Valtion budjettiesitys on tuonut valonpilkahduksen adoptiokentälle, kun kauan toivotut yhtäläiset perhevapaat adoptioperheille ovat mahdollistumassa. Lisäksi hallitus varautuu ulkomailta lasta adoptoiville perheille maksettavan adoptiotuen tason tarkistamiseen. Adoptiotuen korotus edellyttää vielä äitiysavustuslain muutosten hyväksymistä eduskunnassa myöhemmin tänä vuonna. Minkälainen adoptiomaa Suomi on tänään ja mihin huomio tulisi nyt kiinnittää?
Suomi on hyvä vastaanottava maa kansainvälisissä adoptioissa, ainakin seuraavilla mittareilla tarkasteltuna. Suomessa on kansainvälisesti tarkastellen ainutlaatuinen, keskitetty adoptioneuvontajärjestelmä, jollaista muualla maailmassa ei juuri tapaa. Tätä adoptiojärjestelmämme vahvuutta ja adoptioneuvontayksiköissä kasvanutta osaamispääomaa ei saa heittää pesuveden mukana, kun Sote-uudistusta viedään läpi.
Adoptiolakimme ja adoptiojärjestelmämme ennaltaehkäisee itsenäisiä adoptioita, mikä on myös yksi Haagin kansainvälisen adoptiokonvention päätavoitteista. Lapsen oikeuksien valvonta adoptioprosessin aikana on adoptiopalvelunantajien toiminnan ydintä. Kansainvälisten adoptioiden kannalta on tärkeää, että adoptiopalvelunantajien toimintaedellytyksistä huolehditaan jatkossakin.
Suomessa adoptionhakijat voivat adoptoida toimintaan valtuutetun ja valvotun adoptiopalvelunantajan kautta, adoption kustannukset ovat läpinäkyviä, eikä adoptioprosessiin linkity lahjoitus- tai muuta sopimatonta adoptioviranomaisten päätöksiin vaikuttamista, mikä sotkisi aidosti lapselle sopivan perheen etsimisen keskeistä lähtökohtaa.
Yhä tärkeämpi adoptiojärjestelmän laadun indikaattori on se, miten hyvin adoptiolapsen ja perheen sopeutumista seurataan ja onko riittävää tukea lapselle ja perheelle tarvittaessa jos sitä tarvitaan. Hyvää Suomessa on se, että tätä tukea on pyritty toteuttamaan aidosti lapsen ja perheen tarpeista käsin, mutta silti tiedämme, että enemmän resursseja tukemiseen tarvittaisiin. Huoli adoptiolasten ja -perheiden pitkäaikaisesta hyvinvoinnista on läsnä ja tiedostettu.
Suomella on adoptiomaana matkaa sellaisiin adoptiomaihin kuin Hollanti, Tanska tai Islanti, joissa on tehty merkittäviä julkisen rahoituksen satsauksia mm. adoptiotutkimukseen, adoption jälkeisen tuen rakenteiden vahvistamiseen ja myös adoptiojärjestöjen taloudellisten toimintaedellytysten vahvistamiseen riippumatta esimerkiksi adoptioiden lukumäärästä tai adoptoimisen kiinnostavuudesta eri aikoina. Näitä vertailuja vasten Suomi hyvänä adoptiomaana alkaa himmetä ajatuksissani.
Suomessa hiljattain julkaistu kansainvälisesti ainutlaatuinen THL:n kouluterveyskysely sisältää tänä vuonna ensi kertaa adoptionuorista kertovan laajan aineiston. Tutkimustulokset ovat hälyttäviä, nuoret itse kertovat, että kaikki ei ole hyvin. Kyselyssä selvisi, että vaikka suurin osa adoptoiduista voi hyvin, pieni osa voi huonosti. Suomessa kasvavilla adoptoiduilla nuorilla on maassamme kasvavia muita nuoria enemmän ahdistuneisuutta, yksinäisyyttä, oppimisvaikeuksia, kokemuksia rasistisesta syrjinnästä ja seksuaalisesta häirinnästä. Adoptionuoret raportoivat myös muita nuoria useammin keskusteluvaikeuksista vanhempiensa kanssa ja kaltoinkohtelusta perheissään. Huolta lisää se, että indikaattorit, joilla adoptionuorilla on huonommat tulokset kuin muilla nuorilla, ovat yhteydessä syrjäytymisriskiin.
Tulokset eivät tule puun takaa. Adoptiovanhemmat ovat tuoneet esille samansuuntaista huolta adoptionuorten tuen tarpeista sekä omasta jaksamisesta vanhempana ja adoptoituja lapsia ja nuoria on myös jonkin verran lastensuojelun piirissä.
Suomessa on korkealaatuiset julkiset palvelut, joihin luotetaan. Silti moni adoptioperhe kokee, että asiantuntevaa apua adoptiolapsen ja adoptiovanhemmuuden näkökulmasta voi olla vaikea saada. Adoptiojärjestöjen- ja toimijoiden tarjoamat erityispalvelut eivät nekään aina riitä täydentämään julkisia palveluita, eivätkä palvelut ole tasapuolisesti tarjolla eri puolilla Suomea, saati kahdella kotimaisella kielellä. Järjestöissä tunnistetaan myös se, että adoptioperheille suunnattujen erityispalvelujen ylläpitäminen on vaikeaa ilman pysyviksi tarkoitettuja rahoitusrakenteita.
Julkisessa keskustelussa odotukset kohdistuvat usein suoraan lapsia Suomeen tuoviin järjestöihin. Se tunnetaan huonommin, että kansainvälisissä adoptioissa, vastuu adoptiotoiminnan kehittämisestä myös seurantapalvelujen osalta on Haagin adoptiokonvention ratifioinut Suomen valtio. Kotimaan adoptioissa kehittämisvastuu on Sosiaali- ja terveysministeriöllä. Adoptiopalvelujaan kehittäneissä Euroopan maissa on nähty, että adoptiojärjestelmien kehittämiseen tarvitaan päättäjien poliittista tahtoa ja valtion tuki.
Adoptionuorten kuulemisen jälkeen tulisi edetä adoptiovanhempien kuulemiseen. Lisäksi adoption erityisosaamisyksiköiden, adoptiokuraattorin, adoptiolautakunnan asiantuntijoiden sekä työssään adoptiolapsia ja perheitä kohtaavien ammattilaisten kokemuksia olisi tärkeä koota. Suomi hyväksi adoptiomaaksi vaatii vielä yhteisiä ponnistuksia. Suunnaksi tulisi ottaa adoption jälkeisen tuen rakenteiden ja saatavuuden kehittäminen. Aihe on ajankohtainen myös muissa pohjoismaisissa ja eurooppalaisissa maissa tällä hetkellä.
Irene Pärssinen-Hentula
Kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö
Pelastakaa Lapset ry