Eeva-Liisa alkoi terapeuttinsa kanssa tutkia perheen käsikirjoitusta, jolloin näkyviin alkoi nousta kolmen sukupolven läpi kulkeva symbioottinen malli, jossa naiset käyvät ”taistelua” keskinäisestä kiintymyksestä ja erillisyydestä. Eeva-Liisa huomasi olevansa tilanteessa, jossa Inkan oirehdinnassa ei ollutkaan kyse pelkästään lapsen oireista ja lapsen auttamisesta, vaan mahdollisuudesta purkaa sukupolvien ketju yhdessä tyttärensä kanssa.
Eeva-Liisa oli käynyt läpi historiaansa mm. sukupuun avulla. Siinä nousi esiin vahvojen naisten ketju. Heidän suvussa oli vahvoja, pärjääviä, paljon työtä tekeviä naisia, jotka pitävät perheen kasassa, kun taas suvun miehet joivat tai jättivät tai tappoivat itsensä, tai tätä kaikkea. Kaikessa tässä naisten vahvuudessa oli tietysti hyvää se, että asiat eivät menneet kaaokseen miesten toikkaroidessa, mutta kipupisteeksi nousi se, että monessa sukupolvessa isoäiti oli ollut perheen tukipilari kulloisenkin sukupolven pariskunnan ja ydinperheen taistellessa keskinäisten vaikeuksiensa kanssa.
Koska aina oli joku, tässä suvussa isoäiti, jonka tiedettiin pysyvän pystyssä tilanteessa kuin tilanteessa, lapset tavallaan menettivät omat vanhempansa ja vanhemmat asemansa vanhempina. Näin sukuun pesi läheisyys, joka oli toisaalta takertuvaa ja toisaalta liian etäistä. Sillä myös suvun isoäidit, nuo vahvat tukipilarit, olivat olleet niitä, jotka joutuivat pärjäämään ja kieltämään omat tarpeensa.
Kielteinen symbioosi ylläpitää tilannetta, jossa joku perheessä on ikään kuin ominut vastuun siitä, mikä on tärkeää ja miten ne asiat määritellään, ja joiden määrittelyjen pohjalta sitten kaikki toimivat.
TRANSAKTIOANALYYSIN KIELELLÄ perheen energia on tällaisessa tilanteessa Vanhempi- ja Aikuinen minätiloissa. Puoliso tai osa perheestä mukautuu joko sopeutumalla tilanteeseen tai kapinoimalla sitä vastaan, jolloin he toimivat TA:n kielellä Lapsi –minätilasta käsin. Tilanne muistuttaa teatterin roolitusta, jossa jokainen perheenjäsen on emotionaalisesti ikään kuin ”omalla paikallaan” toteuttamassa sitä roolia, jota perheen sisäinen dynamiikka eli käsikirjoitus heiltä kultakin edellyttää. Kummalliset roolipelit tuovat ”tutun turvallisuuden”, joka on kaikille lapsuudesta asti tuttua, mutta aitoa läheisyyttä se ei ole, eikä anna henkilöille eikä perhekokonaisuudelle tilaa kehittyä ja muuttua.
EEVA-LIISAN JA TERAPEUTIN tavoitteeksi nousi katkaista se perhetraditio, jossa taustalla oleva, vahva isoäiti on perheen tärkein vanhempihahmo. Toki myös poissaolevien miesten merkitystä/vaikutusta voisi tarkastella, mutta tässä kohdassa tavoitteena oli muuttaa naisten välisten suhteiden ketjua Inkan ja Eeva-Liisan lähtökohdasta.
Eeva-Liisa alkoi tiedostaa omaa epävarmuuttaan äitinä ja vanhempana. Hänen äitinsä, Maila, nykyisen perheen isoäiti, oli ollut Eeva-Liisalle aina se tärkeämpi vanhempi, ja isän kuoleman jälkeen ainoa lähivanhempi. Eeva-Liisan isä oli ollut alkoholisti, ja kuollut tapaturmaisesti tytön ollessa 11 -vuotias. Eeva-Liisan äiti ei avioitunut koskaan uudelleen, vaan jatkoi perheyrityksen pyörittämistä yksin. Hän menestyi taloudellisesti hyvin, oli edelleen vahvasti mukana töissä ja perheen elämässä.
Eeva-Liisa oli kokenut hänen olleen korvaamaton tuki avioeronsa aikana, sekä elämän uudelleen rakentumisessa, kun hänellä itsellään oli pieni lapsi hoidettavana. Tämän äidiltään saamansa hyvän rinnalla Eeva-Liisa oli kokenut myös jääneensä aina äitinsä varjoon.
Eeva-Liisan tulisi viimein ottaa paikkansa Inkan elämässä Inkan äitinä. Hän tunsi olevansa valmis tähän vastuuseen. Inkan torjuva suhde häneen ja isoäidin rakkaus Inkaa kohtaan kuitenkin hämmensi häntä ja teki hänet epävarmaksi. Hän tunsi syyllisyyttä ja koki, ettei hänellä ole oikeutta ”rikkoa” isoäidin ja tyttären välistä suhdetta, kun isoäiti oli ollut heille niin tärkeä tuki. Hän oli alkanut kuitenkin puhua havainnoistaan äitinsä kanssa.
Maila sanoi näkevänsä Eeva-Liisan kykenevänä äitinä huolehtimaan lapsestaan ja ymmärtävänsä, ettei hänen tarvitsisi enää ”roikkua” pitämässä huolta ja ikään kuin varmistamassa – kuten avioerotilanteen pahimpina aikoina.
TERAPIATAPAAMISESSA Eeva-Liisan kertoi terapeutin läsnä ollessa Inkalle äitinsä nähneen hänet kykenevänä äitinä. Inka alkoi puhua. Heidän välilleen syntyi seuraava keskustelu:
Inka: ” Äiti, näetkö sinä minut yhtä kykenevänä olemaan äiti, pitämään huolta lapsesta? Mietin teenkö minä samoin kun minulla on lapsi.”
Eeva-Liisa: ”Keskitytään nyt vain tähän meidän suhteeseemme, eikä tehdä tulevaisuuteen liittyviä lupauksia. Olen varma, että pystyn silloin näkemään tyttäreni äitinä.”
Inka: ”Tarkoitat siis, että et näe minua nyt kykenevänä? Sitäkö sinä tarkoitat? Me olemme setvineet suhdettamme miljoonia kertoja, eikä se koskaan johda mihinkään.”
Inka kääntyi vihaisena poispäin.
Terapeutti tarttui keskusteluun, koska näytti siltä, että siinä tapahtui jotain, mikä oli tyypillistä heidän konfliktilleen. Tilanteeseen tarttuminen johtikin tärkeän ketjun näkyväksi saamiseen.
Terapeutti sanoi Eeva-Liisalle: ”Et vastannut Inkan kysymykseen. Haluat puhua teidän keskinäisestä suhteestanne, mutta se ei näytä olevan se, mitä Inka haluaa. Ajattelen, että sinun on tarpeen vastata hänen kysymykseensä suoraan. Haluatko tehdä sen?”
Eeva-Liisa: ”Tällä hetkellä en näe sinua kykenevänä siihen. Sinä et tee itsesi suhteen oikeita valintoja, etkä osaa pitää riittävästi huolta itsestäsi. En näe, että osaisit pitää huolta lapsesta.”
Inka: ”Minun täytyy mennä naimisiin päästäkseni eroon äidistäni.”
Terapeutti: ”Ymmärrän, että olet vihainen äidillesi. Ensin hän mitätöi kysymyksesi ja sitten kertoo jotain, mitä et varmaan haluaisi kuulla. Olenko oikeassa?”
Inka ei reagoi mitenkään, vaan näyttää kivettyneeltä ja umpimieliseltä, jolloin Eeva-Liisa alkaa vastata. Terapeutti kuitenkin keskeyttää hänet:
”Sinun on nyt hyvä pysyä hiljaa ja erossa tästä vähän aikaa.”
Jotain siitä, miten he kokivat suhteensa vaikeuden, alkoi tulla näkyvämmäksi. Vuorovaikutuksessa alkoi näyttäytyä miten Inka koki, ettei hänen äitinsä kuuntele häntä, sillä Eeva-Liisa alkaa ottaa tilannetta haltuunsa omaan sisäiseen vuoropuheluunsa nojautuen, eikä niinkään tietoon siitä, mitä Inka ajattelee ja haluaa. Tällöin Inkan tapa selviytyä taas on sama kuin hänen isänsä, vetäytyminen ja viha.
Terapeutti jatkaa haastamalla Inkaa: ”Inka, se miten minä tilannetta näen, on, että suvussanne on vaikea olla nainen. Haluaisitko tarkastella tätä?”
INKA LOI SUVUN TÄRKEÄT NAISHAHMOT ns. perhepatsaaksi. Tämä tarkoitti sitä, että Inka loi terapiatilaan tuoleja ja erilaisia muita esineitä käyttäen näkyväksi sen, kuinka kukin suvun naisista on hänen mielestään asettunut suhteessa toisiinsa.
Suvun tärkeitä naisia oli isoäidin äiti, Katri, joka oli päättäväinen ja kapinoiva. Suvussa kerrottiin tarinoita siitä, miten Katri ajoi hevosilla rämäpäisesti, haastoi miehiäkin, eikä välittänyt kylän paheksunnasta. Hänen tyttäriään olivat vahva Maila, Inkan isoäiti, ja Leena, uskonnollinen ja tiukka. Leena myös oli ollut Eeva-Liisalle tärkeä vanhempihahmo isoäitinsä Katrin lisäksi aikana, jolloin Maila teki paljon töitä. Sitten olivat vuorossa Eeva-Liisa ja Inka.
Näin Inka suvun naiset asetteli: Katrin keskelle, korkealle tuolille, ikään kuin hevosen selkään. Isotäti Leena istuu aivan Katrin vieressä, mutta alempana. Inkan isoäiti, Maila istuu myös alempana, pitää kiinni Katrista, ja yrittää samalla takertua sekä Eeva-Liisaan että Inkaan. Eeva-Liisa istuu lattialla katsoen ylöspäin, ihaillen Katria. Inka istuu myös lattialla, mutta alempana äitiään ja kieltäytyy katsomasta ketään muista naisista.
Inkan katsoessa luomaansa ”kuvaa”, hän totesi: ”Kaikki tarrautuvat toisiinsa. Kukaan ei pääse ulos. Ajatus tuoda lapsi tähän on hirveä.”
Terapeutti peilasi Inkalle tämän paikkaa kokonaisuudessa: ”Onko sinun vaikea katsoa ketään. Onko se niin, että jos käännyt ja katsot johonkuhun, jäät kiinni?”
Inka vastaa vihaisena: ”Minä haluan ulos. En halua olla tässä sotkussa. Mutta en tiedä miten pääsen ulos. Ne, jotka eivät ole tässä kuvassa, ne jotka pääsivät ulos, ovat joko kuolleita tai hulluja.”
Suvun miehet ovat tosiaan monessa polvessa juoneet, ”tulleet hulluiksi”, ja sillä tavalla joko kuolleet alkoholin käytön seurauksiin tai jättäneet perheensä. Vahvat naiset ovat sitten jääneet pitämään lapsista ja perheistä huolta. Terapeutti jatkaa tilanteen tarkastelua.
”Haluatko sanoa jotain noille ”kuvan” ihmisille?”
Inka itkee: ”Kunpa päästäisitte minut ulos. Tuntuu toivottomalta. Olen vihainen ja tunnen itseni tyhmäksi siitä, että olen kiinni.”
Terapeutti pyytää Inkaa jatkamaan: ”Kerro äidillesi, mitä sinä ajattelet, kun katsot häntä tässä kuvassa.”
Inka: ”Olen surullinen, että sinä jäit kiinni tähän. Olen surullinen, että minä jäin kiinni. En voi päästä ulos.”
Inka osoitti nyt ensimmäinen kerran myötätuntoa äitiään kohtaan.
TERAPEUTTI JATKAA keskustellen siitä, mitä Inka nosti näkyviin. Oli helppo ymmärtää Inkan tilanteen vaikeus. Hän pyristeli irti kodin ja vanhempien vaikutuspiiristä, mutta näki, että ”kaikki” ovat kiinni. Pohdimme hänen tarvitsevan Eeva-Liisan apua päästäkseen ulos. Haasteeksi nousi, että Eeva-Liisan täytyy löytää keino päästä ensin itse irti ja löytää sitten keino auttaa tyttärensä ulos.
Terapeutista huolestuttavaa oli havainto, että Inka kuvitteli ainoan keinon päästä todella vapaaksi, oli paeta, vahingoittaa itseään tai tappaa itsensä. Myös Eeva-Liisa oli nuoruudessaan hakenut tukea itsenäistymiseensä kapinoimalla, lähtemällä kadulle, mutta sitten myös tarttunut viranomaisten apuun. Nyt hänen täytyi auttaa lastaan päästämään hänestä ja perheestä terveellä tavalla irti.
Eeva-Liisan kokemat tunteet ja ajatukset olivat Inkan luomassa näyttämössä: ”Olen ansassa ja joka suuntaan vedetty.” Hän alkoi puhua, että hänen täytyy murtautua kuvasta ulos.
”Ymmärrän nyt, ettei Inka voi hyväksyä minun hyviä puoliani ilman pelkoa joutua tiukemmin sidotuksi perhesysteemiin. Ymmärrän enemmän siitä miksi hän kääntyy poispäin eikä halua katsoa minuun. Se miten hän oli asettunut kuvaan, on hänen ainoa mahdollisuutensa selvitä ”hengissä” tästä sotkusta.”
Terapeutin kehotuksesta myös Eeva-Liisa alkoi puhua suvun naisille:
”Ajattelen isoäitiäni, Katria. Kiitos, että rakastit minua ja pidit huolta. Olit minulle niin tärkeä, ja kaikki se huolenpito oli hyvää, mutta nyt minun täytyy pitää huolta itsestäni ja seurata sinun esimerkkiäsi olla itsenäinen ja oikealla tavalla vahva. Minun velvollisuuteni ei ole pitää huolta sinusta, eikä äidistäni.”
Sitten hän kääntyy äitiinsä päin: ”En pysty mitenkään miellyttämään sinua tarpeeksi. Et koskaan tule ajattelemaan, että olen riittävästi, vaikka tekisin mitä. Olen surullinen siitä, ettet koskaan nähnyt minua, emmekä olleet läheisiä. Annoin sinun takertua minuun toivoen, että välittäisit minusta. Tiedän, että olet onneton ja yksinäinen, mutta se ei ole minun syyni. Et voi omistaa minua tai minun lapsiani. Sinun täytyy löytää jokin muu tapa saada omat tarpeesi tyydytetyiksi. Tulen pitämään huolta itsestäni ja lapsistani.”
Eeva-Liisa työntää symbolisesti äitinsä kädet pois Inkan ja hänen omilta harteiltaan, niin että nyt he molemmat, Inka ja hän, ovat vapaita.
TÄSSÄ VAIHEESSA Inka kääntyy katsomaan äitiään, joka jatkaa: ”Olen todella surullinen puolestasi äiti, mutta en suostu tekemään enää mitään, missä luopuisin itsestäni.”
Sitten Eeva-Liisa kääntää Inkan hartioista puoleensa, niin että äiti ja tytär katsovat suoraan toisiaan, ja sanoo: ”En tiedä osaanko rakastaa takertumatta ja riippumatta. Minulla on paljon opittavaa.”
Inka: ”En oikeasti usko sinun tekevän mitään toisin. Tämä on vain tätä samaa tunteellista hölynpölyä, niin kuin sata kertaa aikaisemminkin.”
Eeva-Liisa: ”Mitä minun täytyy tehdä, että uskoisit tämän olevan tällä kertaa todellista.”
Inka kääntyy uudelleen poispäin: ”Pelkään, että kun menemme kotiin, kaikki jatkuu samanlaisena.”
Terapeutti sanoo Inkalle: ”Olenko oikeassa, että ehkä tarvitset aikaa nähdäksesi miten äitisi aikoo toteuttaa sen, mitä hän sanoo. Se tuntuu kohtuulliselta. Sinulla on syytäkin olla varovainen luottamisen suhteen, antaa vähän ajan kulua ja nähdä onko hän tosissaan. Toisaalta voit tehdä äitisi muutoksen vaikeammaksi olemalla vihainen tai aiheuttamalla vaikeuksia koulussa. Hoitamalla omia koulu – ja muita tehtäviäsi voit auttaa häntä.”
Silloin Eeva-Liisa kysyy kuin varmistaakseen: ”Tarkoitatko, että minä voin ihan oikeasti sanoa äidilleni nuo asiat mitä sanoin täällä ”kuvalle”?
Terapeutti ja äiti keskustelivat sitten miten ja missä Eeva-Liisan olisi luontevinta alkaa puhua äidilleen, haastaa häntä tasaveroiseen keskusteluun, missä olisi mahdollista molemmin puolin ilmaista niitä tunteita, mitkä olivat huolenpidon ja huolenpidon vastaanottamisen alle jääneet.
Tässä tilanteessa nousi vahvoja tunteita ja ajatuksia siitä miten Eeva-Liisa ei ollut loppuun asti itsenäistynyt erilliseksi aikuiseksi itsekseen, eikä oman lapsensa äidiksi. Hän oli tarvinnut äitinsä vahvaa tukea, mutta myös jättäytynyt tämän varjoon. Eeva-Liisa piti mahdollisena keskustelun käymistä, ja että he löytäisivät yhdessä uuden tavan toimia.
ÄIDIN JA TYTTÄREN on hyvä puhua myös perheen ulkopuoliselle saadakseen tukea tähän muutostilanteeseen. On tärkeää, että Inkalla on mahdollisuus todella katsoa miten asiat konkreettisesti muuttuvat, että hän voi luoda uudenlaista luottamusta äitinsä kanssa. Eeva-Liisalle oli myös tärkeää saada mahdollisuus edetä oman uskalluksensa ja jaksamisensa mukaisesti ilman syyllisyyttä tyttärensä edessä. Inkalle läheinen, perheen ulkopuolinen ihminen on kummitäti. Inka kysyy häntä luottoihmiseksi. Eeva-Liisalla on muutamia läheisiä ystäviä, joita hän arvelee voivansa käyttää tukenaan.
Lopuksi äiti ja tytär rakensivat kuvan perheen riippuvuuskuviosta, josta he molemmat olivat samaa mieltä. Tässä rakennelmassa he jopa auttoivat toisiaan tasaveroisesti. Tätä kautta heille konkretisoitui, kuinka he voisivat toimia muuallakin siten kuin heidän itsensä luoma näkemys toteutuisi.