Kalle oli tavannut Mailan ja muuttanut tämän ja tämän lapsen luokse. Maila jotenkin oirehti lapsen oirehtimisessa mukana. Kalle mietti, että reaktiot ovat kyllä tilanteenmukaisia, koska Maila oli eronnot suhteen takia ja nyt isäpuoli oli astunut mukaan lapsen arkeen. Aikuisten tuli nyt pysyä aikuisina, Kalle ajatteli useasti, kunnes erään kerran koki, ettei hän kykenekään siihen missä oli mukana. Hän oli havainnostaan järkyttynyt ja hämmentynyt.
Kalle alkoi ajatella, että ehkä hän ei olekaan sovelias työhönsä, koska hän ei selviä yksityiselämässään ammattitaitonsa turvin. Kalle alkoi miettiä, että ehkä hänen pitää vaihtaa alaa tai ehkä suhde Katrin kanssa ei olekaan hyvä asia. Ehkä uusperhe ei sittenkään olisi hänen juttunsa?
Työnohjauksessa Kallelle tuli mieleen, mahtaisivatko tunteet liittyä hänen omiin kokemuksiinsa nuorena, ja päätti pysähtyä tarkastelemaa asiaa. Muutosprosessin kuluessa Kalle alkoi tiedostaa miten hänen oma selviytymismallinsa oli samalla hänelle sekä vahvuus mutta myös eräänlainen ansa.
Kalle päätti jatkaa työssään, kunnes hän tietää paremmin mistä hänen tuntemuksissaan on kysymys. Hän päätti jatkaa myös suhdetta Katrin kanssa. Katrin kanssa he sopivat, että eivät nyt kiirehdi yhteen muuttamisen kanssa. Tilanteessa sekä Kalle että Maila näyttivät tarvitsevan aikaa, toisaalta sopeutua muutoksiin, mutta myös löytää uudenlaisia tapoja toimia.
Prosessin kuluessa Kalle alkoi tiedostaa miten hän oli oppinut käyttämään energiaansa. Samoin hän sai kiinni oivalluksesta, että se, mikä oli aina ollut hänen vahvuutensa, etenkin töissä, osoittautuikin läheisyyttä estäväksi tekijäksi.
Kalle käytti paljon energiaa Vanhempi –minätilassa (= hänen oli helppo ymmärtää ja tukea muita, ottaa vastuuta ja asettaa rajoja. Hän piti huolta myös omasta hyvinvoinnistaan). Hän huolehti terveellisestä ruokailusta ja tarpeellisesta liikunnasta ja levosta. Minätila -mallin mukaan Vanhempi -minätilan energia on hyvää vanhemmuutta silloin, kun henkilö on hoivaava tai rajoja asettava sekä toisen että itsen tilanteen ja tarpeen mukaisesti.
Aikuisten kesken kielteisenä pidetään sellaista Vanhemman minä -tilaa, jossa toinen ”tietää paremmin” kuin asianomainen itse, mikä asianomaiselle on hyväksi tai miten tämän asiat ovat.
Pienten lasten kohdalla vanhempien kuuluukin ottaa enemmän vastuuta lapsen hyvinvoinnin säätelystä ja turvallisuudesta, ja ”tietää lasta paremmin”, mutta silloinkin vanhemman tulee opetella lukemaan ja kunnioittamaan lapsen sanattomia ja sanallisia viestejä siitä, mikä hänelle on hyväksi, eikä olettaa, että vanhempi oman kokemusmaailmansa kautta kaikkivoipaisesti ”tietää” mikä toisellekin on hyvä.
Kalle käytti paljon energiaa myös Aikuinen –minätilassa (= Kalle on kiinnostunut asioista, ihmisistä ja ilmiöistä, ja hänelle on luontevaa pohtia omia sisäisiä motiivejaan ja ulkoista toimintaansa). Kallelle oli aina ollut selvää osallistua jatko- ja täydennyskoulutuksiin ja työnohjauksiin työssään.
Sen sijaan hänen Lapsi -minätilansa energian oli vahvemmin mukautuvaa kuin spontaania. Hän mukautui porukkaan, josta johtuen hän oli aina kokenut tulevansa hyvin toimeen ryhmissä, ollut toiminnallinen ja postiivinen ja viihtynyt lasten ja nuorten kanssa.
Uuden naisystävänsä murrosikäisen tyttären kanssa hän kuitenkin koki olevansa neuvoton ja hämillään. Hän ei enää tiennyt mitä tunteita hän koki, vaikka alkuun hän koki, että raivon tunteet olivat hänen ”ongelmansa”. Hän koki, että ensimmäisen kerran hän ei ”hallinnut itseään” ja tämä hallitsemattomuuden kokemus pelotti häntä.
Mistä siis voisi olla kyse?
Kallen alkuperäiseen ydinperheeseen kuului vanhemmat, kolme vuotta nuorempi pikkusisko, sekä lähellä asuvat äidin vanhemmat. He asuivat pienessä maaseutukylässä lähellä isompaa kaupunkia. Isovanhemmat olivat Kallelle tärkeitä vanhempihahmoja. Lapset olivat usein iltaisin ja öitä isovanhempien hoidossa vanhempien epäsäännöllisten työaikojen vuoksi. Erityisesti isoisästä tuli Kallelle merkittävä henkilö. Kallen ollessa kuusivuotias isän alkoholinkäyttö alkoi pahentua niin, että äiti ja pojat joutuivat jopa välillä pakenemaan isovanhempien luokse viikonlopun juomisen seurauksena. Äiti haki avioeron Kallen ollessa 8 -vuotias. Äiti ja sisarukset jäivät asumaan perheen kotiin, ja isä muutti läheiseen kaupunkiin.
Äiti ja lapset jatkoivat arkea isovanhempien tuen avulla. Suhde isään ei katkennut, vaan pojat vierailivat epäsäännöllisesti isänsä luona. Vaikka isän alkoholinkäyttö jatkui ja käytön haitat vähitellen pahenivat, hän ei ollut lasten kanssa väkivaltainen. Runsas alkoholinkäyttö vain ei mahdollistanut läheisen ja turvallisen suhteen kehittymistä. Päissään ihminen ei ole aidosti läsnä. Isällä oli useita lyhyitä seurustelusuhteita, mutta ei pysyvää suhdetta.
”Isä ei tavallaan koskaan enää perustanut kotia itselleen, vaan elämää määritteli hänen kulloinenkin mielentilansa ja juomisvaiheensa”
Kallen ollessa 15 -vuotias äiti tapasi nykyisen puolisonsa, johon kehittyi luottamuksellinen ja arvostava ystävyyssuhde. Kalle koki kuitenkin isoisän varsinaiseksi isäkseen tämän kuolemaan saakka. Suhde isoäitiin oli myös rakastava, mutta Kallen kokemuksena isoäiti tuki äitiä arjessa ja hänellä itsellään oli henkilökohtaisempi suhde isoisän kanssa.
Kun Kalle alkoi tiedostaa miten hän on oppinut käyttämään energiaansa, alkoivat hämmennyksen ja neuvottomuuden tunteet vahvistua. Hän alkoi kokea, etteivät ne liittyneet vain nykyiseen elämäntilanteeseen, vaan herättivät kysymyksiä miten hän oli lapsuuden vaikeat vaiheet kokenut, vaikka hän oli aina ajatellut olevansa ”sujut” lapsuutensa kanssa. Vaikka perheessä olikin ollut isoja vaikeuksia; isän alkoholin käyttö ja riidat, niin lapset olivat voineet kokea, että aina löytyy apua ja asioihin voi vaikuttaa.
Vähitellen Kalle alkoi tiedostaa, että hänen selviytymismallinsa lapsena oli ollut olla vastuunkantaja.
Hän oli lapsista vanhempana oppinut ottamaan vastuuta pienemmästä, ja vanhempien eron aikana kokenut, ettei hän halua aiheuttaa äidille enempää vaikeuksia. Äiti oli myöhemmin kertonut eron jälkeen myös itse tietoisesti pyrkineensä sulkemaan pelon ja epävarmuuden tunteensa pois, ja keskittäneensä voimavaransa siihen, että pysyy positiivisena ja pitää katseensa tulevaisuudessa.
Isoisä oli Kallen kokemuksena hiljainen, mutta luotettava ja turvallinen. Hän oli omien lastensa kanssa ollut äidin kertoman mukaan etäinen, vähän pelottavakin, mutta tyttärenpojasta oli tullut hänelle ”silmäterä”. Isoisä piti luonnossa liikkumisesta ja teki itse kodin rakennus- ja kunnossapitotöitä, joihin otti Kallen mukaan. Isoisästä oli tullut hänelle esikuva ja miehen malli.
Kalle alkoi vähitellen tiedostaa kaipaavansa myös sitä, että voisi itse ”joskus olla se, joka ei osaa eikä jaksa”.
Hän hämmästyi sitä, että hänellä oli tällaisia tunteita ja tarpeita. Hän oli aina kokenut olevansa tasapainossa sen kanssa millainen hän oli, ja miten hän elämäänsä eli, eikä ollut tiedostanut kaipaavansa muuta.
Kun Kalle alkoi uskaltaa tunnistaa omia pelon, epävarmuuden ja neuvottomuuden tunteitaan, hän alkoi tavallaan nähdä itsensä lapsena ja nuorena.
Ei vain äidin ja isovanhempien mahdollistamassa turvallisuudessa eläneenä, vaan myös isän alkoholin käyttöön ja vanhempien eroon johtaneisiin tapahtumiin liittyvät tunteet ja kokemukset läpieläneenä.
Kalle alkoi tietoisesti vahvistaa Lapsi -minätilan energiaa.
Hänen mukautumisensa lapsena oli ollut ottaa vastuuta, olla aiheuttamatta enempää vaivaa ja sulkea ns. negatiivisiksi kokemiaan tunteita pois tietoisuudesta. Myöhemmin ne olivat rakentuneet hänen vahvuuksikseen olla se aikuinen, joka kestää toisten vaikeuksia ja tunteita. Turvallinen, mutta niukasti ilmaiseva isoisä oli ollut hänelle myös tietoinen esikuva integroida tämä selviytymismalli osaksi omaa identiteettiä. Nyt hän halusi opetella ilmaisemaan myös tarvitsevuuttaan ja alkoi muun muassa kertoa Katrille ja ystävälleen miten hän kokee neuvottomuutta ja pelkoa omista reaktioistaan Mailan aggression edessä. Hän jopa uskaltautui ”romahtamaan” Mailan edessä sen sijaan, että olisi pyrkinyt ottamaan tilanteen hallintaan. Romahtaminen tarkoitti sitä, että hän kertoi Mailalle miten hänen ”haistattelunsa” satuttivat ja antoi kyyneltensä näkyä. Koska Kalle oli avoin tunteissaan Katrin kanssa, hän saattoi syyllistymättä antaa tilanteen olla, vaikka nyt Maila puolestaan hämmentyi. Myöhemmin Maila kertoi tilanteen olleen ratkaisevan siinä, että hän alkoi nähdä Kallen enemmän yksilönä kuin yhtenä aikuisista, jotka ”eivät ymmärrä ja vain haluavat rajoittaa” häntä.
Kallen alkaessa purkaa mukautumiseen liittyviä tunteitaan ja käyttäytymismalliaan, hän alkoi kokea enemmän pelkoa ja nähdä myös ahdistavia unia.
Epävarmuuden tunteet, ja se että ”en halua aina jaksaa” vahvistuivat niin paljon, että hän halusi vaihtaa tehtävänsä työssä vastuuhenkilön tehtävästä määräaikaisesti projektitehtävään. Vähitellen Kalle alkoi kokea niitä tunteita, mitä hän oli lapsena kokenut isän ollessa juopunut, vanhempien riidellessä, ja kun he joutuivat poistumaan isovanhempien luokse. Eron jälkeen ja elämän muututtua turvalliseksi Kalle oli oppinut pitämään kiinni siitä mikä oli hyvin, mutta hän oli kokenut myös syvää surua siitä, että oli menettänyt henkilökohtaisen suhteen isään. Isä ei ollut sellainen isä, josta olisi voinut ylpeillä kavereille, ja joka olisi jakanut hänen toiveitaan ja kehittymistään mieheksi. Hän oli kokenut myös pelkoa siitä miten isän käy, koska hänen alkoholin käyttönsä oli itsetuhoista, ja hän oli kokenut häpeää siitä, että isä oli ”yksi juopoista”.
Yhteenotot Mailan kanssa osoittautuivat lopulta olevan yhteydessä hänen omiin ilmaisemattomiin tunteisiinsa lapsena ja nuorena.
Äiti ja isovanhemmat olivat tukeneet häntä ja hän oli kokenut, ettei hänellä ollut oikeutta eikä syytä purkaa tunteitaan heihin. Maila ilmaisi suoraan turhautumistaan aikuisiin, mutta Kallella ei tavallaan ollut ollut nuorena kohdetta tunteilleen. Isä oli juonut todella itsetuhoisesti ja julkisesti Kallen ollessa murrosikäinen, ja Kalle oli pyrkinyt peittämään tuntevansa isäänsä törmätessään kavereittensa kanssa häneen. Se oli toisaalta ollut tilanteenmukaistakin, koska heillä ei ollut läheistä suhdetta, mutta samalla hän oli tietysti kokenut surua, vihaa, syyllisyyttä ja häpeää asiasta.
Kalle alkoi tietoisesti käydä läpi elämäänsä siltä kannalta mitä hän oli menettänyt. Hän suri paljon ja alkoi puhua menetyksestään Katrille, mutta myös äidilleen.
Hän ”kirjoitti kirjeen” jo kuolleelle isoisälleen, koska huomasi toivoneensa, että olisi jo lapsena osannut jakaa tätä kaikkea hänen kanssaan. Kalle olisi halunnut puhua myös isänsä kanssa, ja tavatessaan teki aloitteenkin siihen, mutta isä vetäytyi tilanteesta eikä keskustelu hänen kanssaan vain ollut mahdollista.
Yhteenvetona:
Kallen egogrammi, eli kuvaus minätilojen energian käytöstä osoitti, että hänellä oli vahvat ja myönteiset Vanhempi – ja Aikuinen -minätilat, mutta Lapsi -minätilan energian käyttö ei ollut tasapainossa. Kalle oli oppinut mukautumaan liikaa emotionaalisesti, vaikka suuri osa mukautumisesta oli toiminutkin hänen elämäänsä tukevasti. Hän osasi toimia ryhmissä ja nauttia yhdessä toimimisesta. Hän kantoi vastuuta itsestään, muista ja yhteisöistä sekä tunnisti arvojaan ja oli tehnyt niiden mukaisia valintoja.
Kallen muutosprosessi ei ollut vähentää mitään, vaan lisätä sitä mitä hän ei ollut osannut tietoisesti kaivatakaan, ennen kuin tuli siitä tietoiseksi. Hän alkoi tunnistaa tunteitaan ja tarpeitaan syvemmällä tasolla uskaltessaan kohdata hämmennyksensä ja tarvitsevuutensa, sen ettei tilanne ollutkaan enää halinnassa. Sen seurauksena hän saattoi ottaa oman elämänhistoriansa kokonaisempana omakseen. Hän saattoi kokea olevansa yhtäaikaa vahva ja heikko. Kalle alkoi selkeämmin tuntea kiitollisuutta siitä, mikä oli mennyt hyvin ja siitä rakkaudesta, mitä oli saanut osakseen, mutta hän alkoi myös surra sitä, mikä oli mennyt huonosti ja minkä rakkauden oli menettänyt.
Kallen uravalinta vain vahvistui hänen oman prosessinsa myötä, mutta hän alkoi katsoa itseään, työtään ja nuoria vähän toisin silmin. Hän oli ollut hyvää vanhemmuutta, turvaa ja hoivaa tarjoava aikuinen. Nyt hän alkoi nähdä selvemmin lapset ja nuoret heidän oman historiansa läpi, ja että hän voi siinä heidän uudelleen rakentumisessaan tarjota peiliä ja kasvualustaa monipuolisemmin.
Samoin kuin hänellä itsellään oli ollut, heillä jokaisella on jo isoja, koko elämään vaikuttavia menetyksiä, mutta myös todelliset mahdollisuudet turvallisuuteen ja itsensä näköiseen elämään.