Hirmumyrsky Idaista on kulunut puoli vuotta ja selviytyneet pelkäävät kuolevansa nälkään

Hirmumyrsky Idaista on kulunut puoli vuotta ja selviytyneet pelkäävät kuolevansa nälkään

Tuhannet perheet kärsivät vakavasta ruokapulasta puoli vuotta sen jälkeen, kun hirmumyrsky Idai runteli Mosambikin, sanoo Pelastakaa Lapset.

Idai iski Mosambikiin 14. maaliskuuta aiheuttaen mittavaa tuhoa. Myrskyssä menehtyi 603 ihmistä ja 1 641 loukkaantui. Toinen tuhoisa myrsky, Kenneth, rantautui 25. huhtikuuta, jonka jälkeen maa kärsi kuivuudesta.

Toistuvien kriisien jäljiltä ihmiset ovat menettäneet satonsa ja elinkeinonsa, monien perheiden jäädessä nälän uhkaamaksi. Arviolta 3000 neliökilometriä maata peittyi tulvaveteen pelkästään Idain seurauksena. Ainakin 715 000 hehtaaria viljelysmaata sekä tärkeää infrastruktuuria vahingoittui. Viljely on yhä laajoilla alueilla mahdotonta ja siemenistä on suuri pula. Vähintään 433 056 kotitalouden viljelymaat ja sadot ovat osittain tai kokonaan tuhoutuneet.

Lähes kahden miljoonan ihmisen ennustetaan kärsivän vakavasta puutteellisesta elintarviketurvasta seuraavien kuukausien aikana, mikä on kaksinkertainen määrä vuodentakaiseen verrattuna. Arviolta 67 500 lasta kärsii jo akuutista aliravitsemuksesta ja on hoidon tarpeessa. Pelastakaa Lapset varoittaa, että elleivät perheet saa tukea, yhä useammat lapset tulevat kärsimään.

Pelastakaa Lapset pyytää kansainvälisiä avunantajia sitoutumaan 160 miljoonan dollarin lisärahoitukseen perheiden ruoan saatavuuden sekä lasten suojelun varmistamiseksi.

Orvoiksi jääneistä kaksosvauvoista miniänsä kanssa huolehtiva Maria, 40, menetti kotinsa ja satonsa Idai-myrskyn seurauksena. Vauvat ovat kärsineet aliravitsemuksesta, ripulista, malariasta ja flunssasta viimeisen kuuden kuukauden aikana.

– Joillain pelloilla on pilaantunutta maissia, jota keräämme, kuorimme ja jauhamme. Hallitus auttoi meitä paljon ja auttaa yhä, mutta nyt olemme kuolemassa nälkään, Maria sanoo.

– Jälleenrakennukseen varatut rahat ovat ehtymässä nyt, kun ihmisten tarve on suurin. Toipuminen kestää aikansa, kun on menettänyt kaiken. Puoli vuotta Idain jälkeen perheet eivät pysty saamaan toimeentuloa, koska sato on tuhoutunut ja viljelykset ovat hiekan ja mudan peitossa. Monet lapset ovat edelleen poissa koulusta, mikä altistaa heidät hyväksikäytölle, lapsityölle ja varhaisille avioliitoille, toteaa Pelastakaa Lasten Mosambikin maajohtaja Chance Briggs.

– Ilmastonmuutoksen kohtalokkaista vaikutuksista keskustellaan YK:n ilmastokokouksessa myöhemmin tässä kuussa. Mosambik kärsii kuitenkin jo nyt ailahtelevien sääolojen karusta todellisuudesta.

– Kuusi kuukautta on kulunut siitä, kun aluetta koetteli yksi sen tuhoisimmista luonnonkatastrofeista. On tärkeää, että avunantajat nyt hyödyntävät tämän tilaisuuden, ja kohdistavat lisävaroja toipumisen tukemiseen. Rahoitus on tähän mennessä kattanut vain puolet tarpeesta ja varat myönnettiin pääosin välittömästi myrskyn jälkeen. Lisää tarvitaan kiireellisesti, jotta perheet saisivat tulevaisuudentoivoa.

Pelastakaa Lasten apu menee perille

Pelastakaa Lapset oli ensimmäisten joukossa auttamassa hirmumyrsky Idain uhreja. Järjestön avustustyö on tavoittanut yli 400 000 ihmistä. Avun osana lapsille ja perheille on toimitettu terveydenhoitoa myrskyn runtelemilla alueilla. Välttämättömiä tarvikkeita, kuten peittoja ja hyttysverkkoja jaetaan edelleen. Järjestö on myös perustanut tilapäisiä oppimistiloja, jotta lapset voisivat jatkaa koulunkäyntiään katastrofista huolimatta. Lasten henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi on perustettu lapsiystävällisiä tiloja.

Pelastakaa Lapset sekä muut COSACA-yhteenliittymään kuuluvat avustusjärjestöt ovat avullaan tavoittaneet melkein miljoonaa ihmistä. Pelastakaa Lapset työskentelee tiiviissä yhteistyössä hallituksen ja kansallisen katastrofinhallintainstituutin kanssa auttaakseen katastrofista kärsiviä lapsia.

Auta hirmumyrsky Idaista kärsiviä lapsia