Eilen tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun sadat tuhannet Myanmarin rohingya-vähemmistöön kuuluvat pakenivat henkensä edestä etnisiä vainoja rajan yli Myanmarista Bangladeshiin. Paenneiden perheiden ja lasten tarinat ovat sydäntä särkeviä: väkivaltaa, kidutusta, raiskauksia, poltettuja koteja ja vanhempansa menettäneitä lapsia.
Vaikka harvemmin enää uutisissa kuulemme heistä, maailman suurimmalla pakolaisleirillä, Bangladeshin Cox’s Bazarin alueella, asuu edelleen yli 900 000 rohingyaa. Heistä yli puolet on lapsia ja nuoria. Nämä lapset ja nuoret elävät suuressa ahdingossa ja monet ovat hyvin traumatisoituneita näkemästään väkivallasta. Lasten tilannetta pahentavat vaikeat elinolot leirillä ja epävarmuus tulevaisuudesta.
Harvalla on myöskään mahdollisuus oppia: 39 prosenttia 3–14-vuotiaista ja 97 prosenttia 15–24-vuotiaisista ei osallistu säännönmukaiseen opetukseen. Puhutaan ”kadotetusta sukupolvesta.” Syyt tähän ovat moninaisia vanhempien juurtuneista asenteista rakenteellisiin ongelmiin. Leireillä on puute oppimateriaaleista, tiloista ja opettajista. Paikalliset koulut olivat jo ennen pakolaisten tuloa Bangladeshin heikoimmin toimivia.
”40 prosenttia murrosikäisten tyttöjen vanhemmista leirillä on sitä mieltä, että koulunkäynti on sopimatonta tytöille.”
Murrosikäisten tyttöjen tilanne on erityisen vaikea. Niistäkin tytöistä, joilla on pääsy koulutukseen, monet jättävät koulun kesken. Kuilu poikien ja tyttöjen välillä kasvaa iän myötä ja 15–18-vuotiaista tytöistä ainoastaan neljä prosenttia osallistuu opetukseen. Tyttöjen odotetaan yhä osallistuvan kotitöihin ja vanhemmat asettavat poikien koulutuksen etusijalle. Pelastakaa Lasten tekemän tutkimuksen mukaan 40 prosenttia murrosikäisten tyttöjen vanhemmista leirillä oli sitä mieltä, että koulunkäynti on sopimatonta tytöille. Vanhemmat ovat lisäksi huolissaan tyttöjen turvallisuudesta leirien oppimistiloissa. Myös sosiaaliset ja kulttuuriset normit rajoittavat erityisesti murrosiän jälkeen tyttöjen liikkumista ja usein tytöt viettävätkin kaiken aikansa kotona.
”Murrosikäiset tytöt ovat erityisen alttiita vakaville uhille, kuten lapsi- ja pakkoavioliitoille, seksuaaliselle hyväksikäytölle, perheväkivallalle ja lapsikaupalle.”
Tyttöjen elämä on vaikeaa myös koulun ulkopuolella: murrosikäiset tytöt ovat erityisen alttiita vakaville uhille, kuten lapsi- ja pakkoavioliitoille, seksuaaliselle hyväksikäytölle, perheväkivallalle ja lapsikaupalle. Tyttöihin kohdistuva väkivallan ja häirinnän uhka on leireillä arkipäivää. Tytöt kertovat esimerkiksi pelkäävänsä käyttää leirien käymälöitä häirinnän takia ja odottavansa usein tunteja, ”jotta miehet menevät pois”.
Humanitaarisissa kriiseissä on erityisen tärkeää varmistaa tyttöjen laadukas koulutus ja suojelu. Monet tytöistä ovat jo kokeneet seksuaalista ja muuta väkivaltaa kotimaassaan ja ovat erityisen tuen tarpeessa. Tyttöjen on voitava tuntea itsensä turvalliseksi kouluissa ja tilapäisissä oppimiskeskuksissa. Koulunkäynti todistetusti suojelee tyttöjä lapsiavioliitoilta, vähentää teiniraskauksia ja lapsikuolleisuutta ja edesauttaa tyttöjä selviytymään sekä pärjäämään myös myöhemmässä elämässään.
Tyttöjen koulutus on investointi tulevaisuuteen ja kestävään kehitykseen. Tarvitaan joustavia ja innovatiivisia malleja humanitaarisissa kriiseissä, jotta myös tytöt saadaan koulutuksen piiriin. Bangladeshissa olemme saaneet aikaan hyviä tuloksia parantamalla oppimistilojen turvallisuutta, tarjoamalla kotiopetusta sekä mobiilikouluja. Olemme työllistäneet naisopettajia ja rakentaneet erillisiä käymälöitä koulujen yhteyteen tytöille ja pojille. Koulutamme vanhempia koulunkäynnin tärkeydestä ja pyrimme muuttamaan asenteita niin, että myös tyttöjen tarpeet huomioitaisiin.
Humanitaarisista kriiseistä kärsivistä enemmistö on lapsia. Arviolta 75 miljoonaa lasta eri kriisialueella tarvitsee kiireellistä apua koulutuksen järjestämiseen. Maailmanlaajuisesti vain runsas viidennes kaikista maailman pakolaisnuorista osallistuu toisen asteen opetukseen. YK:n pakolaisjärjestö on arvioinut, että vain yksi sadasta jatkaa yliopistoon. Suomella on paljon osaamista tyttöjen sekä koulutuksen puolustajana, joten tämä on luonteva suunta myös Suomen humanitaariselle työlle.
”Rohingya-lapset eivät ole ”kadotettu sukupolvi”. He eivät ole kadonneet. Maailma tietää missä he ovat.”
Kuten Bangladeshin avustusoperaatiostamme vastaava David Skinner muistutti kriisin vuosipäivän yhteydessä, rohingya-lapset eivät ole ”kadotettu sukupolvi”. He eivät ole kadonneet. Maailma tietää missä he ovat. Lapset tarvitsevat apua nyt, jotta he saisivat oppia, olla turvassa ja kasvaa terveinä. Lasten on myös saatava oikeus osallistua ja kuulua yhteiskuntaan. Heitä ei saa unohtaa.
Anna äänesi lapsille ja allekirjoita vetoomus: pelastakaalapset.fi/loppusodallelapsiavastaan
Katja Selkimäki-Gray
Portfolio Manager/Thematic Adviser (Civil Society and Partnerships)
Pelastakaa Lapset