Dilipin tarina
Kuva: Narendra Upadhyay
Dilip, 12, asuu äitinsä Ramilan, veljensä Surajn sekä siskonsa Soniyan kanssa Dungarpurissa, Rajasthanin osavaltiossa Intiassa. Olemme auttaneet äärimmäisen vaikeissa oloissa elävää perhettä pääsemään valtion sosiaaliturvan piiriin. Ramila saa nyt taloudellista tukea kolmen lapsensa elättämiseen. Avullamme on ollut ratkaiseva merkitys perheen toimentulolle ja lasten hyvinvoinnille.
Dilipin isä Basu kuoli vuonna 2014 äkillisen sairastumisen seurauksena. Sairaalamaksut velkaannuttivat perheen ja siitä johtuvien vaikeuksien takia Ramila joutui lähettämään molemmat poikansa pois kotoa. Pelastakaa Lasten työntekijät saivat tietää perheen vaikeasta tilanteesta. Ramilalle kerrottiin valtion sosiaaliturvapalveluista ja etuuksista, joita hänellä on oikeus hakea. Vuodesta 2016 lähtien Ramila on saanut tukea orpolapsille suunnnatusta Palanhar-ohjelmasta. Sosiaalityöntekijämme myös ohjeistivat Ramilaa ottamaan poikansa takaisin kotiin. Hän suostui tähän heti ja soitti pojilleen, että he ovat nyt tervetulleita takaisin kotiin.
”Vuonna 2019 Ramila pääsi osaksi Palanhar Plus –ohjelmaa, johon kuuluu rahallisten avustusten lisäksi elämäntaito- ja vanhemmuuskoulutuksia.”
Asuessaan poissa kotoa Dungarpurin kaupungissa, Dilipin käytös muuttui. Hänestä tuli peräänantamaton, eikä hän enää kuunnellut äitiään tai ketään muutakaan aikuista. Hän vietti mieluiten aikaa ystäviensä kanssa poissa kotoa ja kohteli perhettään huonosti. Hänen äitinsä ei tiennyt mitä tehdä poikansa kanssa, saati miten tilannetta saisi muutettua.
Vuonna 2019 Ramila pääsi osaksi Palanhar Plus –ohjelmaa, johon kuuluu rahallisten avustusten lisäksi elämäntaito- ja vanhemmuuskoulutuksia. Eräänä päivänä koulutuksen pitäjä vieraili perheen kodissa. Hän näki, kun Dilip itki ääneen ja kuinka Ramila huusi hänelle. Ennen pitkää ärsyyntynyt Dilip alkoi heitellä kiviä. Kouluttaja yritti puhua Dilipin kanssa tuloksetta ja poika lähti kotoa suuttuneena. Nähtyään tilanteen vakavuuden kouluttaja päätti, että ohjelmaan kuuluvat koulutukset järjestettäisiin perheen kotona yhdessä lasten kanssa.
”Dilipistä tuli osa koulutusryhmää ja hän osallistui koulutuksiin säännöllisesti iloisin mielin. Hän osoitti olevansa hyvä oppilas ja kyvykäs sisäistämään koulutuksissa käytyjä asioita nopeasti.”
Dilip haluttiin mukaan elämäntaito koulutukseen, mutta hän ei ollut vielä valmis osallistumaan siihen, joten hänen veljensä osallistui. Eräänä päivänä muiden lasten osallistuessa koulutukseen piirtämisen, kirjoittamisen ja leikkimisen muodossa, Dilip seurasi heitä kaukaa. Kun kouluttaja pyysi häntä liittymään seuraan, hän teki niin epäröimättä. Dilipistä tuli osa koulutusryhmää ja hän osallistui koulutuksiin säännöllisesti iloisin mielin. Hän osoitti olevansa hyvä oppilas ja kyvykäs sisäistämään koulutuksissa käytyjä asioita nopeasti. Säännöllinen kannustus kouluttajalta yhdistettynä jatkuviin kotikäynteihin alkoi tuottaa myönteisiä tuloksia Dilipin käytöksessä. Hän omaksui opetettuja taitoja omaan elämäänsä ja hänen kehityksensä oli silminnähtävissä myös muiden lasten mielestä.
Myös Ramilaa rohkaistiin käyttämään vanhemmuuskoulutuksessa opittuja taitoja lastensa, etenkin Dilipin kanssa. Molempien koulutusten päällekkäisyydestä seuranneet hyödyt motivoivat Dilipiä entistä enemmän. Hän odotti koulutuksia innolla ja kohteli muita lapsia hyvin – hän jopa antoi siskonsa lainata polkupyöräänsä, mitä ei ollut aikaisemmin tehnyt.
”Lapseni ei ole enää niin vihainen ja puhuu minulle rakkaudella. Minä puolestani suhtaudun häneen kunnioittavasti” kertoo Ramila.
Elämäntaito- ja vanhemmuuskoulutusten positiivinen vaikutus näkyy myös pojan ja äidin väleissä. Yhdellä kotikäynnillä Dilip oli omasta aloitteestaan tekemässä ruokaa äitinsä kanssa. Nykyään he ottavat päivittäin aikaa keskustellakseen toisilleen mieluisista asioista. ”Lapseni ei ole enää niin vihainen ja puhuu minulle rakkaudella. Minä puolestani suhtaudun häneen kunnioittavasti” kertoo Ramila.