Järkyttävä tapahtuma on isku mielelle, ihmisen iästä riippumatta.
– Lapsella mielen suoja- ja puolustusjärjestelmä ei ole vielä niin valmis kuin mitä se on aikuisella. Siksi aikuisen on omalla olemuksellaan kompensoitava näitä lapselta vielä puuttuvia kykyjä, jotta lapsen järkyttyneen mielen on mahdollisuus aloittaa prosessi kohti tervehtymistä, muistuttaa psykologian tohtori Eija Palosaari.
Järkyttävän tapahtuman jälkikäsittelyssä tärkeintä lapselle on aikuisen maailmasta tuleva vahva turvallisuuden kokemus, viesti, joka kertoo ”Sinä olet turvassa”. Lasta ei voi eristää tiedolta. He kuulevat valikoitumattomasti valtavasti asioista. Aikuisen onkin hyvä kysellä, mitä lapsi tietää ja mitä lapsi kuulemastaan ajattelee.
Lapsen kysymykseen ”Voiko minulle tapahtua noin?” on vain yksi vastaus ja se on ”ei”.
Se, että lapsi aprikoi uhan toteutumisen mahdollisuutta omalla kohdallaan, sisältää perimmäisen kysymyksen ”Olenko minä turvassa?”. Ei-vastauksen kohdalla ei siis tule arpirkoida, kuka nyt voi tietää, mitä kenellekin tapahtuu?
Lapsen mieli on vielä kypsymätön, siksi hänelle ei vastata kuten aikuiselle. Ei aprikoida todennäköisyyksiä, eikä vertailla vaihtoehtoja tai punnita oletuksia, saati avata kaikkea sitä, mitä näistä uhan mahdollisuuksista itse ajattelee.
Mitä nuorempi lapsi, sitä voimakkaampi yhteys hänellä on kehoonsa, eikä sanoilla ole hänelle samalla tavalla ajatuksia selkeyttävää voimaa kuin aikuiselle. Voimakkaan järkytyksen kokeneen lapsen kanssa tulee toimia kehollisesti, katsella ja jutella kuvista, piirtää tarinoita tai laulaa eritunteisia lauluja – toimia niin, että keho ja mieli voivat liikkua yksissä. Liikkuessaan keho pystyy purkamaan pahanolon muistiaan siinä missä mielikin, myös aikuisella.
”Sinulla ei ole hätää”
Aikuiselta saatava ehdoton varmuus ”Sinulla ei ole hätää” toimii turvapuskurina, jonka turvin lapsen on mahdollista kohdata järkyttävän tapahtuman synnyttämää ahdistusta, pelkoa ja vihaa. Lapsi tarvitsee aikuista uskaltaakseen kohdata nämä tunteensa. Vaikeat alkutunteet ovat osa ihmismielen luonnollista reagointia, jotta prosessi kohti tervehtymistä pääsisi alkamaan.
Lapsen tunteet voivat läikkyä laidasta laitaan. Erilaiset tunteet voivat nousta ja kadota äärimmäisen nopeasti. Niitä voi olla jopa hankala seurata tai ehtiä tunnistamaan. Lapsen tunteita ja niiden alahtelua ei tule kritisoida eikä kauhistella. Lapsen reaktioita ei tule lähteä voimakeinoin tai hyvien tapojen nimiin suitsimaan.
Lapsesta tulee uhri vasta silloin, kun hänen tunnekokemuksensa jäävät aikuiselta huomaamatta. Lapsen mielen laatu on senkaltainen, etteivät pitkät odotukset ole sille hyväksi. Lapsen tulisi saada vastauksia kysymyksiinsä nopeasti.
Lapsen vastauksia vaille jääneet pohdinnat valahtavat jonnekin hänen mielensä syvyyteen, mutta ne eivät katoa, vaan vaikuttavat lapsen vointiin syvyyksistä käsin. Tässä on myös syy siihen, miksi liiallinen yksin oleminen on lapselle raskasta, ja syy sille, miksi yksinolo synnyttää turvattomuutta. Mieleen nousseisiin kysymyksiin ei ole tarjolla vastauksia.
Lue vielä tämä:
Lapsi turvaisi aina vanhempaansa
Lapsi on äärimmäisen taitava siirtämään omaa reagointiaan tuonnemmaksi, tarvittaessa jopa vuosikymmenien päähän, jos hän arvioi, ettei perheen tai vanhemman tasapaino kestä hänen tunteitaan.
– Äkkiseltään voisi ajatella, että aikuinen on se, joka siirtää omaa mielenjärkytyksen reaktiotaan lapsen edun tähden, mutta näin ei aina käy. Lapsi pidättää vaistomaisesti oman reaktionsa, odottaa niin kauan, että ykkössurija pääsee jaloilleen, alleviivaa Eija Palosaari.
Lapsi on äärimmäisen joustava ja sopeutuva perheen/aikuisen kriisin. Ellei toista aikuista ilmaannu oman vanhemman hädän kantajaksi, lapsi ottaa tämän taakankantajan tehtävän itselleen.
Lapsi tietää (sisäsyntyisesti), ettei selviä ilman aikuista. Lapsen keinoja yrittää kannatella aikuista ovat mm. näkymättömyys, kiltteys ja vastuullisuus.
Entä, kun aikuisen on ohittanut oman kriisinsä? Yleensä kriisistä selvinneen aikuisen elämän keskiössä on oma selviytymisen ilo. Tulevaisuus valtaa hänen ajatuksensa. Jos aikuinen tässä unohtaa sen tosiasian, että myös lapsi on osa perheen kokemaa kriisiä, lapsen prosessi jää vaille huomiota.
Lapsihan ei ole käsitellyt omia tunteitaan vanhemman kriisin ohessa! Jos lapsen mieltä järkyttäneet tunnekokemukset lukittuvat hänen sisäänsä, tapahtunutta kutsutaan traumaksi.
Tiedätkö tämän traumareaktioista?
Trauma on kuin pakastin. Traumaattinen kokemus säilyttää alkuperäisen tuoreutensa ja laatunsa ihmisen koko elämän ajan. Trauma ei poistu työstämättä. Viisi vuotiaana koettu trauma purkautuu viisivuotiaan keinoin, vaikka ihminen olisi viidenkymmenen.
Niinpä ulkopuolisesta aivan vähäpätöiseltä vaikuttava kommentti, tilanne tai aistimus laukaisee esiin mieleen hukkuneen tunnekokemuksen. Koteloituneessa traumassa aktivoituvat joskus vain siihen liittyvät voimakkaat tunteet, joskus mukana tulee muistikuvia alkuperäisestä tapahtumasta.
On aivan samantekevää minkä ikäine ihminen on, traumakokemuksen aktivoituessa hän elää siinä ajassa ja iässä, jossa käsittelemätön trauma syntyi.
Lapsen mieltä järkyttäneelle, mutta syystä tai toisesta käsittelemättä jääneelle tunteelle avautuu usein jokin varauloskäynti. Silloin lapsen olemus muuttuu. Hän saattaa häiriköidä, kiusata, varastaa, sulkeutua, eristäytyä – hänen käyttäytymisensä muuttuu.
Vaikeista tapahtumista saattaa olla jo niin pitkä aika, että vanhemmat keskittyvät hakemaan syytä tästä päivästä, iästä, kavereista, netistä, tietokonepeleistä tai vähäisestä yöunesta.
Varauloskäynnin kautta ulos pisaroiva traumaattinen tunne on henkilölle itselleenkin kokemuksena hämmentävä ja altistaa huonouden, jopa pahuuden, mielikuviin itsestä. Traumatisoituneen ihminen mieli on kuitenkin perustaltaan terve, vaikka se on trauman kuormittama.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pelastakaa Lapset -lehdessä 5/2007