Suomen arviolla Afganistanin, Somalian ja Irakin turvallisuudesta on suuri vaikutus palautuspäätösten kohteena oleviin lapsiin ja lapsiperheisiin.
Suomen maahanmuuttovirasto Migri on ilmoittanut tällä viikolla, että Afganistan, Somalia ja Irak ovat tarpeeksi turvallisia maita turvapaikanhakijoiden palautuksiin. Jatkossa Suomi ei myöskään enää myönnä oleskelulupaa humanitaarisen suojelun perusteella, jos turvapaikan tai toissijaisen suojelun edellytykset eivät täyty.
Pelastakaa Lapset muistuttaa, että näillä päätöksillä on merkittäviä vaikutuksia haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin.
– YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jäsenvaltioiden tulee kaikessa lapsia koskevassa päätöksenteossa arvioida niiden vaikutuksia lapsiin, sanoo Pelastakaa Lasten vaikuttamistyön asiantuntija Tiina-Maria Levamo.
Mikäli Suomi alkaa näiden tuoreiden linjausten pohjalta valmistella nopeita palautuksia nyt turvallisiksi todettuihin maihin, on lasten ja lapsiperheiden kohdalla arvioitava lapsen edun toteutuminen.
– Konfliktien ja pakomatkan vaikutuksista kärsiviä lapsia ei tule palauttaa takaisin olosuhteisiin, joissa heillä ei ole edellytyksiä käydä turvallisesti koulua ja saada heille kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja, mukaan lukien psykososiaalista tukea. Jos teemme näin, se on omiaan syventämään lasten mahdollista traumaa ja hidastaa heidän mahdollisuuksiaan kasvuun ja kehitykseen, Levamo sanoo.
– Toimintamme piirissä olevien lasten rankat kokemukset näkyvät eri tavoin. Lapset ovat esimerkiksi kertoneet pakomatkasta ja jotkut ovat reagoineet voimakkaasti leikkitilanteessa, joka on palauttanut mieleen aiemmat kokemukset lähtömaasta. Teloitukset ja piikkilanka-aidat eivät ole harvinaisia aiheita lasten leikeissä ja piirustuksissa, Lapsiystävällinen tila -hankkeessa työskentelevä psykologi Jenni Häikiö kertoo.
Pelastakaa Lapset järjestää neljässä vastaanottokeskuksessa Lapsiystävällisen tila -toimintaa. Lapsiystävällinen tila on Pelastakaa Lasten kansainvälinen malli kriisien keskellä elävien ja niitä paenneiden lasten kohtaamiseen ja tukemiseen. Järjestö toi mallin ensimmäistä kertaa Suomeen syksyllä 2015.
Turvapaikanhakijalapsille järjestettävän Lapsiystävällinen tila -toiminnan tavoitteena on antaa lapsille mahdollisuus käsitellä kokemuksiaan, oppia uutta ja luoda ennakoitavaa arkea turvallisten aikuisten ohjauksessa. Toimintaa toteutetaan koulutettujen vapaaehtoisten voimin.
Lisätietoja:
Vaikuttamistyön asiantuntija Tiina-Maria Levamo, 050 570 6360, tiina-maria.levamo@pelastakaalapset.fi
Psykologi Jenni Häikiö, Lapsiystävällinen tila -hanke, 050 432 1076, jenni.haikio@pelastakaalapset.fi
Pelastakaa Lasten suositus lakiasiavaliokunnalle 12.5.2016 koskien muutoksia ulkomaalaislakiin ja sitä lähellä oleviin lakeihin, täältä.
Lastensuojelun Keskusliiton suositukset koskien säilöönottoa, täältä.
Migrin tiedote:
UNHRC:n kommentit ja suositukset Suomen ulkomaalaislain muutoksiin:
http://www.refworld.org/country,,UNHCR,,FIN,,56991a7a4,0.html