Lapsen ääni 2018 -kyselystämme poimittu sitaatti kertoo olennaisen näin YK:n köyhyyden vastaisena päivänä.
Tuntuu pahalta. Koulukirjat. Ylimääräistä rahaa ei ole.
Köyhän perheen lapsi tuntee häpeää ja syyllisyyttä. Ei harrasta 
mitään, ei lähde luokkaretkelle. Tulee kiusatuksi, koska ei omista samanlaista kännykkää tai padia, kuin muilla. Oppimisen onnen avaavien digitaalisten laitteiden käyttö koulutyöhön on ehkä mahdotonta, koska mitään laitetta ei ole. On heitetty kolikoilla koulun pihalla. Ilkuttu leivästä, jota tykätään syödä koulussa, kun kotona ei yhtä hyvää saa.
Ja sitten tulee se pahin. Aikuinen ei näe, ei puutu kiusaamiseen. Kohtelee eri tavoin kuin hyvätuloisten perheiden lapsia. Lasten ja nuorten kokemus, jota ei voi ohittaa. Köyhyydestä ei puhuta. Mutta siitä puhutaan, miksi jotkut eivät opi, miksi jotkut eivät lue tai miksi heille ei lueta kotona. Miksi jotkut putoavat koulun kyydistä. Niin, miksi?
Mietin lasten ja nuorten köyhyyskokemuksia ja kysyn, puhummeko erityisesti me lasten ja nuorten kanssa toimivat – useimmiten hyvinvointilapsuuden eläneet – koulutetut aikuiset kenties kieltä, jota kaikki lapset ja nuoret eivät välttämättä ymmärrä? Puhumme maailmasta, johon he eivät voi samaistua. Viljelemme ympäristöömme jatkuvasti merkityksiä kielen kautta. Niistä rakennamme todellisuuden, jota elämme. Se todellisuus ei ole kaikille sama. Siihen liittyy valtasuhteita, jotka asemoivat meidät. Halusimme tai emme. Mitä tarkoittaa esimerkiksi menestyminen ja mitä se ei tarkoita? Mitä tarkoittaa häpeä ja syyllisyys.
Kasvatammeko yhteisen tahdon varassa vain lähtökohtaisesti niitä, joilla on parhaat edellytykset menestyä, kilpailla? Siis ”niitä”, jotka harrastavat, matkustavat, hankkivat kielitaidon, saavat valita sen, mitä opiskelevat. Syövät kotona parempaa leipää kuin koulussa.
Lasten eriarvoisuuden ja syrjäyttämiskehityksen kulkua täytyy ehkäistä kaikin tavoin. Eniten tarvitaan herkkyyttä kuulla ja nähdä. Silloin, kun tuntuu pahalta. Silloin, kun ei voi ostaa koulukirjaa. Silloin, kun ylimääräistä rahaa ei ole. Suuret korvat ja pieni suu. Jokaisella meistä on molemmat, jos oikein haluamme.
Tutustu Lapsen ääni 2018 -kyselyn tuloksiin.
Riitta Kauppinen
kansalaistoiminnan ja vaikuttamistyön johtaja
Pelastakaa Lapset