”Toinen ihminen tulee vieraaksi toisen maailmaan”. Siitä syntyy merkityksellinen kohtaaminen Sirpa Kaakisen mukaan (Sirpa Kaakinen, SILTA-luento narratiivisuudesta 14.3.2017). Vierailuun 
liittyy sopimus, että vierailija luopuu omasta kertomisenhalustaan ja antaa vierailun isännälle tai emännälle tilaisuuden tulla kuulluksi uteliaasti, kiinnostuneesti ja arvostaen. Miten yksinkertaista ja helppoa. Minä voin luopua tietämisen pakosta, minun ei tarvitse antaa vastauksia. Samalla vahvistuu toisen ihmisen oman elämän asiantuntijuus, kun minä en omalla tulkinnallani täytä ajattelun tilaa.
Kun mielessäni herää ajatus kuulemastani, merkkaan sen Nina Pyykkösen mukaan (Nina Pyykkönen, SILTA-luento mentalisaatiosta 29.3.2017) omaksi ajatuksekseni, ei yleispäteväksi
vastaukseksi. Merkkaaminen tapahtuu esimerkiksi sanoin: minussa herää tällainen ajatus tuosta mitä kerrot, mitäs sinä tästä ajattelet?
Vierailulla toisen maailmassa on tärkeää kiinnostua myös toisen ihmisen mielestä. Mikä mieli piileskelee kaiken ulospäin näkyvän takana? Miksi esimerkiksi asiakas haluaa tänään puhua juuri tuosta asiasta? Mitkä seikat vaikuttavat siihen miten hän juuri nyt toimii ja kokee? Työntekijänä minun on tärkeää kiinnostua mielestä ja auttaa myös asiakasta tutustumaan omaan mieleensä. Anton Antonovskyn mukaan yksilön elämänhallinnan tunteeseen vaikuttaa merkittävästi se miten ymmärrettävää elämä on sen eläjälle. Samoin koettu mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä on merkityksellistä.
Opettaja selittää pienelle pojalle, että pojassa ei ole mitään vikaa sen jälkeen kun poika riehuu luokassa tuolia heittäen. ”Sinä et vaan vielä kestä uusia, yllättäviä asioita. Sun tunteet kuumenee, ja reagoit nopeasti, etkä vielä kykene ajattelemaan rauhallisesti. Kysymyksessä on ihan normaali reaktio tilanteessa, jonka sun mieli kokee uhkaavana. Ja joskus uudet kivatkin tunteet voi mielen mielestä olla uhkaavia.”
Ongelma pienen pojan kohdalla on se, että hänen aivonsa tulkitsevat kaiken uuden uhkaavana, jolloin autonominen hermosto reagoi sympaattisen hermoston toiminnalla. Riehumisen sai aikaan tieto uimaan lähtemisestä seuraavana päivänä. Pienen pojan hauras mieli ei kestänyt edes kivaa uutta asiaa ennakoimatta vaan vahtikoirat alkoivat haukkua ja pojan autonominen hermosto tulkitsi tilanteen uhkaavana. Opettajan ymmärtäväisen asennoitumisen avulla, sekä kodin ja koulun yhteistyöllä vuoden päästä pieni poika ottaa yllättävän uutisen vastaan iloisena ja tuolitkin pysyvät paikallaan.
Pieni oppiva mieli -malli (POM) puhuu haukkuvista vahtikoirista (mantelitumake, liskoaivot), jotka haukkuvat vaan kaikelle. Viisas pöllö lentää paikalle (etuotsalohko) ja auttaa rauhoittumaan. Viisaaksi pöllöksi lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, joka auttaa rauhoittumaan ja selittää lapselle, mitä tilanteessa tapahtuu.
Omassa työssäni perheiden kanssa mieli on myös välillä piilossa. Varsinkin lapsen mieli jää helposti kuulumattomiin. Ajattelen, että kyseessä on vähän kuin kaksi radiokanavaa, jossa toisen taajuus on selkeä ja ääni tulee kovana samalla kun toinen jää epävireiseksi taustalle kuulumattomiin. Mitä minun radiossani kuuluu? Kuuluuko oma lempikanavani, omat lempilauluni vai kykenenkö hiljentämään omaa kanavaani ja virittäytymään asiakkaan taajuudelle. Miten autan asiakasta kuulemaan oman lapsensa viritystaajuutta? Miten työntekijänä autan vanhempaa hiljentämään omaa taajuuttaan ja kuulemaan lapsen hiljaista taajuutta? Joskus hiljainen taajuus voi kätkeytyä riehakkaan käyttäytymisen taakse, jolloin sen löytäminen on erityisen haasteellista.
Tätä kirjoittaessani en voi olla pohtimatta Syyrian lapsia ja sitä miten aikuisten voimakkaat itsekeskeiset ajattelumallit oikeuttavat aiheuttamaan toisille käsittämätöntä kärsimystä. Oman edun oikeutus ohittaa ja sumentaa sekä estää kuulemasta toisten näkemyksiä ja kokemuksia. Elämme liskoaivojen aikaa, jolloin oman toiminnan oikeuttaa toinen, joka koetaan uhkaksi. Ylen ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen sanoi, kun häneltä kysyttiin miten hän voi olla kyynistymättä työssään: ”Enhän minä nyt toiseen ihmiseen voi suhtautua kyynisesti”. Kun näen toisessa toisen ihmisen, on vaikeampaa suhtautua toiseen välinpitämättömästi tai vihamielisesti. Minä ja me, ei minä ja he.
Näkökulmien erilaisuus on rikkautta, jolla rakennetaan täydellisempi kokonaisuus ja parempi ymmärrys.
Pirjo Niemi-Järvinen
SILTA-toiminnan asiantuntija
Pelastakaa Lapset ry