Kesä kesältä alkaa olo tuntua raskaammalta. Erityisesti tämä kesä on ollut raskas. Kesälomaa ei voi sanoa olleen, koska vuoteen en ole täysipäiväisesti enkä virallisesti opiskellut tai ollut työelämässä, vaan olen ollut työttömänä. Olen siis ollut ”lomalla” koko vuoden. Itseni kannalta hyvin stressaavalla lomalla, joka on syönyt mielientilaa. Ensin oli helpompaa, mutta maaliskuusta alkaen työttömyyden joutilaisuus on todella alkanut vaikuttaa, sillä silloin aloitin toden teolla työn haut, kun sain kouluhommat valmiiksi. Valmistuin lukiosta, mutten ylioppilaaksi asti.
Vaikkei opiskelu ole palkkatyötä, se on työtä itselle ja itseä varten, joten nyt olen virallisesti ja henkisesti työtön myös itseni kanssa.
Töitä ei vain tunnu löytyvän. Ei ole kokemusta. Kesätyönä on ollut työn hakeminen. Tämän kesätyön lomassa olin ajatellut hieman lomailla. Alun perin oli tarkoitus käydä eri puolilla Suomea, mutta lopulta tyydyin käymään vain vanhempieni luona. Vietin lapsuudenkotona parisen viikkoa.
Kotosalla piipahtaminen mahdollisti nuorempien veljien tapaamisen. Hekin ovat jo kaikki täysi-ikäisiä. Osalla menee hyvin ja osalla vähemmän hyvin. Kyllä minä niin ajattelen, että lapsuuden haamut, toimimattomat sijoitukset ja erilaiset ”hoidot” ovat jättäneet aikamoiset arvet itseeni. Uskon, että tällainen tausta jää ihmiseen. Se, miten taustojaan sitten myöhemmin käsittelee, ja kuinka oppii löytämään itsensä, olemaan sinut itsensä kanssa, vaikuttaa siihen, miten yhteiskuntaan sopeutuu – osalle se on hieman tai enemmän kuin hieman – hankalaa.
Aika paljon tuli tehtyä asioita nuorempien veljien kanssa. Tuntui hyvältä huomata, että vaikka täysi-ikäisiä ollaankin, niin kun näemme pitkästä aikaan, lyöttäydymme edelleen yhteen ja duunaamme jotain yhdessä. Hetkittäin sain itseni kiinni ajatuksesta, että koitan vieläkin tavoitella tai kiinni ottaa aikaa, lapsuudessa pilattuja hetkiä, vaikka ne jo menetetty ja pois otettu. En minä hyvää lapsuutta pois antanut, kyllä se minulta pois otettiin, ihan lupia pyytelemättä. Mitä sitten kaipaan? Aikaa olla isoveli, aikaa viettää aikaa pikkuveljieni kanssa, aikaa kinastella pikkuveljieni kanssa, aikaa sopia pikkuveljieni kanssa, aikaa kuulua joukkoon, aikaa, jossa tunne omasta merkityksestä on niin totta, ettei sitä pysähdy miettimään.
Sää oli kotipuolessa varsin mielenkiintoinen. Tuntui kuin olisi ollut jo syksy tai jotain. Vähän väliä satoi kaatamalla. Ja juuri, kun tuntui, että maa alkaisi kuivua, että voisi jo mennä ulos, että olisi jo hyvä ilma, niin ei, alkoi uusi monsuuni.