Karjaalaisen Kaisa Skogbergin tavallinen kauppareissu hänen lähikauppaansa K-Supermarket Karjaalle sai yllättävän käänteen, kun hän päätti palauttaa samalla pulloja ja osallistua niistä muutamalla myös Panttiarpajaisiin. Yllätys oli melkoinen, kun pulloautomaatti ja kuitti ilmoittivatkin isosta voitosta.
”Menin tuohon kassalle ja luulin ensin voittaneeni 1 000 euroa, josta olin jo todella iloinen. Sitten katsottiin tarkemmin, ja Tarja kassalta sanoi, että kyllä se on itse asiassa 10 000 euron voitto!” Eläkkeellä oleva Kaisa on luonnollisesti iloinen ja äärimmäisen yllättynyt voitosta. ”En ole koskaan voittanut mitään näin isoa. Ihan tässä kylmät väreet menevät!”, hän sanoo.
Panttiarpajaisiin Kaisa kertoo osallistuvansa säännöllisesti aina muutamalla tyhjällä pullolla. ”Panttiarpajaisiin osallistuminen tuo jännitystä pullonpalautuksen yhteyteen, eli on kiva ajatella, että josko sieltä joku voitto tulisi. Nyt tulikin kerralla sitten isompi”, hän iloitsee.
Kaisa kertoo voiton olevan erittäin tervetullut lisä pienen eläkkeen päälle. Kaisa sanoo, että lahjakortit käytetään pitkälti tavallisiin ruokaostoksiin, mutta muutakin käyttöä juuri voitetulle lahjakortille tulee. ”Täytän sopivasti loppuvuodesta pyöreitä, joten tulen varmasti järjestämään pienet juhlat ja voittorahoilla voi sitten ostaa kaikkea juhliin liittyvää.” Kaisa suunnittelee hankkivansa lahjakorteilla myös joululahjoja. ”Ja ehkä myös K-Raudassa pitää käydä”, hän pohtii.
Panttiarpajaisissa on voitettu reilun kuukauden sisään jo kaksi 10 000 euron päävoittoa, heinäkuussa Helsingissä ja nyt Karjaalla. Panttiarpajaisiin voi osallistua tyhjien pullojen tai tölkkien panteilla pullonpalautusautomaateilla kaikissa Lidleissä ja osassa K-ruokakaupoista. Panttiarpajaisissa on jaossa 2, 5, 50 sekä 10 000 euron arvoisia lahjakortteja Lidleihin ja K-ryhmän kauppoihin. Arvonnan tuloksen saa tietää heti pullonpalautusautomaatin tulostamasta kuitista.
Mikäli voitto ei satu Panttiarpajaisissa kohdalle, Panttiarpajaisten tuottoja ohjataan Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan, jolla tuetaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten hyvinvointia oppimateriaali-, harrastus, ja mentorointituen sekä lomakotitoiminnan kautta.
Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään tai osallistua harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. Vuonna 2018 Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelman avulla tuettiin lähes 1 900 suomalaisen lapsen koulunkäyntiä ja harrastamista.
Panttiarpajaiset
Panttiarpajaisiin voi osallistua pullonpalautusautomaateilla kaikissa Suomen Lidleissä ja osassa K-ruokakaupoista. Panttiarpajaisissa on jaossa 2, 5, 50 sekä 10 000 euron arvoisia lahjakortteja Lidleihin ja K-kauppoihin. Arvonnan tuloksen saa tietää heti pullonpalautusautomaatin tulostamasta kuitista. Pelastakaa Lapset ry auttaa Panttiarpajaisten tuotoilla lapsia ja nuoria kotimaassa. Tuotot ohjataan Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelmaan, jolla tuetaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten hyvinvointia oppimateriaali-, harrastus-, ja mentorointituen sekä lomakotitoiminnan kautta. www.panttiarpajaiset.fi