Vietimme elokuun viimeistä päivää Helsingin Mustasaaressa myönteisen tunnistamisen ja rennon yhdessäolon hengessä. Retkelle osallistui Etelä-Suomen aluetoimiston sporttikummi- ja tukihenkilötoiminnassa mukana olevia lapsia, vanhempia, vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Päivän mittainen yhdessäolo kauniissa miljöössä osoittautui merkittäväksi toistemme myönteisen tunnistamisen, mutta myös toiminnan kehittämisen ja merkityksen sanoittamisen näkökulmasta – meille kaikille.
Vaikka uudet tilanteet ovat aina myös jännittäviä, välitön tunnelma tavoitti osallistujat nopeasti saarelle päästyämme ja lapset toimivat loistavina jäänrikkojina kysymyksineen ja toiminnan aloitteineen. Oli helppoa havaita, että ihmiset olivat tulleet päivään mukaan antamaan toisilleen sitä tärkeintä: yhteistä aikaa, läsnäoloa ja välittämistä. Päivän aikana pelasimme pelejä, ihailimme ja ihmettelimme luontoa, nautimme ruoasta, sylittelimme ja hassuttelimme, leikimme ja askartelimme. Askartelujen kautta pohdimme, miksi olemme toisillemme tärkeitä ja mikä tuo iloa päiviimme.
Erilaiset yhdessäolon hetket saivat kaikille hymyn huulille. Aikuiset tarttuivat lasten aloitteisiin spontaanisti: auttoivat lasta kiipeämään omenapuuhun, juoksivat frisbeen perässä ja etsivät leikkionkeen matoja. Aikuiset lohduttivat lapsia, kun keinu oli varattu, laittoivat hassun hatun päähänsä sekä kävivät neuvotteluja lasten kanssa siitä, montako jätskiä voi yhden päivän aikana syödä. Lapset saivat esitellä taitojaan ja yksilöllisiä kiinnostuksenkohteitaan, tulla huomatuksi sekä kokea uusia juttuja heille tärkeiden aikuisten kanssa kannustavassa ilmapiirissä. Myös lapset tunnistivat myönteisesti meitä aikuisia päivän aikana antamalla mm. luonnosta löytyviä aarteita ja askartelemiaan postikortteja lahjaksi sekä tulemalla syliin ja kertomalla aikuisille, miksi hän on kiva.
”Pienillä asioilla on suuri merkitys silloin, kun tukea haetaan.”
Luonnollisten kohtaamisten kautta kysyimme lapsilta ja aikuisilta myös kokemuksia toiminnastamme: mikä on tuntunut tärkeältä ja onko jotain, mitä voisimme tehdä paremmin. Näiden kokemusten äärelle pysähtyminen oli tärkeää ja ne vahvistivat ajatusta siitä, että toiminta on kaikille osapuolille merkityksellistä ja pienillä asioilla on suuri merkitys silloin, kun tukea haetaan.
Eräs vanhempi kertoi, että toiminta on tuntunut tosi hyvältä, koska lapsi on sitä kautta saanut uuden välittävän ihmisen elämäänsä. Ihmisen, jolla on aikaa lapselle. Sellaisen hän olisi itse halunnut jo pitkään lapselleen tarjota, mutta elämä ei ole tuonut vastaan. Toinen vanhempi totesi, ettei osannut edes kuvitella, että tällaisen tuen voisi saada, koska monissa palveluissa halutaan, että sekä vanhempi että lapsi ovat aina yhdessä. Hän kaipasi nimenomaan hetken lepotaukoa myös itselleen ja jakamatonta huomiota lapselleen, mutta ei ollut varma onko se ”liikaa vaadittu”. Eräs vanhemmista kuvasi, miten tärkeää on, että tutustumiskäynti tapahtui muualla kuin toimistossa, esimerkiksi puistossa tai kotona, jossa hän ja lapsi ovat oman elämänsä päähenkilöitä. Hän pohti, että uusia tilanteita jännittävä lapsi olisi kokenut toimistoon tulemisen vaikeana. Vanhempi kuvaili, että kodissa ollessaan vapaaehtoinen näki heti lapsen huoneesta, mistä tämä pitää ja tutustuminen tapahtui luonnollisesti ja lapsen ehdoilla. Eräs lapsista muisti myös hyvin työntekijän käyneen kotona ja leikkineen hänen kanssaan.
Ensitapaamiset työntekijöiden, vapaaehtoisten ja perheiden kesken koettiin usein jännittävinä paikasta riippumatta. Yksi vanhemmista oli pohtinut, voisiko tapaaminen estää tukihenkilön saamisen, jos lapsi käyttäytyisikin tapaamisella huonosti. Ja kuinka helpottunut hän oli, kun niin ei käynytkään ja lapsi sekä hän vanhempana tulivat myönteisesti tunnistetuksi omien tuen tarpeiden ja vahvuuksiensa näkökulmasta.
Pitkään vapaaehtoisena toiminut kuvasi, miten antoisaa oli nähdä lapsen kasvu vuosien varrella ja olla rinnalla kulkijana. Vapaaehtoisen rooli on vaihdellut lapsen elämäntilanteen ja tarpeiden mukaan, mutta myös ne hetket, jolloin yhteys ei ole ollut niin tiivis, ovat olleet merkityksellisiä lapsen sekä aikuisen silmin: tieto toisen olemassaolosta on merkityksellistä itsessään.
”Me kaikki tarvitsemme tukea ja rinnalla kulkijoita elämämme varrella.”
Me kaikki tarvitsemme tukea ja rinnalla kulkijoita elämämme varrella. Tuki voi tulla eri reittejä pitkin, mutta tärkeintä on, että se olisi saavutettavissa ihan jokaiselle osana omaa elämää, eikä vaatisi suuria ponnisteluja. Lapsia ja vanhempia kuunnellessamme vahvistui ajatus siitä, että tukisuhteessa ja sen rakentamisessa tärkeintä on avoin ja ennakkoluuloton tutustuminen sekä molemminpuolinen luottamus ja arvostus.
Päivä konkretisoi hienosti Pelastakaa Lapset ry:n kehittämistyön keskeisen kysymyksen: mitä on myönteinen tunnistaminen ja osallisuus Pelastakaa Lasten ehkäisevissä toiminnoissa ja miten sitä voi vahvistaa. Kun katsoimme ympärillemme, näimme pieniä ja isoja ystäviä sekä myönteistä tunnistamista, joka tapahtui luonnollisesti erilaisissa hetkissä toistemme äärelle pysähtymisen kautta. Tällaisia kiireettömiä kohtaamisen hetkiä tarvitsemme lisää ihmisten välille ja arkeemme, rooleista riippumatta.
Reetta Kalliomeri
hankesuunnittelija, Arjesta voimaa -hanke
Pelastakaa Lapset
Tanja Koskinen
sosiaalityöntekijä
Pelastakaa Lapset
Saana Manninen
ehkäisevän työn koordinaattori
Pelastakaa Lapset
***
Pelastakaa Lapsilla on käynnissä Arjesta voimaa -kehittämistyö, jossa haluamme vahvistaa ja tehdä näkyväksi 4-12-vuotiaiden lasten osallisuutta ja myönteistä tunnistamista arjen yhteisöissä ja perheiden palveluissa, myös osana omaa toimintaamme. Retkipäivä oli osa myönteisen tunnistamisen pilottia ja sen aikana halusimme kiinnittää erityistä huomiota siihen, miksi olemme toinen toisillemme tärkeitä ja miten voimme vahvistaa jokaisen kokemusta siitä, että on tärkeä ainutkertaisena yksilönä ja osana itselleen tärkeitä yhteisöjä.