Kun olin 19, lähdin Balkanille. Alue oli tarunhohtoinen, mutta Belgradissa näkyi yhä NATOn ilmaiskujen jäljet, pääministeri oli juuri salamurhattu ja kaduilla partioi sotilaita. Isäni ei olisi halunnut päästää tytärtään maahan, jonne oli julistettu hätätila. Päätin kuitenkin lähteä, sillä matkustin opiskelijoiden ryhmässä ja matka tuntui turvalliselta.
Olen viime aikoina miettinyt paljon näissä kuvankauniissa maisemissa ja vilkkaissa kaupungeissa liikkuvia tyttöjä, jotka ovat lähteneet matkaan Afrikan ja Lähi-idän maista. Usein päätöksen on tehnyt vanhempi, eikä tytär ole aina voinut siihen vaikuttaa, vaikka lähtemisellä on valtava vaikutus tytön elämään.
Syitä on monia
Monet Turkin kautta Kreikkaan, Bosnia ja Hertsegovinaan tai Serbiaan saapuvista tytöistä lähtevät liikkeelle tietämättä mihin ovat menossa ja pakottavien syiden ajamana. Monesti taustalla on pelko pakkoavioliitosta, poliittisesta vainosta ja väkivallasta tai toimeentulon puute kotimaassa. Toisaalta moni Balkanille saapunut tyttö kertoo päätöksen takana olevista unelmista, joihin on helppo samaistua: koulu, työ ja oikeus päättää omista asioistaan.
Usein tytöt liikkuvat perheensä mukana. Huoli tyttärestä onkin monelle perheelle yksi keskeinen syy liikkeelle lähtemiseen: tytär halutaan viedä turvaan.
Vaaralliset reitit
Muistan kuinka Unkarin ja Serbian rajalla odotimme passejamme samalla kun junaa tutkittiin. Lopulta rajavartija väläytti hymyn, ja meitä odotti turvallinen yöpaikka Belgradissa.
Monilla Euroopan ulkopuolelta matkaan lähteneillä tytöillä tarvittavia matkustusasiakirjoja ei ole, eikä paikkaa yöpyä. Matka on täynnä riskejä, joista tytöt eivät ole tienneet ennen lähtöä. Rajoilla kohdataan rajuakin väkivaltaa.
”Kuusi kertaa yritimme ylittää rajan Turkista Kreikkaan. Poliisit löysivät tavaramme ja polttivat ne edessämme. He käskivät meidän olemaan liikkumatta ja hakkasivat ne, jotka liikkuivat. Kuvittele, vietimme neljä tai viisi päivää metsässä, lumessa, ilman ruokaa, ilman mitään.” (Massah, 17, Afganistanista)
Kun kieli ja alue ovat tuntemattomia, on vaaran paikkoja vaikea välttää. Omalla kohdallani Belgradin öisillä kaduilla tungettelijat kääntyivät yleensä pois, kun huomasivat että meitä ulkomaalaisia oli monta emmekä kaivanneet apua. Siirtolaisena saapuneilla tytöillä tukiverkostoa ei yleensä ole ja avun tarve on ilmeinen. Moni kohtaa vihamielisyyttä ja hyväksikäyttöä, mitkä puolestaan vaikeuttavat tuen piiriin pääsyä.
Yksin liikkuvat tytöt eivät näy
Jos tyttö lähtee matkaan ilman perhettään, vaarat korostuvat. Yksin liikkuvat tytöt eivät kuitenkaan usein jää viranomaisten tutkaan tai näy avustusjärjestöjen toiminnassa. He saattavat lyöttäytyä ennestään tuntemattomien ihmisten ja perheiden seuraan, jolloin he eivät näytä olevan yksin. Salakuljettajan seura voi toimia turvallisuuden takeena, vaikka samalla seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan riski on suuri. Tytön seurana saattaa olla myös aviomies, eikä lapsimorsiamen nuorta ikää välttämättä huomata. Pienen oman lapsen hoito tekee avun piiriin hakeutumisesta tytölle myös vaikeaa.
Länsi-Balkanin reitti on viime vuosina ollut yksi tärkeimmistä siirtolaisuuden ja pakolaisuuden väylistä Lähi-idästä Eurooppaan. Kreikkaan saapui viime vuonna yli 21 000 lasta, joista noin 40 prosenttia oli tyttöjä. Tietoa liikkeellä olevista tytöistä on vähän, vaikka tarve sille on suuri. Nämä näkymättömissä olevat tytöt tarvitsevat enemmän huomiota – ja tukea.
Auta pakomatkalla olevia tyttöjä
Eveliina Viitanen
pakolaisuuden erityisasiantuntija
Pelastakaa Lapset
Lue lisää Balkanilla liikkeellä olevista tytöistä Pelastakaa Lasten tuoreesta raportista »