Pågen tukee syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastus- ja koulunkäyntimahdollisuuksia

Pågen tukee syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastus- ja koulunkäyntimahdollisuuksia

Leipomoyritys Pågen on jo kolmen vuoden ajan tukenut aktiivisesti suomalaisten lasten arkea, ja tämän syksyn leipäkampanjassa apu kohdistetaan Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan. Pågen tekee kampanjaan 10 000 euron alkulahjoituksen, ja jokainen syksyn aikana myyty kampanjaleipäpakkaus kasvattaa lahjoitussummaa 2 sentillä. Tavoitteena on vuoden loppuun mennessä 1 000 000 kpl myytyä leipäpakkausta eli yhteensä 30 000 euron lahjoitussumma.

Pågen haluaa tänäkin vuonna auttaa suomalaisia lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Avun kohteena on Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelma, joka tukee syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäyntiä ja harrastamista.

‒ Suomessa elää yli satatuhatta lasta köyhissä perheissä. Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään tai osallistua harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi, kertoo yhteyspäällikkö Marika Salonen Pelastakaa Lapset ry:stä.

Mukana kampanjassa on neljä Pågenin suosittua ruokaleipää: Oivallus! Kuitupalat, Maalaishyvä, Aurinkopalat sekä Rehti Ruispalat.

‒ Leipä antaa hyvät eväät elämään monella tavalla, joten on mielestäni loogista, että olemme tekemässä hyvää juuri leipätuotteidemme kautta. Terveelliset leipämme kuuluvat lukuisten suomalaisten arkeen, joten samalla kun tekee itselleen hyvää, voi nyt auttaa myös heikommassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, kertoo Pågenin markkinointi- ja tuotepäällikkö Leena Tähtinen.

Yhteistyö käynnistyi Syödään yhdessä -viikonlopun brunssilla – mukana yli 50 lasta ja nuorta perheineen

Pågenin leipäkampanja käynnistettiin iloisissa merkeissä elokuun lopussa järjestetyllä brunssilla ravintola Rosterissa Helsingissä. Pågen ja Roster tarjosivat brunssin noin 50 osallistujalle, jotka kutsuttiin paikalle Pelastakaa Lasten kautta.

‒ Tilaisuus oli ihanan lämminhenkinen ja konkreettinen tapa käynnistää kampanja. Perheille, joiden rahat ovat arjessa muutenkin tiukassa, on ravintolassa yhdessä syöminen harvinainen elämys, jota muistellaan pitkään, kertoo Marika Salonen.

Suomalaisten auttamisinto suurta

Pågenin Leena Tähtinen on toiveikas kampanjan suhteen:

‒ Suomalaisten auttamisinto hyvän asian puolesta on liikuttavan suurta. Aiemmat kolme hyväntekeväisyyskampanjaa toimivat samalla mekaniikalla, ja niiden kautta olemme voineet lahjoittaa yli 90 000 euroa lasten sairaanhoidon ja alakoulujen liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi, Tähtinen iloitsee.

‒ On upeaa, että Pågen päätti lähteä mukaan tukemaan tärkeää työtämme. Ohjelman toiminta rahoitetaan täysin lahjoitusvaroilla, joten ilman lahjoittajien ja yhteistyökumppaneiden tukea esimerkiksi monen nuoren tulevaisuus jäisi pelkän peruskoulun varaan, Salonen kertoo.

Leipää syömällä teet hyvää

  • Pågenin leipäkampanja käynnistyy jo neljättä kertaa syyskuun alussa. Tänä vuonna kampanjakeräyksen kohteena on Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelma.
  • Pågen lahjoittaa keräykseen aloitussummaksi 10 000 € ja jokainen 1.9.-31.12.2017 myyty kampanjaleipä kasvattaa pottia 2 sentillä.
  • Mukana kampanjassa on Pågenin ruokaleivät Oivallus! Kuitupalat, Maalaishyvä, Aurinkopalat sekä Rehti Ruispalat.
  • Leivät ovat myynnissä laajasti ruokakaupoissa ympäri Suomen.