Mistä taas löysinkään itseni –keskeltä pehmolelukasaa, leikkipizzaa syömästä ja limaisia liskoja hiuksissani. Pieni ihminen hihittelee vieressäni ja haluaa näyttää minulle kaikki lelunsa.
Teen Pelastakaa Lapsissa sosiaalityöntekijänä ehkäisevää tukiperhe –ja lomakotityötä. Työssäni tutustun lapsiperheisiin, jotka ovat hakeneet lapselleen tukiperhettä. Lisäksi tapaan vapaaehtoisia, jotka haluavat antaa arjestaan aikaa lapselle. Jos työviikko alkaa näyttää liian toimistopainotteiselta, minulla on mahdollisuus sopia tapaaminen maailman luovimpien ja innostavimpien ihmisten kanssa –nimittäin lasten.
Minua pyydettiin kertomaan mitä vaatii, että arkityössään pyrkii työskentelemään lapsikeskeisemmin. Mieleeni tuli heti, että kyseessä on oikeastaan lupa leikkiä työaikana. Minä saan tehdä palapeliä, leikkiä kauppaa tai keinua ja samalla tutustua erilaisiin pieniin ihmisiin, joilla on omat kiinnostuksenkohteensa ja luonteenpiirteensä. On harmi, miten usein me aikuiset unohdamme tämän luovuuden lähteen, joka meissä kaikissa on. On olemassa tutkimus, jonka mukaan alle 4 vuotias lapsi nauraa leikkiessään jopa 400 kertaa päivässä, kun tyypillinen aikuinen nauraa 15 kertaa (Tiede-lehti 5/2004). Voisimmeko me päästä takaisin tuohon tilaan?
Toimittaja Erkki A. Kauhanen (Tiede-lehti 5/2004) on leikkiä pohtiessaan kysynyt viisaan kysymyksen: ”Eikö itse asiassa mistä tahansa tehtävästä voi saada leikin, kun ammattimaisuus, suorituspaineet, rutiini ja pakko korvataan tekemisen ilolla?” Voisiko lapsen kohdatessa siis antaa mennä, päästää irti, unohtaa mikä olikaan agenda tai kysymysrunko ja luottaa siihen, että leikin myötä riittävä vastaus löytyy. Kuka tämä lapsi on ja mistä hän pitää. Siinä matkan varrella on saattanut vahingossa vaikka nauraa, laskea liukumäestä tai saada pikkuletin hiuksiinsa. Suurempaa vahinkoa harvemmin sattuu.
Olen ollut Pelastakaa Lapsissa mukana testaamassa lasten palautejärjestelmää. Se ei ole ollut erillinen kehittämishanke, vaan olen pyrkinyt perustyössäni kokeilemaan erilaisia tapoja kysyä lapsilta palautetta. Kehittäminen ei ole mielestäni vienyt kovinkaan paljon työaikaa vaan antanut minulle yhden keinon osallistaa lasta ja kuulla, mitä he ajattelevat. Eräs hyvin aktiivisesti palautetta antanut lapsi suhtautui uuteen palautejärjestelmään kirkkain silmin ja innostuneena; hän halusi olla eniten palautetta antanut lapsi koko Suomessa. Kehittämistyötä on palkitsevaa tehdä juuri lasten kanssa, vaikka pienestikin, koska he heittäytyvät usein avoimin mielin pohtimaan uutta.
Olen joskus lukenut jonkun viisaan sanonnan aiheesta, että sellainen aikuinen, joka ei heittäydy mielikuvituskahvileikkiin edes silloin tällöin menettää paljon. Yritin etsiä sitaattia netin ihmeellisestä maailmasta, mutta en löytänyt sitä. Vastaani tuli kuitenkin toinen sitaatti muumeista:
Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen.
Hänen kanssaan voi puhua.
Tove Jansson, Taikurin hattu
Toivoisin, että myös leikkipannukakun syöminen antaa lapselle saman tunteen; turvallisen olon, että tämän aikuisen kanssa voin puhua tai olla. Tapaamisella lapsen naurunpyrskähdys tai halaus lähtiessä on hellyttävä osoitus luottamuksesta, samoin raivokohtaus tai vastaamatta jättäminen. Viimeisten vuosien aikana olen saanut vahvistusta sille, että lapsen kohtaamista ja osallisuutta on myös se, että lapsi saa olla myös vastaamatta ja osallistumatta.
Lapsikeskeisyys on mielestäni asenne. Kaikki eivät koe oloaan luontevaksi leikkiessä tai korteilla työskennellessä eikä mielestäni kannata yrittää väkisin mitään. Lapsi kyllä huomaa. Siksi kannustan miettimään mikä voisi olla juuri sinun tapasi kohdata lapsia lapsimyönteisesti. Olisi hienoa, jos jostakin voisi lukea myös muiden lapsia kohtaavien ammattilaisten kokemuksista ja vinkeistä. Toivotan teille kaikille oikein ihania leikkikahvihetkiä!
Ps. Jos joku teistä muistaa mikä sanonta liittyy mielikuvistuskahvileikkiin, niin saa vinkata minulle, kiitos!
Janica Laimio
sosiaalityöntekijä
Pelastakaa Lapset