”Jos en olisi pyytänyt apua, lapsillani ei olisi enää äitiäkään.”

Miehen äkillinen kuolema vei Sabinan voimat. Lopulta kovia kokenut perhe sai apua Pelastakaa Lasten perhekuntoutuksesta.

Kotona vaatevana vei eteisestä makuuhuoneisiin asti. Lapset nahistelivat, kiroilivat ja pomppivat kengät jalassa sohvalla. Olin nukkunut edellisenä yönä vain tunnin. En edes muistanut, koska olisin nukkunut yli kahta tuntia mieheni äkillisen kuoleman jälkeen. 

Heti kuoleman jälkeen ymmärsin kyllä hakea molemmille lapsilleni apua. Viisivuotiaalla nuorimmaisellani oli diagnosoitu ADHD sekä dysfasia eli kehityksellinen kielihäiriö. Nyt hän oli äkillisesti menettänyt isänsä. Vanhempi lapsistani on myös erityislapsi, ja hän oli menettänyt elämästään tärkeän ja läheisen aikuisen.  

Varaa paikka lastensuojelun asiakkaallesi perhekuntoutuksesta >>

“Lapsiani ette ota pois” 

Perheemme kulissit pysyivät vuoden päivät yllä: lapsilla oli ruokaa, puhtaat vaatteet ja katto pään päällä, mutta voimani alkoivat loppua. Muistan sen päivän, kun töistä kotiin tullessa ajattelin, että voisin hypätä viereiseen satama-altaaseen tonnin painoinen kivi kiinnitettynä jalkoihini. Saisin vihdoin nukkua ja levätä. Silloin ymmärsin, että minun oli pyydettävä apua, tai lapsilla ei olisi kohta enää äitiäkään.  

Otin itse yhteyttä lastensuojeluun, josta minut ohjattiin ensin työpsykologille. Sosiaalityöntekijät ehdottivat myös lasten avosijoitusta, jotta saisin levätä. Olin kauhuissani ja raivostuin:  

”Vielä en ole niin pohjalla, ettenkö selviä omista lapsistani. Lapsiani ette ota pois!” huusin sossuille.   

Jälkeenpäin voin jo nauraa raivokohtaukselleni, mutta pelkäsin, että lapseni viedään minulta lopullisesti, ja niin pelkää moni muukin. Lastensuojelu saa ihmiset kavahtamaan, mutta sen työntekijät ovat lämminsydämisiä ihmisiä. 

Koko perhe sijoitettiin yhdessä

Lopulta minulle ehdotettiin perhekuntoutusta, jossa koko perhe sijoitetaan yhdessä. Meidät ohjattiin tutumiskäynnille Pelastakaa Lasten perhekuntoutusyksikköön Vantaalle. Laitoksen nimi oli Tyrsky.   

Tyrsky oli iso omakotitalo, jossa asui muitakin perheitä. Lapset olivat tutustumiskäynnillä innoissaan, mutta minua pelotti. Olin aviomieheni kuoleman jälkeen erakoitunut kotiin. Miten pärjäisin muiden talossa asuvien perheiden ja ohjaajien kanssa?  

”Opimme kunnioittamaan toisiamme.”

Tammikuussa muutimme koko perhe väliaikaisesti Tyrskyyn opettelemaan  uutta arkea.  Tyrskyssä käsiteltiin niin lasten kuin aikuisten arjen ongelmia, erikseen ja yhdessä.  Toisista perheistä ja ohjaajista sai voimaa. Ohjaajien avulla opimme kunnioittamaan kaikki toisiamme. Aikaisemmin lapset riitelivät, huusivat, kiroilivat, eikä kukaan kunnioittanut ketään. Perhekuntoutuksessa kaikki kuitenkin muuttui. Vanhempi lapsista alkoi olla sosiaalisempi. Pitkästä aikaa pelasimme, söimme ja siivosimme koko perhe yhdessä.  

Kolmen kuukauden jälkeen en olisi halunnut palata vielä kotiin. Pelkäsin pärjäänkö enää isossa maailmassa. Kaikista yrityksistä huolimatta emme saaneet kaupungilta rahaa jatkaa perhekuntoutusta Tyrskyssä. Tukea jatkettiin sen sijaan kunnille halvemmalla kotiin tehtävällä perhekuntoutukselle.   

Nyt vuosi Tyrskyn kuntoutuksen jälkeen meillä on kaikki paremmin kuin hyvin. Minulla on enemmän voimia, ja elämänasenteeni on muuttunut. Lapset kantavat kortensa kekoon talossa: toinen vie roskat, ja toinen hoitaa tiskikoneen. Vanhempi lapsi tekee joka päivä läksyt, ja nuorimmainen on oppinut laskemaan ykkösestä kolmeenkymmeneen. Rinnallani on myös uusi ihana miesystävä.