Pelastakaa Lapset työskenteli vajaan viikon ajan turvapaikkaa hakevien lasten ohjaamiseksi ja auttamiseksi Helsingin Pasilassa. Viikonloppuna ja alkuviikosta järjestön työntekijät ohjasivat yksin saapuvia rekisteröimättömiä lapsia rautatieasemilta poliisiasemalle ja eteenpäin alaikäisten ryhmäkotiin. Pasilan poliisiaseman edessä odotellessaan perheiden pienimmät pääsivät suojaan ja leikkimään järjestön telttakatokseen, josta lapset saivat mukaansa myös leluja ja lämmintä vaatetta. Pelastakaa Lasten vapaaehtoinen Minna Lindeqvist kertoo, millaisia ajatuksia työ lasten parissa herätti.
Pasilan poliisiaseman pihalla pelattiin turvapaikkaa hakevien lasten kanssa jalkapalloa.
”Tavallisen keskiviikon tavallinen iltapäivä. Postiluukusta on tipahtanut sähkölasku, ja aamuiset tiskit odottavat tiskipöydällä. Koira pitää viedä ulos, teini tulee kohta syömään ja unohdettu pyykkikorikin kaipailee huomiota. Ennen tuota kaikkea päätän kuitenkin istahtaa hetkeksi ja keittää kahvit, lukea päivän lehden ja huokaista hetken. Minulle tämä kaikki on arkea ja elämää, mutta viime päivinä tapaamilleni ihmisille vain haave – unelma jostain paremmasta.
Olin kolmena päivänä vapaaehtoistyössä Pelastakaa Lasten telttakatoksella Pasilan poliisitalon pihalla. Teltalla oli tarjolla turvapaikanhakijaperheiden lapsille lahjoituksina kerättyjä vaatteita ja leluja sekä tarvittaessa lämmin syli tai ainakin leikkikaveri. Näihin kolmeen päivään sisältyi niin naurua kuin itkuakin, mutta ennen kaikkea rohkeita ihmisiä, suuria sydämiä ja korvaamattoman kauniita kohtaamisia. Enkä puhu nyt vapaaehtoisista tai Pelastakaa Lapset ry:n työntekijöistä – niin arvokasta kuin työmme olikin – vaan noista tapaamistamme lapsista ja vanhemmista. Uskomattomia ihmisiä!
Viime aikoina on varsinkin sosiaalinen media täyttynyt toinen toistaan kummallisemmista huhuista. On kerrottu turvapaikanhakijoista, joille ei kelpaa kuin uusin muoti, epäystävällisestä käytöksestä, pelosta ja pelottelusta. Ymmärrän hyvin, että muuttuva tilanne herättää myös meissä kantaväestöön kuuluvissa monenlaisia kysymyksiä, ja niin kuin aina uudessa tilanteessa, myös pelkoa ja epävarmuutta. Toivoisin kuitenkin, että saman kulovalkean tavoin leviäisivät myös sankaritarinat näistä perheistä, jotka turvatakseen lastensa tulevaisuuden, ja yksinkertaisesti säilyäkseen hengissä, pakenevat kodistaan ja jättävät kaiken tutun ja turvallisen taakseen.
Teltalla kävi muun muassa äiti, joka oli matkustanut kolmen kuukauden ikäisen lapsensa ja oman äitinsä kanssa 30 päivää Irakista kohti turvaa. Lapsen isä oli kuollut, eikä tällä nuorella äidillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta selvitäkseen hengissä. Matka Suomeen oli pitkä ja vaarallinen: isoäitiä kuljettanut kumivene oli uponnut, ja isoäiti oli ainoita veneestä eloonjääneitä. Naisten katseista näki, kuinka äärettömän väsyneitä he olivat, ja silti he jaksoivat kyyneliin asti kiitellä, kun saivat teltalta mukaansa vauvalle toppapuvun ja talvivaatteita. Lahjoittamiemme vaatteiden lisäksi heidän koko muu omaisuutensa mahtui yhteen olkalaukkuun, kun he lähtivät poliisiasemalta kohti vastaanottokotia. Supersankariainesta sanon minä.
Erääseen toiseen tapaamaamme perheeseen kuului äiti, isä ja kolme lasta. Nuorin lapsista oli viiden kuukauden ikäinen, keskimmäinen kaksivuotias ja vanhin neljä vuotta vanha. He olivat matkustaneet kaksi kuukautta, joista 22 päivää kumiveneessä. Ja silti isä jaksoi tyttärilleen hymyillä ja lohduttaa, olla tukena ja turvana. Ja kun vaihdoimme erään lapsen rikkinäiset sandaalit paksuihin talvikenkiin, kävi meitä kiittelemässä koko perhe yhdessä ja erikseen.
Monen monta samankaltaista tarinaa olisi kerrottavana, ja ne kaikki muistuttavat minua siitä, että riippumatta ihonväristä, uskonnosta, kielestä tai kansalaisuudesta, on jokainen lapsi suojan, lämmön ja rakkauden arvoinen – niin täällä Suomessa kuin joka puolella maailmaa. Minun maailmani ei tule näiden kohtaamisten jälkeen olemaan enää koskaan samanlainen kuin ennen, ja innolla odotan jo seuraavia vapaaehtoistehtäviäni saadakseni tavata taas näitä pieniä, suuria sankareitani.”
Poliisilaitoksen pihaan pystytetyssä Pelastakaa Lasten teltassa kävi lauantain ja keskiviikon välisenä aikana 29 lasta, ja siellä työskenteli tänä aikana 17 vapaaehtoista. Kuvat: Pelastakaa Lapset
Pelastakaa Lasten toimet turvapaikkaa hakeneiden lasten välittömiin tarpeisiin vastaamiseksi aloitettiin lauantaina 19. syyskuuta Helsingin Pasilassa. Pasilan operaatio päättyi eilen.
Pasilassa toimimme yhteistyössä vapaaehtoisen Refugees Welcome Help in Arrival -verkoston kanssa, jotka vapaaehtoistyön ja lahjoitusten turvin järjestivät yli viikon ajan ruokaa, tulkkeja ja muuta apua turvapaikanhakijoille.
Operaation aikana järjestön työntekijät saattoivat ilman huoltajaa tulleita rekisteröitymättömiä alaikäisiä juna-asemilta Pasilan poliisiasemalle ja tarvittaessa sieltä eteenpäin Espoon alaikäisyksikköön. Järjestö myös pystytti vapaaehtoisten avulla Pasilan poliisilaitoksen eteen telttakatoksen, jossa rekisteröintiä odottavat lapset saivat leikkiä ja suojautua viimalta, lämpimiä vaatteita, leluja ja välipalaa. Lauantain ja keskiviikon välisenä aikana teltassa kävi 29 lasta, joista nuorin oli kolme kuukautta vanha ja vanhin 13-vuotias. Vapaaehtoisia teltalla työskenteli tänä aikana yhteensä 17. Teltan lainasi Meilahti-seura.
Pelastakaa Lapset suunnittelee ja organisoi parhaillaan laajempaa ja pitkäaikaisempaa toimintaa turvapaikkaa hakeneiden lasten tukemiseksi Suomessa yhdessä Maahanmuuttoviraston ja muiden toimijoiden kanssa.