian Oikeusministeriöön maan kokeneimman adoptiojärjestön, ANIDO:n kautta. Väljien adoptiokriteeriensä vuoksi Bulgaria-adoptiot soveltuvat aviopareille (nainen ja mies) sekä yksinhakijoille, joille on myönnetty adoptiolupa Suomessa. Bulgarian odotusaika-arviot ovat tällä hetkellä kuitenkin pitkät, jopa 6 vuotta, jos lapsella on normaali lapsenkotilapsen terveydentila. Prosessin toteutus edellyttää tämän vuoksi, että hakijoilla on oman ikänsä ja elämäntilanteensa puolesta riittävästi aikaa adoptioprosessille. Adoption tarpeessa Bulgariassa on eri-ikäisiä lapsia sekä sisarussarjoja. Myös erityistarpeisille lapsille, jotka voivat tarvita kuntoutusta ja hoitoa, etsitään perheitä.
Lisätietoja: Sirpa Mäenpää, adoptiovastaava , puh. 050 433 1292
Lisätietoja adoptioneuvonnasta ja kansainvälisistä adoptioista:
Kristiina Mattinen, aluetoiminnan johtaja, Pelastakaa Lapset ry, 040 838 4040