Perhekuntoutus ja henkilöstö

Perhekuntoutus ja henkilöstö

Pelastakaa Lasten perhekuntoutusyksiköissä tehdään suunnitelmallista, avointa ja yksilöllistä perhekuntoutusta ammatillisin menetelmin.

Toimintamme on tarkoitettu sosiaalihuollon tai lastensuojelun asiakkaina oleville perheille, jotka tarvitsevat intensiivisen perhekuntoutusjakson. Hoidon viitekehys perustuu kiintymyssuhdeajatteluun sekä lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen tarkasteluun ja tukemiseen. Jakson aikana harjoitellaan lapsiperheen arkea, vahvistetaan vanhemmuuden taitoja sekä tuetaan perheenjäsenten roolien löytymistä. Kohtaamme jokaisen perheen luottaen siihen, että riittävän, oikea-aikaisen ja yksilöllisen tuen avulla perheen voimavarat saadaan käyttöön ja koko perhe voimaantuu. Tavoitteena on saavuttaa toimiva arki. Lastensuojelun toimintana erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että lapsen etu, osallisuus ja turvallisuus taataan kaikissa olosuhteissa.

Toiminnassamme on keskeistä, että perhe on alusta lähtien osallisena omien kuntoutustavoitteidensa suunnittelussa sekä yhdessä työntekijöidemme kanssa arvioimassa tavoitteiden toteutumista. Toimimme läpinäkyvästi ja asioiden avoin käsittely yhdessä perheen kanssa on osa kuntoutusta. Yhteistyö sosiaalityöntekijän sekä perheen ammatillisen verkoston ja läheisverkoston kanssa sekä perheen mielipiteen kuuleminen ja huomioiminen kuntoutuksen suuntaamisessa on tärkeää.

Kuntoutuksessa käytetään arjen vahvan tuen lisäksi perheen tilanteeseen ja tavoitteisiin sopivia ammatillisia asiakastyön menetelmiä, joiden käyttöön henkilökunnalla on asiaankuuluvat koulutukset.

Tyrskyssä eletään arkea yhteisössä, johon kuuluu 4 perhettä, 7 työntekijää ja yksikön johtaja joka toimii vastuuhenkilönä sekä Tyrskyssä että naapurissa sijaitsevassa erityisnuoriskoti Pärskeessä. Arkea eletään yhteisissä tiloissa, joihin kuuluvat oleskelu- ja keittiötilat, kodinhoitotilat sekä piha-alue. Sen lisäksi jokaisella perheellä on omat makuuhuoneet ja kylpyhuoneet. Arjessa jaetaan perheiden ja työntekijöiden kanssa ruokahuolto, siivous ja kodinhoidolliset tehtävät. Yhteisöllisestä arjesta ja vastuualueista sovitaan viikoittaisessa yhteisökokouksessa, johon osallistuvat kaikki kuntoutuksessa olevat perheet sekä paikalla olevat työntekijät

Yhteisöllinen arki tarjoaa kuntoutuksessa oleville perheille mahdollisuuksia oppimiseen, oman toiminnan hallintaan ja henkilökohtaiseen vastuuseen, vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yhteisöllisyydessä kiinnitetään huomiota perheiden itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen kehittymiseen, ryhmässä toimimiseen sekä vastuun kehittymiseen

Kuntoutusjakson pituus on 2-6 kuukautta, jonka aikana kartoitetaan perheen voimavaroja, vahvuuksia ja vaikeuksia. Kartoituksen ja yhteisen arvioinnin perusteella tehdään suunnitelma tulevaisuutta ajatellen. Tarvittaessa Tyrskyssä on mahdollisuus myös lyhytaikaiseen, kriisitilanteisiin vastaavaan perhekuntoutukseen yksikössä.

”Saa olla oma itsensä ja sut hyväksytään just sellaisena kuin olet. Apua saa kaikissa asioissa. Tyrskyssä saat mahdollisuuden saada arjen ongelmat kuntoon.” -asiakasäiti

Henkilöstö

Perheiden kanssa työskentelee seitsemän työntekijän moniammatillinen tiimi ja lisäksi yhteinen johtaja naapurissa sijaitsevan erityisnuorisokoti Pärskeen kanssa.  Kuntoutustyötä tekevät tiimin vastaava, neljä perheohjaajaa, psykiatrinen sairaanhoitaja ja yöhoitaja. Lisäksi Tyrskyssä työskentelee pari- ja perheterapeutti 20% työajalla.

Koulutukseltaan tiimin työntekijät ovat sosionomeja, toimintaterapeutteja ja sairaanhoitajia. Yöhoitaja toimii lähihoitajan koulutuksella. Ammatillisen koulutuksen lisäksi työntekijöillä on monenlaista täydennys- ja menetelmäkoulutusta (perhearviointi, MIM, neuropsykiatrinen valmentaja yms.) vuorovaikutustyöskentelyyn. Yksittäisten koulutusten lisäksi Pelastakaa Lapset ry järjestää yhteisiä koulutuksia ja vertaistapaamisia muiden yksiköiden kanssa. Tyrskyn työryhmä saa säännöllistä konsultaatiota järjestön nuorisopsykiatrilta. Työntekijöiden hyvinvoinnista huolehditaan säännöllisen ryhmä- ja yksilötyönohjauksen sekä tiimipäivien avulla.