Pelastakaa Lapset, Otava ja Suomalainen Kirjakauppa auttavat yhdessä kotimaan lapsia jo perinteeksi muodostuneella Eläköön lapsi! -kampanjalla. Tänään käynnistyy 10.12. asti kestävä kampanja, jossa Otava ja Suomalainen Kirjakauppa lahjoittavat Pelastakaa Lasten tukiperhetoimintaan 1euron jokaista myytyä Otavan lasten- tai nuortenkirjaa kohden. Kampanja mahdollistaa sen, että tukiperheet voivat auttaa apua tarvitsevia lapsiperheitä ajoissa, ennen kuin tilanteet kärjistyvät vakaviksi kriiseiksi. Suuri määrä lapsia saa jo tukea, mutta monet vielä odottavat Pelastakaa Lasten tukiperhettä elämäänsä
Kotimaan lapset ja lapsiperheet tarvitsevat apua. Tuen tarve perheissä kasvaa jatkuvasti. Monet lapset jäävät kovin yksin, kun vanhemmat etsivät keinoja selviytyä vaikeasta elämäntilanteesta. Tukiperheet voivat auttaa erilaisissa tilanteissa. Työttömyyden lisäksi vaikea sairaus, heikko sosiaalinen tukiverkosto tai yksinhuoltajuus saattaa ajaa perheen ahdinkoon.
Pelastakaa Lasten tukiperheet auttavat jo yli tuhatta lasta ja heidän perhettään. Saman verran lapsia kuitenkin odottaa vielä tukiperhettä elämäänsä.
Jo perinteeksi muodostuneella Eläköön lapsi! -kampanjalla tuetaan Pelastakaa Lasten tukiperhetyötä. Jokaisesta Suomalaisessa Kirjakaupassa 1.11. – 10.12.2017 myydystä Otavan lastenkirjasta lahjoitetaan 1€ Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan tukiperhetoimintaan.
Pelastakaa Lapset tekee tärkeää ehkäisevää lastensuojelutyötä muun muassa tukiperhetoiminnan avulla. Tukiperhetoiminnalla voidaan auttaa perheitä ajoissa, ennen kuin tilanteet perheissä kärjistyvät vakaviksi kriiseiksi.
”Lapsi tarvitsee oman vanhemman lisäksi turvallisia aikuisia, joilla on antaa lapselle aikaa ja huolenpitoa. Tukiperheessä lapset saavat aikuisen huomiota ja mukavaa tekemistä. Lapset kokevat tukiperheessä käymisen yleensä iloa tuottavana ja antoisana”, kertovat kehittämispäälliköt Kaisa Tervonen- Arnkil ja Hanna Tulensalo Pelastakaa Lapset ry:stä.
”Lahjoitamme Eläköön lapsi! -kampanjan tuoton tänä vuonna Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhetoimintaan. Haluamme näin omalta osaltamme kantaa vastuuta ja tuoda lohtua sekä iloa lasten elämään”, toteavat Suomalaisen Kirjakaupan markkinointipäällikkö Marianne Kankaanpää ja Otavan markkinointi- ja viestintäjohtaja Kirsi Tähjänjoki.
Lisätietoja:
Carita Päivänen, viestintäpäällikkö, Pelastakaa Lapset ry, puh. 040 535 8221, carita.paivanen@pelastakaalapset.fi
Eläköön lapsi! on Pelastakaa Lapset ry:n, Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Suomalaisen Kirjakaupan yhteinen kampanja lasten oikeuksien edistämiseksi. Kampanja-aika Suomalaisissa Kirjakaupoissa on 1.11. – 10.12.2017 ja lahjoitussumma Pelastakaa Lapsille on 1€/myyty Otavan lastenkirja. Juuri ilmestyneen Mauri Kunnaksen Koiramäen lasten historian ennakoidaan olevan eräs kampanja-ajan lastenkirjasuosikki.