Erja totesi Villelle, että ei piitata nyt isästä. Villen isä Harri oli hankala mies. Ellei asiat sujuneet hänen haluamallaan tavalla, hän ei pitänyt havaintoaan omana tietonaan. ”Nyt en jaksa soittaa enkä vastata mitään Harrille. Olkoot.” tuumasi Erja Harrin soittaessa hänen peräänsä. Viestiäänen jälkeen Erja kuitenkin vilkaisi kännykän näyttöä. Puolisolta oli tullut sarkastinen viesti: ”Onpa mukava aloittaa vapaapäivä aamukahvilla ja lehdellä”. Erja ei ollut muistanut hakea lehteä postilaatikolta, vaikka kahvin hän mielleen olikin keittänyt.
Erjan ja Harrin perheen rutiineihin on kuulunut, että se joka käyttää koiran aamulenkillä hakee samalla reissulla myös postilaatikosta lehden. Tehtävä ei ole kenenkään automaattisesti, vaan sovitaan aamutohinoissa tilanteen mukaan. Usein se on Ville, joka vie koiran ja hakee lehden. Tänä kyseisenä aamuna koiran vei Tiina.
Nyt Erja istui Marjan pöydän ääressä miettimässä, mikä ihme heidän perheessään on vialla, kun he päätyvät kerta toisensa jälkeen jonkinlaiseen kriisitilanteeseen, jossa kaikki muut paitsi Tiina, päätyivät pahaan mieleen?
”Meillä kaikilla on oma selviytymismallimme kriisitilanteeksi kokemamme tilanteen varalle. Olemme joko oppineet hyväksynnän varmistamiseksi vähättelemää itseämme, toista tai molempia, tai sitten olemme vapaita toimimaan tosiasioiden pohjalta. Silloin kun ”putoamme” kielteiseen selviytymismalliimme jätämme huomioimatta jotain oleellisia tosiasioita, koska ne eivät sovi koettuun todellisuuteemme. ”
Erjan uusi valinta, salaamattomuus alkoi muovata hänen sisäistä suhdettaan olosuhteisiin, ja nosti esiin niitä tosiasioita, mitä heidän perheessään oli väistetty. Todellinen, muutokseen johtava kriisi perheessä kehittyikin sitten siitä, kun Erja tiedosti kuinka väsynyt hän oli ”pitämään kaikki tyytyväisinä”. Perheen äidin prosessi johti muuttuvaan tilanteeseen, jonka seurauksena kenenkään perheessä ei enää ollut mahdollista palata tuttuun ja turvalliseen. Edes Harrin sarkastiset viestit eivät enää vaikuttaneet niin kuin ennen.
Tuon talviaamun tapahtumat olivat Heinosten perheen arkea. Kun perhe palasi tahoiltaan kotiin iltapäivällä, ”kaikki oli taas hyvin”. Asiaan ei edes palattu. Kuten tapoihin kuului. Paitsi, että nyt Erjan elämässä jotain oli peruuttamattomasti toisin.
Erja oli jotenkin järkyttynyt siitä että hänellä oli niin paha olla, että oli ollut pakko avautua työkaverille. Marja oli hänen pitkäaikainen työtoverinsa, ja he olivat vuosien mittaan myös ystävystyneet, mutta ei Erja ollut koskaan tällä tavalla Marjalle itkenyt.
- – Olinkohan koskaan? Kenellekään?, hän huomasi ajattelevansa.
Hän vaikeni. Se oli fakta. Havainto säilyi Erjan mielessä. Hän huomasi palaavansa asiaan aina pysähtyessään kiireen keskellä. Eihän tässä ollut mitään uutta. ”Näinhän meidän perheessä asiat menevät, eikä se ole niin vaarallista, kun kaikki on kuitenkin hyvin”.
Erja oli silti hämmentynyt tunteittensa voimakkuudesta, eikä enää ollut varma onko kaikki kuitenkaan hyvin? Kuuluuko perheen tunnetilan ja kohtaamisten olla näin?
”Vähitellen Erja alkoi myöntää itselleen olevansa paljon surullisempi kuin hän oli itselleenkään osannut tai uskaltanut tunnustaa.”
Tuosta surun tunnistamisesta ja myöntämisestä Erja pääsi prosessissaan eteenpäin niin, että hän tuon aamun jälkeen muutaman kuukauden ajan sanoi Harrille, ettei enää jaksa ottaa vastaan tämän kiukunpuuskia. Hän ei halua erota, mutta muutos on tultava.
”Ellei Harri halua muuttaa omaa käyttäytymistään, Erja sanoi, että hän siinä tapauksessa eroaa, sillä jotain niin perustavaa laatua hänessä itsessään on muuttunut. Hänellä itsellään ei enää ole paluuta entiseen, eikä halua tulla kohdelluksi huonosti miehensä taholta.”
Erja oli päättänyt jatkaa ystävilleen puhumista, nyt kun hän oli valmis vastuuttamaan Harrinkin. Hän hakeutui myös terapiaan. Erja oli tullut tietoiseksi, että jostakin syystä hän oli kantanut liikaa omilla hartioillaan koko perheen hyvinvointia, ja jäänyt itse liian yksin. Hän alkoi tajuta tämän roolin olleen hänen ”tehtävänsä” niin kauan kuin hän muisti.
”Alkuun Harrin oli vaikea tajuta miksi juuri nyt Erja heittäytyy näin” dramaattiseksi”. Olihan hän aina myöntänyt, että hänellä on kiivas temperamentti, ja pyytänyt myös anteeksi silloin, kun on tullut sanotuksi liian pahasti.”
Kyllähän nyt kaikki tietävät, ettei hän oikeasti sitä tarkoita. Erja kuitenkin jatkoi omaa prosessiaan, ja vähitellen Harri tajusi, ettei tästä nyt selvitä pelkällä anteeksi pyynnöllä.
Koska Erjan tavoite ei ollut ero, vaan muutos, minkä Harrikin ensi hämmennyksen jälkeen oivalsi, niin tilanne ei johtanut heitä suoraan erokriisiin. Kriisiin perhe kyllä joutui. Kaikki tiesivät, että tämän kaiken jälkeen jotain on lopullisesti toisin. Se oli myös pelottavaa, mutta koska kumpikaan heistä ei käyttänyt alkoholia ongelmaisesti eikä ollut pelkoa väkivallasta, niin peloista huolimatta koko perhe jaksoi luottaa, että jotain parempaa tästä seuraa, siitä huolimatta, että avioeron mahdollisuus nousi nyt ensimäistä kertaa puheisiin.
Perhe kääntyi ensin sisäänpäin, koska vahvat tunteet ja epävarmuus muutti myös heidän suhdettaan ystäviin ja sukulaisiin. He eivät olleet enää se sama Heinosten perhe kuin millaisena heidät oli aina nähty, ja ennen kaikkea millaisena he olivat itse nähneet itsensä muiden silmin.
”Erjan prosessin kautta avautui näkyväksi, ei vain hänen oma selviytymismallinsa, vaan myös Harrin, ja se, miten heidän lapsensa olivat asettuneet omiin selviytymismalleihinsa perheessä. ”
Harri alkoi omalla tahollaan työstää omia kiukunpuuskiaan, ja he kävivät myös yhdessä läpi sitä miten he olivat oppineet toimimaan. Prosessi oli alkuun kivulias ja jatkuu edelleen, mutta tuon aamun tapahtumissa tiivistyi kaikille näkyväksi jotain oleellista heidän kaikkien roolista miten ”meidän perheessään asiat ikään kuin vain menevät tuolla tietyllä tavalla”.
Tuona Harrin vapaapäivän aamuna Erja oli siis lähdössä yhdessä nuorten kanssa autolla. Yöllä oli satanut lunta, joten oli syytä tehdä vähän lumitöitä ja harjata auto lumesta esiin. Ville soitteli pihalla kaverinsa kanssa, ja he sopivat menevänsä koulun jälkeen skeittihallille. Tämän takia Erjan piti vielä sopia Villen kaverin äidiltä, kuka ehtisi pojat sieltä hakea. Ville alkoi kaivaa esiin lautailutarvikkeitaan ja huomasi, ettei hänellä olekaan pääsymaksurahoja käteisenä. Tästä koitui aamurutiiniin poikkeus, joka tuotti hieman ylimääräistä kiirettä, sillä myöskään Erjalla ei ollut käteistä, jonka takiapäätettiin vielä ajaa pankkiautomaatin kautta kouluun. Villen alkaessa pakata skeittikamppeitaan, Tiina nappasi koiran hihnaan ja lähti sitä lenkittämään Villen sijasta.
Tiina palasi koiran kanssa päinvastaiselta suunnalta kuin postilaatikko, ja siksi ilman aamulehteä. Erja muistaa Villen vielä kysyneen pitäisikö hänen kuitenkin juosta hakemassa lehti isälle. Erja tunnisti kyllä tilanteen, mutta sanoi Villelle, ettei pojan tarvitse, koska ehtisivät vielä hakea rahat myöhästymättä koulusta, jos vain lähtisivät heti. Ja näin Erja ja nuoret lähtivät tyytyväisinä, koska Tiina ehtisi bussille ja Ville kouluun, ylimääräisesti koukkauksesta huolimatta.
”Aamun tapahtumista on helppo nähdä ja tunnistaa arkiset tosiasiat, ja kuitenkin – tosiasioiden alla tapahtui jotain muuta.”
Mitä tapahtui Harrin näkökulmasta, ja hänen sisäisessä maailmassaan? Harri nautti sängyssä kiireettömän vapaapäivän ajatuksesta kuunnellessaan perheen lähtöä. Hän nousi ylös, kun perhe oli lähtenyt, laittoi kahvin tippumaan, ja tajusi, ettei lehti olekaan pöydällä. Saman tien hän naputtaa viestinsä Erjalle. Hän on myöhemmin pahoillaan kiukunpuuskastaan, mutta kokee myös olevansa siihen oikeutettu.
Transaktioanalyysin näkökulmasta Harrin sisäisessä maailmassa tapahtuu näin:
Harrin ensimmäinen tiedostamaton ajatus on: ”Kukaan ei sitten ajatellut minua. Ei olisi ollut iso asia. Haistakaa p..!”
Harri koki tiedostamattomalla tasolla itsensä hylätyksi, arvottomaksi, eli oli ensin itseään väheksyvässä minä olen huonompi kuin muut ( – / + ) Elämänasemassa.
Tämän asemoitumisen juuret ovat hänen alkuperäisissä lapsuuden kokemuksissaan, joihin hänellä ei ollut tietoista yhteyttä. Mutta sen sijaan, että hän olisi esim. purskahtanut itkuun, hän oli oppinut suojaamaan itsensä vihalla, eli väheksymällä muita ja asettumalla ”olen parempi kuin muut” ( + / – ) Elämänasenteeseen. Tämän sarkastisuutta ja ylimielisyyttä hyväksikäyttävän Elämänaseman tarkoitus on suojata haavoittunutta minää kokemasta uudelleen jotain alkuperäiseen hylkäämiseen liittyvää kipua. Harrin tiedostamaton ”pakko” nostaa hänen asenteensa toisten yläpuolelle ja näin hän nälee muut huonompina, kyvyttömämpinä tai vaarallisina omalle hyvinvoinnille, koska on lakannut luottamasta siihen, että tulisi nähdyksi oikein ja rakastetuksi.
HARRIN AAMU: Harrin näkökulmasta koiran viejä ”aina” hakee myös postin, ja kun niin ei nyt tapahtunut, hän tiedostamattaan piti tosiasiana, että perhe tarkoituksellisesti halusi olla välittämättä hänen tarpeistaan ja sisäinen kokemus kertoi hänelle, että ”Minun tarpeeni ovat vähempiarvoisia kuin muiden tarpeet”. Ja tässä hetkessä hän sivuutti monia tosiasioita! Samalla hän sivuutti myös monia mahdollisuuksia ajatella ja toimia toisin. Hän olisi voinut huomatessaan, ettei lehteä oltu haettu, muistaa kuulleensa aktiivisempaa, kiireisempää toimintaa kodin puolelta kuin muina aamuina. Näin hän olisi todennäköisesti harmituksen jälkeen huomannut ajatella, että eiväthän he nyt tietenkään hänelle mitään pahaa halunneet. Nuo rakkaat ihmiset, joille hän on rakas. Hän olisi kyllä kyennyt kestämään sen tosiasian, että jotain aamulla nyt vain tapahtui, niin, ettei kukaan muistanut tai ehtinyt hakea lehteä. Lehden hakeminen pakkasessa ja lumessa harmittaa, mutta, käydessään, hän huomaa, että itse asiassa on kiva käydä haistelemassa talviaamua, tarpoa lumessa huopatöppösissä, karvahattu korvilla kylpytakissa ja palttoossa ja sitten palata tuoreen, kahvin äärelle. Hän olisi voinut ehkä soittaa Erjalle, miten aamu sujui, tai kysyä illalla, mitä tapahtui. Hän olisi voinut myös ilmaista, että harmitti ja ”Nyyh nyyh, ajattelin jo, että ette enää rakasta minua”. Hän olisi voinut vähän huumorillakin saada sanottua aidosti ääneen sen, mistä hänen tunteissaan pohjimmiltaan olikin kysymys. Nämä vaihtoehdot olisivat kaikki sisältäneet itseä ja muita arvostavan ( + / + ) Elämänaseman, minä olen arvokas ja muut ovat arvokkaita.
”Näiden vaihtoehtojen sijaan Harri koki itsensä ja muut arvottomiksi, ja oli ”pakko” saada päästää höyryt ulos, että voi rauhoittua lehden äärelle, vaikka hän yrittikin ikään kuin peittää sen sarkastisella kommentillaan, jonka voi aina kuitata ”vitsiksi”. ”Siitäs saitte!, kun teitte minulle pahan olon!”
Myöhemmin keskusteluissa tuli näkyväksi, että Harrin arvottomuuden kokemukset liittyivät hänen omiin lapsuuden kokemuksiinsa, missä hänen hyvin autoritäärinen isänsä edellytti lapsilta tiettyjä opiskeluun liittyviä tavoitteita ja kodin tehtäviä automaattisesti ja poikkeuksetta.
”Niin monta kertaa hän oli itkenyt yksinään, ettei sitä nähdä, mitä hän itse haluaisi, tai mistä on hänen kannaltaan kysymys.”
Isästä lasten pitää oppia kurinalaisuutta. Isästä ei elämässä muuten selviä. Tämän ehdottomuuden edessä myös Harrin äiti oli mukautunut, koska siten ”vältetään riidat”, vaikka oli ollut usein toista mieltä.
VILLEN AAMU: Villen aamussa mukava yllätys oli iltapäivän suunnittelu kaverin kanssa, että he pääsisivät hallille koulun jälkeen, ja hän oli mielissään, että Tiina otti koiran hoitaakseen. Sitten kun hän tajusi, ettei Tiina ollut kävellytkään postilaatikon suuntaan hän huolestui isänsä reaktiosta, ”isä suuttuu!”. Villen reaktio oli realiteettien mukainen. Hän oli jo oppinut, että tuollaisissa tilanteissa, kun asiat eivät menneet odotusten mukaisesti, isä todella suuttui.
Ville koki pelkoa ja tarjoutui venymään ohi omien tarpeittensa, ettei isä suuttuisi hänelle, eli reagoi itseään vähättelevästä ( – / + ) Elämänasenteesta käsin, ”minun tarpeeni eivät ole yhtä arvokkaita kuin toisten”.
Kun Erja otti vastuun tilanteesta, Ville luotti siihen, että suuttumus ei osu häneen ja jatkoi omia valmistelujaan. Siinä hän palasi itseään ja muita arvostavaan ( + / + ) Elämänasemaan. Sama luottamus palasi, kun Erja ja Ville ajoivat kodin ohi nähden Harrin postinhakumatkalla.
TIINAN AAMU: Tiinan aamu oli sujunut ilman yllätyksiä, ja hän oli ajoissa valmiina lähtemään. Kun Villen valmistelut muuttuivat, hän tilanteen mukaisesti katsoi miten hän voi parhaiten jouduttaa asioita, ja otti koiran hoitaakseen. Miksi hän ei sitten hakenut postia? Hän oli riittävän vapaa toimiakseen tilanteenmukaisesti. Ovesta astuessaan postilaatikon suunnasta tuli naapuri oman koiransa kanssa, ja koska nämä kaksi koiraa ärhentelevät toisilleen, Tiina kääntyi pihatieltä metsätien suuntaan. Näin koiran ulkoiluttaminen oli miellyttävämpää ja nopeampaa. Tiina asui jo opiskelupaikkakunnalla, ja oli monin tavoin itsenäistynyt kodin jännitteistä. Hän oli jo ottanut kolmannen aikuisen paikan perheessä. Hän ei enää tarvinnut Erjankaan apua silloin kun koki Harrin käytöksen kohtuuttomaksi.
Murrosiässä hän oli ottanut kovastikin yhteen juuri vastaavissa tilanteissa isänsä kanssa, ja koska kenenkään ei tarvinnut pelätä fyysistä väkivaltaa, hän nykyisin yleensä sanoi yks’kantaa mielipiteensä, ja harminsa, ja jatkoi mitä oli tekemässä, tai vain käveli ulos tilanteesta.
ERJAN AAMU: Erjan kannalta tilanne oli tavanomainen. Hän oli tottunut tasapainottamaan tilanteita lasten ja Harrin välissä, puhumaan auki asioita jokaisen kannalta, ja sitten myöhemmin kahdestaan Harrin kanssa.
Tuona aamuna vasta Marjalle puhuminen pysäytti hänet ensimmäisen kerran todella ajattelemaan ja kysymään mitä oikein tapahtuu, ja pitääkö tämän aina mennä näin?
Villen kysymys kiirehtiä vielä lehdenhakuun ja myöhempi ”Nyt isä varmaan suuttui” henkäisy oli Erjan helppo nähdä ja todeta, ettei lapsi ollut tehnyt mitään, mistä olisi pitänyt suuttua. Jokainen teki aamussa parhaansa, ja auttoi toisiaan tilanteenmukaisilla toimilla ehtimään. Hän oli harmistunut, että Ville joutui huomioimaan isänsä ”tuulia”, mutta ei tunnistanut pelkäävänsä Harrin suuttumista, vaan toimi niin kuin tilanne edellytti. Hän puhui Villelle, että ei hätää, ja on tärkeämpää, ettet myöhästy. Kyllä isä sen lehtensä saa. Ehkä hän suuttuikin, mutta tajuaa ja leppyy sitten. Minä kerron miten aamu meni.
Sitten tuli Harrin viesti, ja Erja ”putosi” ensin itseään ja toisia vähättelevään ( – / – ) Elämänasenteeseen: ”En enää jaksa tätä. Tämä on niin epäreilua. Hoidan aina lasten pahan mielen. Ei hänkään koskaan minulle aamulehteä järjestä, kun on minun vapaa aamuni. Olkoot liemissään!”
Myöhemmin Erja kyllä alkoi tunnistaa, että kyllä hän tunsi pelkoakin. Harrin, kuten kenen hyvänsä ”vihapiikki” kyllä pelästyttää, vaikka järjellä tietäisikin, ettei se ole fyysisesti vaarallista. Harmistuminen johti aina Erjan toimintaan, ottamaan tilanteen haltuun. Vasta väsyminen auttoi tunnistamaan sen, että hän oli oppinut sivuuttamaan omat pelon ja epävarmuuden tunteensa. Kuten lapsena, jolloin hän oli oppinut saamaan hyväksynnän olemalla se reipas ja pärjäävä isosisko, joka katsoi nuorempien perään äidin avuksi ja sai hyviä numeroita koulussa. Hänestä ei ollut ollut koskaan mitään ylimääräistä harmia.
Erjan taito tasapainottaa tilanteita, ja ymmärtää niitä eri ihmisten kannalta oli hänen voimavaransa, mutta siten hän oli myös oppinut sivuuttamaan omat tunteensa.
”Hän alkoi ihmetellä ylläpitääkö hän itse jotenkin tilannetta tällaisena?”
Erja oli nähnyt tilanteen realistisesti siltä osin, että Harrin kiukunpuuskat olivat ajoittain kohtuuttomia, ja uskaltanut sanoa oman mielipiteensä sekä lapsille, että Harrille itselleen suoraan. Ja kun Harrin kanssa saattoi asioista myös keskustella, hän oli aina ajatellut tilanteen olevan niin kuin se voi olla.
Nyt, oman väsymyksensä tunnistaessaan ja myöntäessään, hän alkoi tunnistaa syvemmin omat tunteensa. Kuinka hän tosiasiallisesti jäi yksin Harrin kokemissa ”kriisitilanteissa”. Hän tunnisti lasten tunteet, otti ne vastaan, lohdutti ja oli valmis toimimaan, jos jotain piti tehdä. Sitten hän puhui Harrin kanssa, joka kyllä myös pyysi anteeksi käyttäytymistään.
”Nyt hän tunnisti kuinka hän oli sivuuttanut omat tunteensa ja tarpeensa, mutta myös Harrin kyvyn muuttaa omaa toimintaansa, ei vain pyytää anteeksi. Hän näki, että oli kohtuullista ja oikein odottaa, ja nähdä se mahdollisena, että puolisokin kantaisi vaikeissa tilanteissa lapsia ja perheen hyvinvointia, häntäkin.”
Tuon aamun tilanteessa Erjan päätös puhua Marjalle oli hänen askeleensa pois opitusta selviytymismallista, itseä väheksyvästä ( – / + ) Elämänasenteesta. Hänen väsymyksensä ja surunsa ja aidot kysymyksensä olivat tilanteen mukaisia, ja ohjasivat hänet itseä ja toisia arvostavaan ( + / + ) Elämänasenteeseen.
”Siitä käsin hän alkoi hahmottaa omaa ja perheen tilannetta uudella, rehellisemmällä tavalla, ja hänelle tuli mahdolliseksi kertoa Harrille, että hän ei voi eikä halua enää jatkaa samalla tavalla.
Hän ei enää halunnut ajatella, että oli parempi kaikille mukautua Harrin kiukunpuuskiin
( – / + ). Hänen ei tarvinnut haukkua Harria tai uhata erolla ( +/ – ), tai vaikkapa alkaa juoda, kun ”mikään ei koskaan muutu” ( – /- ), vaan hän pyysi ja otti apua vastaan itselleen, alkoi arvostaa siten omia tunteitaan ja tarpeitaan ja vastuuttaa Harria hänen omista tunteistaan ja käyttäytymisestään ( + / +). ”