Sebastian, 43 -vuotias perheenisä istui takkahuoneessa iltaoluensa kanssa. Televisiosta tuli matsi, jonka hän oli halunnut katsoa rauhassa, jonka takia hän halusi sulkea korvansa vaimon ja lasten turhanpäiväiseltä lässytykseltä. Ärsyyntyneenä mies mietti, mikseivät nämä anna hänen olla rauhassa, vaikka vaimo ja lapset eivät häntä millään vaivanneet, eivätkä konkreettisesti juuri sillä hetkellä häneltä mitään halunneet.
Mutta Sebastian ei ollut ”rauhassa”, vaikka perhe oli jo oppinut, että läksyt ja kerhoasiat tehdään äidin, eikä isän kanssa. Sebastian ei enää päässyt ”rauhaan”.
Hän oli alkanut nähdä miten 5-vuotias Marko alkoi imeä peukaloaan ja pienentyä jotenkin ihan vauvaksi, kun heillä oli puolison, Einin kanssa riitaa, ja häpeäkseen tajunnut oman kaipuunsa tehdä itse aivan samoin. Aikaisemmin hän oli hävennyt poikaansa noissa tilanteissa, mutta nyt hän oli alkanut pelätä, että entä, jos hänestä itsestään tuleekin ”jokin itkevä surkimus”, kuten omasta pojasta näyttää tulleen, tai toisin päin, jos pojasta tulee päihdemaailmaan katoava mies, kuten hänestä?
Sebastian ja Eini olivat ottaneet aikaisemmin yhteyttä perheneuvontaan kriisiytyneen perhetilanteensa vuoksi, ja siellä käytyjen keskustelujen myötä perhetilanne olikin rauhoittunut. Perheneuvonnassa he olivat tehneet asiansa näkyväksi myös perheen ulkopuolella. Keskustelujen seurauksena Sebastian oli alkanut kontrolloida alkoholin käyttöään. Keskusteluissa erityisesti Eini oli havahtunut siihen, kuinka hän oli toteuttanut oman alkuperäisen perheensä naisten mallia, vaikka oli alunperin päättänyt ettei ”koskaan toimisi samoin”.
Einin saatua kiinni tuosta ”historia toistaa kohdasta” itsessään, hän oli kyennyt myös käsittelemään omaa rooliaan eri tavalla. Hänelle oli alkanut olla mahdollista parempi läheisyys ja läsnäolo omassa elämässään ja vanhempana. Hän ja Sebastian olivat alkaneet saada parempaa tasapainoa olla vanhempia ja lapset parempaa tasapainoa olla lapsia heidän kanssaan.
Einin ja Sebastianin tuli vielä löytää parempi tasapaino olla puolisoita, jos se vain on mahdollista. He olivat päättäneet yhdessä sitoutua ottamaan asiasta selvää, vaikka eron harkinta-aika oli jo voimassa.
Sebastian oli vetäytynyt isän ja puolison vastuustaan reilun kaverin rooliin. Humala oli hänen tapansa välttää ajattelemista ja tunteiden tuntemista. Vaikka hän vilpittömästi halusi säilyttää perheen ja suhteen, niin hänen oli ollut vaikea pitkään tunnistaa ja myöntää mitään omaa henkilökohtaista muutostarvetta, koska hän itse uskoi eniten siihen mitä sanoi, sanoessaan ”kaikkihan oli nyt hyvin, kun hän oli jopa vähentänyt juomistaan.”
Kun Sebastian sitten alkoi ajatella, hän alkoi nähdä, mikä hänen paikkansa oli sukunsa miesten sukupolvien ketjussa, ja miten sukupolvien ketju oli hänessä. Ja lopulta tärkein kysymys hänelle oli, kaikkien kipeidenkin ajatusten ja tunteiden jälkeen valinta siitä, mitä hän itse tekee itse, omalla kohdallaan, kun hän on nyt itse siinä kohdassa, jossa suvun miesten tiedettiin valinneen perheen sijasta viina.
Puolisot olivat lähteneet yhdessä liikkeelle, ja he olivat saaneet apua eri tahojen toimesta yhdessä ja jokainen erikseen.
Eini oli lähempänä lasten arjessa, joten hän alkoi nopeasti saada kiinni siitä, miten hän toisti tiedostamattaan oman perheensä malleja, eikä halunnut enää jatkaa niin.
Sebastianin prosessi havahtua omaan henkilökohtaiseen muutokseen tapahtui alkuun Einin muutoksen pakottamana. Lähinnä siksi, että hän oli pelästynyt menettävänsä perheensä.
Hän oli pitkään suojannut itseään ajattelemalla, että
”kaikkihan voisi olla nyt hyvin, jos vain päättäisimme olla yhdessä.”
Askel askeleelta alkoi tulla näkyväksi ne tekijät, joihin Sebastian saattoi alkaa tarttua. Näiden muutosliikkeiden kautta alkoi tulla myös perheelle hänen kanssaan, kyky parempaan läheisyyteen.
Sebastian: ”Meillä pitäisi olla kivaa lasten kanssa.”
Eini: ”Minulla on kivaa lasten kanssa, eikä minun tarvitse istua terapiassa sen takia. Meidän välinen tilanne minua painaa. Olemme tosi kireitä toisillemme. Minä en aio kantaa koko perhettä enää. Vasta kun sanoin haluavani erota, sinä aloit sanoa, että haluat perheen, ja että meillä pitäisi olla kivaa lasten kanssa.”
Terapeutin kysyessä, mitä Eini haluaa, Eini vastaa: ”En tiedä enää mitään. Minulla oli niin vahva sitoutuminen saada Sebastian baarista kotiin, että nyt kun se on tapahtunut, en tiedä mitä seuraavaksi.”
Siihen Sebastian heti: ”Sinä et vain luota tarpeeksi.”
Sebastian tarttuu heti tilaisuuteen alkaa luoda liittoa Einiä vastaan, eli kääntää huomio itsestään Einiin, ja hänen ”vaikeuteensa luottaa miehiin”.
Terapeutin kysymyksen tarkoitus oli, että puolisot määrittelisivät yhteisen tavoitteen lisäksi myös kumpikin itsenäisesti oman tavoitteensa.
(Einin yksilöllinen prosessi eteni tuolloin erillään Sebastianin prosessista.)
Sebastian: ”Tunnen joutuvani nurkkaan lasten kanssa, erityisesti pojan kanssa, hän on niin itsepäinen. Ainut keino on suuttua, huutaa tai läimäyttää.”
Näin puhuessaan hän nauraa.
Sebastianin tilanteeseen sopimaton nauru tekee näkyväksi hänessä olevan ristiriidan. Toisaalta hän kokee neuvottomuutta ja toisaalta ihailee Markon itsepäisyyttä.
Sebastian viestii kahta todellisuutta. Hän sanoo eri
asioita kuin mitä hän teoin osoittaa. Lapsi ottaa isän
naurun lupana toimia toisin kuin mitä sanat ovat.
Lapsi ei voi tietää mikä on totta, ja mitä häneltä oikeasti odotetaan.
Sebastianin piilotettu viesti, ihailu, onkin vahvempi kuin oikeat sanat. Poika ”kuulee” isän kaksoisviestin oikein, mutta sitten hän saa siitä rangaistuksen, koska niin ei ole lupa kuulla. Tämä ristiriita on lapsen kehitykselle vahingollista. Siihen täytyy puuttua. Nyt myös Sebastianin sisäinen todellisuus alkoi näkyä. Sebastian tuki tiedostamattaan Markoa tekemään sitä mihin hänellä itsellään ei ollut lapsena ollut lupa.
Sebastian oli nuorin viidestä lapsesta. Hänen molemmat enonsa, ja kaksi veljeään, ovat alkoholisteja. Hän on juomisessaan tyypillinen sukunsa mies. Toisaalta tämä on tärkeää perhehistoriaa ja on hyvä tietoisesti nähdä riippuvuuden erilaiset tekijät, mutta Sebastian oli oppinut käyttämään tätä perhehistoriaa myös selityksenä, että ”mitä muuta minulta voi odottaa? Näin tämä menee”.
Sebastianille ulos omasta itsestä havahduttava kysymys
oli, haluaako hän, että pojasta kasvaa uusi ”Näin tämä
nyt menee -kaavaa sopiva, tyypillinen, alkoholisoituva
mies” sukuun.
Hän halusi oppia parempaa vanhemmuutta, ja tässä oli nyt yksi konkreettinen asia, mihin tarttua.
Eräs tapa antaa lapsille lupa olla kuuntelematta:
Aikuinen puhuu lapselle tärkeitä asioita, mutta samanaikaisesti nauraa ja ”heittää läppää”. Silloin mikään, mitä hän sanoo, ei tunnu todelta, ei kosketa.
Toisen ihmisen kuunteleminen tarkoittaa sitä, että kykenee olemaan tilanteessa läsnä, sekä ajattelemaan, tunnistamaan, ja ilmaisemaan tunteitaan, sen mukaan, mitä kuulee ja kokee, myötäelää. Tämä on taito, jonka aikuinen opettaa lapselle.
Naureskelun avulla Sebastian sai itsensä irti siitä mikä on hänen oma vastuunsa omasta käyttäytymisestään. Samalla hän myös kykene luomaan yliotteen muista. Tästä myös Eini näytti puhuvan. Hän oli kertonut, miten Sebastian tuntuu pystyttävän muurin oman itsensä ja omien asioittensa ympärille, vaikka sanoo, että perhe ja lapset ja yhteinen elämä on hänelle tärkeä.
Eini sanoo: ”Haluan, että minut otetaan vakavasti.”
Sebastian: ”Ok. Minä näen, että ongelmamme lasten kanssa on toisaalta siinä, mitä sinä koit lapsena, ja toisaalta siinä, miten minä koin..”
Sebastian käyttäytyy aivan kuin ei olisi kuullut mitään mitä Eini sanoo. Se mitä Sebastian sanoi, on tietysti tosiasia.
Mutta Sebastian siirtyi puhumaan määrittelytasolla,
pois siitä, mitä juuri nyt tapahtui, kun Eini sanoi, että
hän haluaa tulla vakavasti otetuksi.
Sebastian oli liittynyt miesten ryhmään, ja hän kertoi miten oli ollut mielenkiintoista vain kuunnella ja olla itse hiljaa, ja miten hänestä oli tuntunut hyvältä kuunnella muita. Kysyttäessä tarkemmin siitä, mitä hän oli kuullut ja millaisia asioita kuunnellut, hän ei kyennyt sanomaan mitään erityistä, mikä olisi ollut hänelle merkityksellistä.
Sebastianin kyvyttömyys muistaa teemoja tai
mitään, mikä olisi koskettanut häntä, on
yksi tapa, miten Sebastian tekee muuria, eli
välttää kontaktin muihin ja väheksyy muita.
Hän asettuu tilanteen ja muiden yläpuolelle puhumalla yleisellä tasolla tai laskemalla leikkiä. Näin hän tosiasiallisesti pitää kaukana muut, jotka hän kokee itselleen uhkaavina. Hän ei ole aidossa kontaktissa muihin ihmisiin, oli kontakti pelon, ilon, vihan, turhautumisen tai minkä hyvänsä ilmaisemista.
Tässä tuli mahdolliseksi haastaa Sebastiania tietoisesti, taas kerran, omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiin.
On eri asia, että istuu hiljaa, ja se, että asiat koskettavat.
Sebastian olisi saattanut hyvin istua erilaisissa terapioissa ja ryhmissä niin, että kaikki olisi näyttänyt ja kuulostanut hyvältä ulospäin, eikä hän ehkä koskaan olisi päässyt pintatasoa syvemmälle siihen, mistä oikeasti on kysymys, ja kuka hän oikeasti on ja mitä haluaa.
Vuosien ajan Eini on suojannut Sebastiania, lapset eivät ole nähneet Einin sanovan ääneen, että Sebastian on poissaoleva, ylemmyydentunteinen, sarkastinen ja vähättelevä, ja ennen kaikkea, että hän käyttää päihteitä väärin. Että hän on alkoholisti. Eini ajatteli siten suojelevansa lapsia, keksiessään selityksiä Sebastianin poissaololle.
Tosiasiassa se vain vahvisti perheessä olevaa
ristiriitaa, ja lasten hämmennystä siitä, että ei tiedä
mikä on totta, kun sanotaan ja toimitaan eri tavalla.
Kun Eini itse väsyi jaksamaan, niin asiat alkoivat myös lapsille näyttäytyä totuudellisesti, ja hän tavoitti, miten hän oli ajautunut toistamaan omassa perheessään omaksumiaan päihdeperheen malleja.
Sebastian reagoi itseensä kohdistuvaan kritiikkiin, tai asioihin, mitkä hän koki kritiikkinä, pehmentämällä tilannetta vitsailemalla, sitten hän vetäytyi ja myöhemmin hyökkäsi ylemmyydellä, ”antoi takaisin”.
Terapiassa syntyi ajatus, että ehkä malli
käyttää päihteitä liittyi tähän.
Ehkä hän alkoi juoda aina kun
tuli tiedostamattaan vihaiseksi.
Aloimme liittää luottamuksen ja luottamisen myös tähän. Sebastian alkoi tunnistaa, että aina kun joku sanoi hänelle jotain, mistä hän ei pitänyt, hän kosti sen epäsuorasti myöhemmin. Siten hän myös ilmaisi epäsuorasti muille, että ei ole lupaa ilmaista sitä mitä toisella on aidosti mielessään.
”Ihmiset eivät voi silloin kokea oloaan kanssasi turvalliseksi. Perheelle ja lapsille, ja sinulle itsellesi täytyy olla raskasta, kun he eivät voi luottaa sinuun.”
Sebastian: ”Siinä miesten ryhmässä, missä on perheellisiä miehiä, muistan aina miten vaikeaa minun on olla hyvä isä. Ajattelen, että olen liian autoritaarinen, minusta tuntuu, että minun pitää olla koko ajan kontrollissa.”
Sebastian ei jatka mitä muutosta hän haluaa. Sen sijaan, kun asiaan tarttuu, hän sanoo ”Ok, mutta en näe mitä hyötyä siitä olisi”.
Hän ei halunnut ottaa vastuuta siitä, mikä hänen mielestään pitäisi muuttua, ja silloin mikään muutos ei ole mahdollista. Terapeutti pyysi Sebastiania miettimään, haluaako hän haluta esimerkiksi joku päivä luopua tuosta kontrollista?
Sebastian oli miesten ryhmässä tavoittanut erään miehen tarinassa itsensä, ja yhtäkkiä yllätyksekseen tuntenut surua ja myötätuntoa tuota toista miestä kohtaan, ja hänen oman alkuperäisen perheensä tarina alkoi myös tunnetasolla avautua uudella tavalla.
Sebastian alkoi tavoittaa miten vaikeaa hänelle on edelleen antaa anteeksi äidilleen, vaikka he pitävät tiiviisti yhteyttä. Sebastianin vanhemmat olivat eronneet, kun Sebastian oli ollut 11 -vuotias, jolloin hän jäi asumaan äidin kanssa. Koska hän oli nuorin, hän asui pitkään äidin ja äidin vaihtuvien miesystävien kanssa. Vanhemmat asuivat samalla asuinalueella, joten Sebastianin oli helppo pitää myös isään yhteyttä. Äidin vanhemmat ja enot alkoivat olla vuosien saatossa olla enin osa hänen elämäänsä. Sebastianin isän juominen paheni – tai paremminkin tuli selvemmin näkyviin eron jälkeen.
Sebastian äidilleen: ”Minun on vaikea antaa sinulle anteeksi, että olit niin sokea minua kohtaan. Kysyit aina neuvoja miesystäviesi kanssa, niin kuin aikuiselta, ja kun sanoin mitä ajattelin, et koskaan kuunnellut niitä. Ei ollut hauskaa olla aikuinen. Ajattelin, että en halua olla aikuinen, jos se on tällaista.”
”Isän kanssa olin usein baarissa koko illan, kun oli isäviikonloppu. En halunnut olla samanlainen kuin isä.”
Sebastian sanoi, että ei halunnut olla aikuinen tuossa tilanteessa. Se on oikein ja ymmärrettävää silloin kun on lapsi. Ei lapsen pidäkään olla aikuisen korvike vanhemmilleen, mutta näyttää siltä, että Sebastian ei halunnut edelleenkään olla aikuinen, vaikka se oli hänen tehtävänsä ja velvollisuutensa vaimon rinnalla.
”Sinun on vaikea ottaa aikuisen vastuuta, ja lapsesi,
erityisesti Marko toistuvasti tekee itsestään
pienempää kuin hän oikeasti on.”
Yksi Sebastianin pääkysymyksistä oli hänen aggressiivinen, kapinallinen asemansa olla antamatta äidille sitä, mitä tämä halusi, ja samalla, tämän oikeutetun vihan avulla hän esti itseään kasvamasta aikuiseksi. Se on vahingoittanut häntä itseään ja hänen perhettään, kun hän ei ota vastuuta suhteistaan ja pakenee läheisyyttä ja tunteita alkoholiin.
Tilanteessa, missä Eini palasi siihen, että hän edelleen halusi Sebastianin muuttavan omaan asuntoon, Sebastian: ”Tiedän, että olen hankala, mutta nyt olen tajuamassa miten menneisyys vaikuttaa minussa, ja olen vähentänyt juomista. Sinä olet se, joka on sekaisin. Sinä et tiedä mitä sinä haluat. Minä olen huolissani lapsista. Jos kerran olet onneton, niin silloin sinä olet se, joka lähtee tästä perheestä, koska minä en aio lähteä. Olen suostunut terapiaan ja olen kuitenkin tuonut paljon rahaa perheeseen. Haluan, että olemme vanhempia yhdessä.”
Eini: ”Haluan ja aion olla vanhempi kanssasi, mutta en halua elää kanssasi. En ainakaan nyt ja näin. Halusit muuttua vasta, kun olin lähtenyt ja uhannut erolla. Silloin päätit olla mukava ja haluta elämää perheen kanssa. Mutta sinä et ole oikeasti halunnut koskaan aikaisemmin. Tajuan sen nyt, enkä pysty vain hyppäämään tähän todellisuuteen. Se ei tunnu todelta. Olet ollut hyvä isä mahdollistamalla hyvän taloudellisen tilanteen.”
Sebastian: ”Olet väärässä ja nyt sinä pakenet.”
Sebastian kääntää jälleen huomion pois itsestään!
Terapeutti: ”Jos alat puhua itsestäsi, sen sijaan, että ahdistat Einiä, niin miltä sinusta tuntuu, kun kuulet, että Eini haluaa sinun muuttavan? On vaikea ymmärtää, mitä nyt koet, ja varmaan se on vaikeaa sinulle itsellesikin? Mitä sinussa itsessäsi tapahtuu?”
Sebastian: ”Pahalta, loukatulta. Olen tehnyt vain töitä ja menestynyt. Se kaikki on turhaa, jos minulla ei ole lapsia ja perhettä.”
Sebastian pyrkii edelleen siirtämään huomion itsestään lapsiin ja Einiin.
Terapeutti: ”Kuulen kyllä, että lapset ja Eini ovat sinulle tärkeitä, mutta kuulen myös että he ovat ainut syy sinulle jatkaa eteenpäin.”
Sebastian: ”Se on totta. En ole tehnyt mitään, mikä ei olisi ollut lapsia ja Einiä varten.”
Terapeutti: ”Tarkoitatko, että ainut syy pysyä liikkeellä, ehkä jopa pysyä elossa on ollut se, että pidät huolta lapsista ja Einistä.”
Sebastian: ”Ainut tapa millä tiedän, että elämälläni on merkitys, on se, että minulla on kaksi ihanaa lasta.”
Nyt Sebastianin olemassaoloon, oman itsen ja oman elämän merkityksellisyyden kokemiseen liittyvät vauriot alkoivat tulla näkyväksi. Nyt tulee mahdolliseksi kohdistaa huomio ja koko työskentelyn fokus siihen, mikä kaiken vaikeuden alla on.
Terapeutti: ”Sinun täytyy oppia se, että olet arvokas ja rakastettava, asuitpa sinä lastesi ja vaimosi kanssa tai et. Tai oli sinulla perhettä tai ei. Sinun kaikkein tärkein päätöksesi on, että päätät pysyä hengissä, tapahtui mitä tahansa.”
Sebastianin varhainen elämän tulkinta
oli ollut, että jos asiat menevät pieleen, ja
kaikki muu romahtaa, jolloin hän voi
aina tappaa itsensä.
Pitkään oli ollut niin, että kun yritti luoda yhteyttä Sebastianin kanssa, hän toi aina esiin, ikään kuin eteensä, lapset ja Einin.
Terapeutti: ”Päähuoli on se, että pidät huolta itsestäsi ja omasta elämästäsi, etkä käytä lapsia syynä elää, eli sillä tavalla laita heitä pitämään sinusta huolta, ottamaan vastuuta sinun hengissä pysymisestäsi. Se ei ole oikein heitä eikä sinua itseäsi kohtaan. Sillä tavoin sinä toimit samoin kuin sinun äitisi.”
Eini oli kertonut miten Sebastian oli useampaankin kertaan uhannut, että hän tekee lopun kaikesta, ja sitten lapset muistavat, että se oli Einin vika.
Terapeutti: ”Sinun täytyy tehdä selväksi itsellesi, että et vahingoita itseäsi tai muita mistään syystä, etkä uhkaa perhettäsi itsesi tai kenenkään muun vahingoittamisella. Omat vanhempasi pelasivat noita valtapelejä. Sinun täytyy katkaista se omassa ja lastesi elämässä. Sinun täytyy oppia pitämään itsesi, lapsesi ja perheesi turvassa.”
Sebastian alkoi liittää tähän myös tunteensa.
Sebastian: ”On tärkeää, etten vahingoita itseäni enkä ketään toista, myöskään sanallisesti, vaikka olenkin välillä vihainen muille.”
Jokaisessa liitossa on kahden ihmisen alkuperäiset elämäntulkinnat.
Terapeutti: ”Muistatko milloin ensimmäisen kerran elämässäsi ajattelit, että voisit tappaa itsesi tai uhkasit sillä?”
Yllättäen Sebastian muisti sen, vaikka oli välttänyt sen ajattelemista:
”Kun olin ihan pieni, noin kuusivuotias ja vanhemmat olivat vielä yhdessä.”
Kun mietimme mitä tuo kuusivuotias olisi sanonut vanhemmilleen, niin Sebiastianista kuusivuotias olisi sanonut heille:
”Ainut tapa päästä täältä pois on kuolla. Enkä minä halua kuolla.”
Terapeutti: ”Jos jatkat, ja kerrot ”heille”, niin mitä tarkoitat?”
Sebastian: ”Kukaan ei koskaan ole paikalla. Olette koko ajan humalassa ja välillä taputatte päähän, mutta siinä kaikki. En tiedä mitä tehdä.”
Sebastian oli lapsena tulkinnut, että vanhemmat olisivat halunneet, ettei häntä ole olemassa. Hän ei kokenut olevansa heille merkityksellinen, eikä merkityksellisyyttä hänelle ilmaistukaan. Ainut tapa päästä ulos tästä emotionaalisesta umpikujasta olisi ollut tappaa itsensä. Sebastianilla ei ollut ollut itsemurhayrityksiä elämässään, mutta juominen oli itsetuhoista ja hänen liikennekäyttäytymisensä oli ollut riskihakuista.
Terapian edetessä yhteistyössä vahvistettiin uusia päätöksiä.
Sebastian: ”En halua kuolla, enkä halua olla teidän (vanhempiensa) kanssanne. En aio kuolla vain päästäkseni eroon teistä. Äiti, vihaan sinua, koska minun piti aina lohduttaa sinua.”
Terapeutti: ”Jospa ilmaiset vanhemmillesi, että et vahingoita itseäsi, vaikka oletkin vihainen.”
Sebastian: ”Totta! Äiti, en tapa tai vahingoita itseäni, vain kostaakseni sinulle. Ja isä, mikä luuseri sinä olet aina ollut. Olet pitänyt pääsi pullossa koko elämäsi ajan, mutta minä en ole samanlainen kuin sinä. En ole sinä isä. En aio paeta pulloon koko loppu elämääni, niin kuin sinä teit ja niin kuin monet miehet suvussamme tekivät. En halua, että lapseni jatkavat samaa tarinaa.”
Sebastianille itselleen oli merkittävä hetki päättää
lopettaa tuhoava käytös, eli opetella lopettamaan
perheensä hallitseminen ja manipulointi omalla
arvottomuuden tunteellaan. Hän päätti olla
vahingoittamatta itseään. Henkilökohtaiset
muutokset olivat välttämättömiä, jotta hän
voi jatkaa opettelua olla vastuullinen,
läsnä oleva vanhempi.
Sebastian oli oppinut piilottamaan vihan tunteensa ”reilun kaverin” ja vitsailun alle. Olemassaoloon liittyvät tekijät oli saatu näkyviin ja Sebastian oli ottanut vastuun siitä, että hänen tärkein tehtävänsä oli opetella pitämään ensin huolta itsestään ja lopettaa itsetuhoinen käyttäytyminen. Näin oli mahdollista siirtää fokus siihen, kuinka Sebastian käsittelee epämiellyttäviä tunteita, erityisesti surua ja vihaa. Aikaisemmin hän oli aina ”käsitellyt” ne juomalla.
Sebastianin isä ei ollut koskaan puhunut omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Hän oli vain juonut enemmän eron jälkeen. Tänä päivänäkin isä palaa aina vanhaan, ja saattaa sanoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja perhe on vielä yhdessä.
Sebastianin oli tarpeen todeta: ”Isä, se ei ole totta, enkä halua, että minulle käy samoin kuin sinulle.”
Sebastianin isä kielsi tosiasiat, lähetti edelleen Sebastianin äidille lahjoja ja piti päänsä pullossa. Kysymykseen siitä miten hän käsittelee tilanteen toisin kuin isä, mikäli Eini tai he yhdessä päätyvät lopulta pysyvään eroon, Sebastian: ”Jatkan työtäni, ja työskentelyä Einin kanssa saadaksemme asiat kuntoon, oli se sitten ero tai ei.”
Kysymykseen alkoholista Sebastian vastasi: ”En ole siitä huolissani.”
Alkoholismiin kuuluva kielto oli edelleen olemassa, ja siihen kuuluva mekanismi olla ajattelematta oli selkeä. Hän lupasi ajatella asiaa, ja myös tutustua vertaisryhmätoimintaan. Tämä itsessään oli askel ajatella, eikä juoda.
Tässä kohdassa oli tarpeen myös luottaa, että kaikki tehty työ ja tukiverkosto kantavat. Myös Sebastian oli valmiimpi tekemään tarvittavan, mikäli alkoholin kontrolloitu käyttö ei pitäisi.
Sebastian ja Eini puhuivat lapsille suoraan, että vanhemmat jatkavat erillään asumista, mutta he haluavat asioiden muuttuvan niin, että lasten ei tarvitse pelätä. He työskentelevät niin, että he kaikki voisivat voida hyvin, siitä huolimatta, että surullisia ja pelottavia asioita on tapahtunut. He kertoivat lapsilleen myös pyytävänsä ja ottavansa apua vastaan, sitä tarvitessaan. Avun pyytäminen ja ottaminen on oikein ja normaalia.
Niin perheen kuin suvunkin vaikeudet
ovat olleet sitä, että apua ei ole osattu pyytää.
He kykenivät näin osoittamaan, että itse kukin suojautumiskeinot kohtaamattomien tosiasioiden ja kiellettyjen tunteiden äärellä ovat tarpeettomia.
Ei ole tarvitse ”tulla hulluksi”, uhkailla ja huutaa, ja sitten kadota päihdemaailmaan, kuten Sebastian on tehnyt.
Ei ole tarvis ”hoitaa kaikki kaikkien puolesta”, niin kuin Eini on tehnyt.
Ei ole tarvis olla se reipas ja iloinen, että kaikilla olisi hyvä olla, niin kuin perheen tytär oli jo oppinut tekemään.
Ei ole tarvis tehdä itseään kyvyttömäksi ajattelemaan ja osallistumaan, niin kuin perheen poika oli jo alkanut tehdä.
Elämällä yhteydessä omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, ilmaisemalla itseään avoimesti ja itseään ja toista arvostavalla tavalla, on mahdollisuus elää todellisuudessa, siinä, mikä on totta.