”Ihminen haluaa herättää toisissa ihmisissä jonkinlaista tunnetta ja haluaa kosketusta mihin hintaan tahansa” – Hjalmar Söderberg: Doktor Glas (1905) suom. Kyllikki Villa –
Nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö harrastusten yhteydessä on ollut viimeisen vuoden aikana esillä mediassa. Englannin jalkapalloliigan yksittäisten pelaajien rehelliset esiintulot valmentajiensa tekemästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessa rohkaisivat myös muita hyväksikäytön uhreja kertomaan kokemastaan. Lähes kaikki yhteyttä ottaneet olivat kuitenkin aikuisia.
Urheiluharrastus ja etenkin kilpaurheilu vaatii paljon valmentajan ja nuoren välistä tiivistä yhteistyötä. Nuori oppii luottamaan valmentajaansa ja valmentajalla on merkittävä valta-asema suhteessaan nuoreen. Useimmat nuoret urheilijat myös ihailevat valmentajaansa ja nauttivat saamastaan huomiosta. Aikuisen toimiessa hämmentävästi ja rajoja rikkovasti ei voida olettaa, että nuori tietää mitä sanoa, toimia tai kenen puoleen kääntyä. Tilanteen päätyessä epäsopivaan yhteydenpitoon tai seurustelusuhteeseen valmentajan kanssa tilanteesta on vaikea perääntyä. Suomessa lakisääteinen suojaikäraja on 16 vuotta. Nuoren ei katsota kykenevän antamaan suostumustaan seksuaaliseen kanssakäymiseen aikuisen kanssa.
Suojaikäraja nousee 18 vuoteen jos kyseessä on aikuinen opettaja, harrasteohjaaja tai valmentaja. Tällöin teko on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa nuorelle hänen tekijää kohtaan tunteman erityisen luottamuksen ja riippuvaisen asemansa vuoksi. Valmentajan valta-asema tuo aina vastuun ja rikoksen tunnusmerkistö täyttyy, vaikka alle 18-v nuori olisi suostunut seurustelusuhteeseen aikuisen valmentajan kanssa.
Suomen Rikoslain noudattaminen on lopulta hyvin yksinkertaista. Aikuinen ei saa käyttää nuorta omien läheisyyden tai seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Aikuinen on aina vastuussa toiminnastaan, vaikka nuori olisi halukas etenemään suhteessa pidemmälle.
”Miten mä olisin siitä kertonut – miten mä voin olla niin tyhmä”
Vuosien työskentely seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden nuorten kanssa on antanut minulle ymmärrystä hyväksikäyttöön liittyvästä hämmennyksestä, itsesyytöksistä ja häpeästä. Asiakkaiden on äärimmäisen vaikeaa kertoa läheisessä suhteessa koetusta rajojen rikkomisesta ja hyväksikäytöstä. Nuoren tunteet tekijää kohtaan ovat olleet usein myös ristiriitaisia. Nuorella ei ole myöskään riittävästi kokemusta eikä keinoja selvitä tämänkaltaisesta tilanteesta. Tapahtuneesta syytetään usein itseä ja sitä hävetään eikä asiasta kerrota kun vasta aikuisena, jos silloinkaan.
Lapsen oikeus suojeluun
Jokaisen vanhemman vastuulla on kertoa ja keskustella lapsensa kanssa siitä, miten toimia ja kenen puoleen kääntyä, jos aikuisen käyttäytyminen hämmentää tai jos nuori saa outoja seksuaalissävytteisiä viestejä. Vanhempien vastuulla on luottaa nuoreen ja ajatella aina nuoren etua kaikissa tilanteissa.
Aikuinen on aina vastuussa teoistaan
Tänään vietetään kansainvälistä Rikosuhripäivää. Pelastakaa Lapset ry tekee vahvaa työtä lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi. Tänään haluamme erityisesti muistuttaa, että nuorten tulee saada ilmoittaa vaikeista ja ahdistavista tapahtumista matalalla kynnyksellä. Yksin jäädessään nuori päätyy usein syyttämään itseään tapahtuneesta. Jokaisella nuorella on oikeus saada tietoa ja tukea seksuaalisen hyväksikäytön käsittelyyn.
Liian moni vastaanotolleni tullut aikuinen, joka on lapsuudessaan kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä, on syyttänyt itseään vuosia ja hävennyt tapahtunutta. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi ja saa selvitä. ”Vaikean ja häpeällisenkin totuuden paljastaminen ja jakaminen luottamuksellisessa ja empaattisessa terapiasuhteessa tukee toipumista” (Vaaranen-Valkonen, 2016)
Nina Vaaranen-Valkonen
Asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry