Sekä Pakistan että EU-maat palauttavat afganistanilaisia pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia takaisin Afganistaniin. Monet paluumuuttajalapset eivät pääse kouluun ja ovat vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi, käy ilmi Pelastakaa Lasten tutkimuksesta.
Jo noin 650 000 afganistanilaista on joutunut tänä vuonna palaamaan Pakistanista takaisin sodan runtelemaan Afganistaniin, jossa elinkeinomahdollisuudet ja peruspalvelut ovat vähäiset. Etenkin lapset ovat vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi, selviää Pelastakaa Lasten tuoreesta kyselytutkimuksesta, jossa on selvitetty Pakistanista palaavien lasten tilannetta
Suurin osa paluumuuttajista on asettunut Nangarharin maakuntaan. Siellä viidellä alueella tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet paluumuuttajalapsista on poissa koulusta. Syynä on esimerkiksi se, ettei heillä ole koulutukseen tarvittavia asiakirjoja.
Monet afgaanit ovat eläneet Pakistanissa jo vuosikymmenien ajan. Pakistan on kuitenkin tiukentanut sääntöjä ja on palauttamassa nyt etenkin paperittomia afgaaneja takaisin kotimaahan. YK:n arvion mukaan tämän vuoden loppuun mennessä palautettujen määrä saattaa kohota
900 000:een. Nagarharissa peruspalvelut ovat jo nyt kovan paineen alla, ja tilanne voi vaikeutua, mikäli lisää ihmisiä palautetaan Afganistaniin.
Erityisen suuressa vaarassa ovat lapset, jotka eivät ole käyneet koulua. Pelastakaa Lasten kyselyyn vastanneista vanhemmista ja opetusviranomaisista yli 70 prosenttia piti heidän suurimpana riskinään naimisiin tai töihin joutumista.
”Osa ongelmaa on, että monet palanneet perheet jättivät vakaat työpaikkansa ja elämänsä Pakistanissa ja nyt heidän pienet säästönsä hupenevat. He tietävät, että heillä on vain pienet mahdollisuudet tienesteihin. — Heistä tuntuu usein, ettei heillä ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin lähettää lapsensa etsimään töitä tai naittaa tyttärensä”, sanoo Pelastakaa Lasten Afganistanin maajohtaja Ana Locsin.
Kyselyyn vastanneet olivat huolissaan myös esimerkiksi sodan seurauksena maassa olevista räjähteistä sekä lasten rekrytoimisesta aseistettujen ryhmien riveihin. Väkivalta on maassa tänä vuonna lisääntynyt, ja syyskuun loppuun mennessä yli 2 500 siviiliä oli kuollut.
Pelastakaa Lapset auttaa paluumuuttajia
Paluumuuttajien suuri määrä on myös aiheuttamassa valtavan humanitaarisen kriisin. Jo nyt monet nukkuvat ulkosalla huterissa suojissa samalla, kun talvi etenee.
Pelastakaa Lapset tukee palaavia afgaaneja Nangarharissa ja muissa maakunnissa ja jakaa käteistä perheille, jotta he voivat ostaa ruokaa, vettä ja muita perustarpeita. Tavoitteenamme on auttaa seuraavan vuoden aikana 100 000:ta paluumuuttajaa. Kunnostamme suojia, annamme psykososiaalista tukea lapsille ja autamme lapsia palaamaan kouluun.
Jaamme myös kotitaloustarvikkeita, kuten ruuanlaittovälineitä, saippuaa, pyyhkeitä ja lämpimiä vaatteita.
Myös Suomi ja EU palauttavat turvapaikanhakijoita Afganistaniin
Afganistaniin palaa ihmisiä Pakistanin lisäksi myös EU:n alueelta. Suomi solmi kahdenvälisen palautussopimuksen lokakuussa. Myös EU ja Afganistan solmivat syksyllä sopimuksen, jonka mukaan EU voi palauttaa maahan turvapaikanhakijoita ja Afganistan ottaa nämä vastaan. Esimerkiksi YK:n sisäisen pakolaisuuden erityisraportoijan mukaan palautukset voivat kuitenkin heikentää maan turvallisuustilannetta entisestään.
Pelastakaa Lapset on erityisen huolissaan yksin Eurooppaan saapuneista afganistanilaisista turvapaikanhakijalapsista, sillä sopimus koskee myös heitä.
Suomi ei viime vuonna tehnyt kielteisiä päätöksiä Afganistanista yksin tulleiden turvapaikanhakijalasten kohdalla, mutta tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä kielteisen päätöksen on saanut yksin saapuneista 39 afganistanilaislasta. Myös aikuisten kielteisten päätösten osuus on tänä vuonna kasvanut.
***
Taustaa tutkimuksesta:
* Pelastakaa Lasten kysely tehtiin loka- ja marraskuun vaihteessa Nangarharissa viidellä alueella. Kyselyn virhemarginaali on viisi prosenttiyksikköä.
* Kyselyyn vastasi 329 vanhempaa sekä 50 koulujen opettajaa ja rehtoria. Mukana oli paluumuuttajien lisäksi myös maan sisäisiä pakolaisia.