Viime torstaina osallistuin lastensuojelun historiaa koskevan tutkimuksen (Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937 – 1983) julkistamisseminaariin. Tutkimus on pyörinyt mielessäni siitä lähtien. Se koskee vuosien 1937 – 83 välisenä aikana sijaishuollossa eläneiden lasten kokemuksia väkivallasta ja kaltoin kohtelusta.
Tutkimuksessa avataan suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä olleiden kokemuksia. He ovat olleet sijoitettuina sijaisperheisiin, lastenkoteihin tai koulukoteihin eri syistä. Suojelun ja turvan sijaan he ovatkin kohdanneet aikuisten mielivaltaa, epätasa-arvoista kohtelua, perushoidon laiminlyöntejä ja suoranaista väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Sen lisäksi osa lapsista on joutunut toisten lasten väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi.
Koettu on seurannut haastateltuja koko elämänmittaisena varjona ja traumana, mistä kertominen jälkeenpäin on ollut joillekin ainutkertainen mahdollisuus. Koetusta ei juurikaan ole voinut tai pystynyt puhumaan sen jälkeen, kun lapsen yritykset kertoa kokemastaan on mahdollisesti tyrmätty valheena ja epätotena.
Aavistin, millaista tietoa tutkimus saattaisi tuottaa. Samanlaisia historiaselvityksiä on tehty muissakin Pohjoismaissa ja muualla maailmassa, joten ei ollut syytä kuvitella, että suomalainen lastensuojelun historia poikkeaisi merkittävästi muusta maailmasta. Lapsia on historian kuluessa ikävä kyllä kohdeltu kaikkialla huonosti. Heitä ei ole nähty täysvaltaisina ihmisinä tai omia oikeuksia omaavina henkilöinä.
Vaikka en yllättynyt tutkimuksen tuloksesta, järkytti se minua silti monin tavoin. Tutkimus pakotti minut eläytymään uudella tavalla lasten kokemuksiin. Jouduin toteamaan, miten olematon lapsen mahdollisuus puolustautua voi olla, jos vastassa on valtaa vahvasti käyttävä aikuinen.
Pelastakaa Lapset on vuodesta 1922 ollut osa suomalaisen lastensuojelun ja sijaishuollon toimintaa. Järjestö on toiminut niin perhehoidon kuin lastenkotityönkin kentällä myös ajankohtana, jota tutkimus koskee. Osa tutkimuksessa esiin tulleista rikkomuksista on mahdollisesti tapahtunut Pelastakaa Lasten sijaisperheissä tai lastenkodeissa.
Meillä ei ole mitään syytä ajatella, että juuri meidän toiminnassamme olisi tältä vältytty. Voimme järjestönä tässä vaiheessa vain todeta olevamme syvästi pahoillamme siitä, että jotkut toimintojemme piirissä olleet lapset ovat todennäköisesti tulleet kaltoinkohdelluiksi. Lastensuojelukin on oman aikansa tuote. Organisaatio, joka on pyrkinyt tiedostamaan ajan saatossa rikkeet, ja pyrkinyt korjaaviin toimenpiteisiin, on tehnyt parhaansa.
Tutkimuksen oleellinen viesti tänään on mielestäni se, että meidän on tehtävä kaikkemme, ettei historia toistuisi. Pelastakaa Lapset toimii tänäänkin sekä lastenkoti- että perhehoitotyössä. Meidän, niin kuin kaikkien muidenkin lastensuojelun toimijoiden, on jatkuvasti oltava valppaina ja tietoisesti arvioitava omaa toimintaamme, jotta pystymme ajoissa tarttumaan ongelmakohtiin ja ehkäisemään ennalta mahdollisen lasten kaltoin kohtelun. Tutkimuksen kohteena on aikakausi, jolloin ei ollut vielä YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ohjaamassa. Sopimus on kuitenkin vienyt lasten oikeuksia maailmalla ja Suomessa aimo harppauksen eteenpäin.
Lapset elävät sijaishuollossa erilaisten syiden vuoksi. Heillä voi taustassaan olla vaikeita väkivallan, hyväksikäytön tai muun kaltoin kohtelun kokemuksia. He saattavat oireilla monin tavoin haastavalla käytöksellä ja he ovat ehkä oppineet ratkaisemaan ongelmatilanteita väkivallalla. Usein kaltoin kohdellut lapset tulevat uudelleen kaltoin kohdelluksi. Sen vuoksi heidän kanssaan työskentelevien aikuisten on oltava erityisen selvillä heidän tilanteestaan ja taustastaan ymmärtääkseen heidän toimintamallejaan.
Lastenkotityössä on tärkeää muistaa, että laillisetkin rajoitustoimenpiteet voivat lapsen näkökulmasta olla väkivaltaa ja toistaa heidän aiemmin kokemaansa. Pelastakaa Lasten lastenkodeissa toteutettiin vuonna 2014 tutkimus kiinnipidoista eli tilanteista, joissa työntekijöiden on estettävä lasta satuttamasta itseään, muita tai ympäristöään pitämällä hänestä fyysisesti kiinni. Tutkimus teki näkyväksi sen, miltä kiinnipito tuntuu lapsesta ja muusta lapsiyhteisöstä. Erityisen tärkeä huomio on se, että laillinenkin rajoitustoimenpide saattaa lapsen mielessä olla väkivaltaa tai toistaa hänen aiemmin kokemaansa väkivaltaa ja kaltoin kohtelua.
Lastenkodeissamme on jo pitkään pyritty kiinnittämään erityistä huomiota näihin tilanteisiin ja etsimään muita ratkaisuja tilanteiden ehkäisemiseksi. Tutkimus antoi uusia eväitä ammattilaisten tarkastella kiinnipitoja ilmiönä. On tärkeää pitää koulutusten, työnohjausten ja konsultaatioiden avulla huolta siitä, ettei työyhteisöissä pääse syntymään väkivaltaa tai kaltoinkohtelua mahdollistavaa tai siihen yllyttävää työkulttuuria.
Myös perhehoidossa kohdataan yhä suurempia haasteita, kun sijaisperheisiin tulevat lapset ovat aiempaa vanhempia sijoituksen alkaessa ja usein myös ehtineet elää hyvin rankkoja kokemuksia ennen huostaanottoa. Heidän haastava käytöksensä on välillä sijaisperheille yllätys, johon ei kaikesta valmennuksessa puhutusta huolimatta ole osattu varautua. Sijaisvanhemmat eivät ole ammattilaisia eikä heitä voi etukäteen valmentaa kaikkiin niihin asioihin, ilmiöihin tai tunteisiin, joita usein kovia kokeneet ja traumatisoituneet lapset tuovat mukanaan.
Sijaisvanhemmat tarvitsevat todella vankkaa tukea selvitäkseen kaikista pulmakohdista ja joskus silti ajaudutaan tilanteisiin, joissa vanhempien keinot eivät olekaan riittäviä ja tapahtuu ylilyöntejä, jolloin lapset saattavat sijaisperheessä joutua kokemaan väkivaltaa ja kaltoin kohtelua. Pelastakaa Lapset on jo uskaltanut tarttua tähänkin teemaan. Toteutimme yhdessä Viola – väkivallasta vapaaksi ry:n kanssa ”Kokemukset näkyviin – väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa” -hankkeen, jossa kehitettiin työskentelymenetelmiä väkivallan tunnistamiseen ja puuttumiseen. Lastensuojelun sijaishuollon historiatutkimuksessa hankkeessa kehitetty toimintamalli nostettiin yhdeksi hyväksi esimerkiksi, kun annettiin suosituksia työn kehittämiselle.
Tutkimuksessa kuvatut tunteita herättäneet tarinat koskettivat minua syvältä. Pelottaa ajatella, että maailma ei olisi muuttunut niin paljon, etteikö historia toistuisi tänäänkin.
Entä jos tuo lapsi ei uskalla kertoa kokemastaan väkivallasta kenellekään? Miten me kaikki yhdessä pidämme siitä huolen, että lasten todellisuus ja kokemukset tulevat varmasti kuulluiksi ja heidän kertomaansa uskotaan? Lastensuojelun työssä tärkein käytettävissä oleva resurssi on aika, jota on voitava käyttää riittävästi jokaisen asiakkaana olevan lapsen kohtaamiseen ja luottamuksellisen suhteen rakentamiseen.
Vain lapsen aidosti kohtaamalla voimme varmistaa sen, että hän tarvittaessa uskaltaa luottaa meihin ja kertoa elämästään. Siten voimme luottaa siihenkin, että hän tarvittaessa kertoo myös mahdollisesta kaltoin kohtelustaan. Lastensuojelussa tärkeintä on siis antaa lapselle riittävästi aikaa. Siinä suurin haaste lastensuojelun kehittämiseksi.
Riitta Hyytinen
Lastensuojelupalveluiden johtaja
Pelastakaa Lapset ry