”Sain vihdoin kokea
että minusta
pidetään huolta”
Olen Johanna. Synnyin kotiin, jossa oli vaikea kasvaa. Perheemme vaikeudet pahenivat, kun täytin yhdeksän vuotta. Vanhempani erosivat ja äidistä tuli yksinhuoltaja. Siitä alkoi syöksykierre. Äiti masentui ja alkoi kärsiä mielenterveysongelmista. Lopulta hän menetti työkykynsä.
Elämästä tuli hyvin köyhää ja pelottavaa. Oli aikoja, jolloin kukaan ei huolehtinut minusta ja kahdesta veljestäni.
”Kukaan ei pitänyt minusta huolta”
Seisoimme ruokajonoissa hakemassa ruokaa ja ostimme kymmeniä pusseja tarjousmakaronia. Vaatteet hankimme kirpputoreilta. En saanut luistimia, suksia tai sisäpelikenkiä, koska rahaa ei ollut.
Mutta ehkä köyhyyttäkin pahempaa oli se, että kukaan ei pitänyt minusta huolta. Kukaan ei huolehtinut, olenko syönyt. Kukaan ei kutsunut yhteiseen ruokapöytään. Usein en tiennyt, missä äitini oli. Meidän lasten oli pärjättävä itse.
Kavereiden lisäksi koulu oli minulle pelastus. Pidin oppimisesta ja opettajista. Yhdeksännen luokan kevätjuhlassa olin kuitenkin surullinen. Perheeni ei ollut näkemässä, kun sain päättötodistuksen. Juhlan hetkellä luokkatovereillani oli kaikilla joku, joka iloitsi heidän kanssaan. Minä olin yksin.
Olin ahdistunut kotona ja halusin ulos kodin epätoivoisesta ilmapiiristä. Muutin omilleni 16-vuotiaana.
”Sain vihdoin kokea tunteen, että minusta kannetaan huolta”
Halusin opiskella lastenohjaajaksi, mutta minulla ei ollut rahaa oppikirjoihin. Silloin pyysin apua Pelastakaa Lapsilta. Olin hyvin helpottunut, kun sain tiedon, että minulle on myönnetty oppimateriaalitukea. Minun ei tarvinnut huolehtia, mistä saisin rahat kirjoihin. Lisäksi Pelastakaa Lapset auttoi minua hankkimaan muun muassa astioita sekä peiton ja tyynyn tyhjään asuntooni.
Tuki tuntui hyvin merkittävältä. Tuntui tosi tärkeältä tietää, että on olemassa tämä järjestö, jolta saa tukea ja turvaa. Sain vihdoin kokea tunteen, että minusta kannetaan huolta.
Tuen myötä sain uskoa ja luottamusta ihmisiin. Ymmärsin, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat huolehtia oman perheensä lisäksi muistakin lapsista ja nuorista. Hämmästelin sitä, koska itse olin kasvanut kodissa, jossa ei huolehdittu edes oman perheen lapsista. Sellainen huolenpito tuntui ihmeelliseltä ja hienolta.
”En voi kyllin kiittää saamastani avusta”
En voi kyllin kiittää saamastani avusta. Sen myötä pääsin elämässä eteenpäin. Sain opiskella ammatin ja löysin elämässäni tasapainon. Koska halusin tarjota lapsille ja nuorille sitä apua, jota olisin itsekin aiemmin tarvinnut, jatkoin opiskelua ammattikorkeakoulussa ja valmistuin sosionomiksi.
Suomessa elää yli 110 000 lasta köyhissä perheissä. Se, minkälaiseen perheeseen tai lähtökohtiin on syntynyt, ei saisi määrittää koko loppuelämää.
Tule mukaan auttamaan. Lahjoituksella kerrot, että uskot lapseen ja hänen tulevaisuuteensa, vaikka hän itse ei enää jaksaisi uskoa. Pienikin apu voi olla ratkaisevan tärkeä.
Sinun lahjoituksesi voi muuttaa lapsen elämän suunnan. Anna lapselle lahjaksi tulevaisuus.
Johanna Mäkinen Sosionomi