Julkinen keskustelu lastensuojelun sijaishuollon valvonnan ongelmista on kuluneen vuoden aikana kohdistunut ensisijaisesti laitoshoitoon. Keskustelussa perhehoidon valvonnan kysymykset ovat jääneet taka-alalle, vaikka sijaishuollon suurimman asiakasryhmän muodostavat perhehoidossa olevat lapset. Vuoden 2018 lopussa kaikista huostaanotetuista lapsista 55% oli perhehoidossa, ja perhehoidossa asui kaikkiaan 7721 lasta ja nuorta. (THL 2019, 6 ja 10.)
”Lapsen oikeuden toimivaan valvontaan ja tehokkaisiin oikeusturvakeinoihin tulisi toteutua myös perhehoidossa.”
Sijaishuoltopaikkoja valvotaan eri tavoin
Perhehoitoa toteutetaan toimeksiantosuhteisena ja ammatillisena perhehoitona. Kunta voi solmia toimeksiantosuhteen lapselle vieraan tai entuudestaan tutun perheen kanssa ns. läheis- ja sukulaissijoituksena. Perhehoitolain (263/2015) mukaan perheen tulee olla tehtävään sopiva ja valmennettu. Perhehoitolaissa ei kuitenkaan kovin tarkkarajaisesti säännellä sitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Valvonnan näkökulmasta sijaishuoltomuodot ovat keskenään eri asemassa. Ammatillisen perhehoidon ja laitoshoidon valvonnassa esimerkiksi aluehallintoviranomaisilla on keskeinen asema. Toimeksiantosuhteisen perhehoidon valvonta on sen sijaan rakennettu pääasiassa lasten asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden varaan.
Toimeksiantosuhteisen perhehoidon valvonnan erityisyyttä perustellaan mm. sijaisperheen yksityisyydellä. Kyseisellä sijaishuoltomuodolla onkin kieltämättä hyvin jännitteinen asema julkisen ja yksityisen välissä: kyse on julkisen tehtävän hoitamisesta yksityisperheessä. (Enroos 2016, 229.) Lapsen oikeuden toimivaan valvontaan ja tehokkaisiin oikeusturvakeinoihin tulisi toteutua myös perhehoidossa.
”On tärkeää, että sijaisperhe pystyy parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan sijoitettavan lapsen tarpeisiin.”
Onnistunut perhehoito on monen osan summa
Lastensuojelun työskentelyssä ja sijaisperheiden tukemisessa jokainen osa heijastuu toiseen rakentaen pohjaa onnistuneen ja lapsen tarpeisiin vastaavan perhehoidon toteutumiselle. Peruslähtökohtana tulisi olla hyvä ja tiivis yhteistyö lapsen ja syntymävanhempien kanssa koko prosessin ajan.
Onnistuneen toimeksiantosuhteisen perhehoidon osalta ennakollinen pohjatyö ja siihen kytkeytyvä etukäteisvalvonta ovat erittäin merkittävässä asemassa. Se tarkoittaa hyvää, riittävää ja laadukasta prosessina etenevää valmennusta, jossa perhehoitajiksi hakeutuvat saavat tietoa tulevasta tehtävästä ja mahdollisuuden yhdessä ammattilaisten kanssa arvioida, onko perhehoitajuus heille sopivaa ja millaisilla edellytyksillä.
On tärkeää, että sijaisperhe pystyy parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan sijoitettavan lapsen tarpeisiin. Sopivan sijaishuoltopaikan löytyminen edellyttää, että sekä lapsi ja hänen tarpeensa, että sijaishuoltopaikka tunnetaan hyvin. Perhehoidon tarjonnasta – käytännössä perhehoitajista ja heidän koulutuksestaan, kokemuksestaan ja erityisestä osaamisestaan – on oltava riittävästi tietoa saatavilla. Sijaishuoltopaikkoja koskeva tietopohja on kuitenkin todettu niukaksi, ja tämä koskee myös perhehoitajia.
Tällä hetkellä sijaisperheitä rekrytoi, valmentaa ja tukee niin kunnat, yksityiset yritykset kuin järjestöt. Osa kunnista tuottaa perhehoitonsa kokonaan itse, osa ostaa sen kokonaan ja osa ostaa siitä kilpailutusten kautta oman toimintansa rinnalla. Perhehoidon kilpailutukset vaihtelevat suuresti esimerkiksi tuen tasojen sekä lapsen ja sijaisperheen kanssa tehtävän työn määrittelyjen suhteen.
”Perhehoitajien pitää voida uskaltaa myös pyytää apua.”
Luottamus on avainasemassa
Laadukkaan sijaishuollon varmistaminen edellyttää riittävää ja koko sijoituksen kestävää tukea. Tukea on voitava räätälöidä lapsen ja perheiden tarpeista käsin. Sen onnistuminen edellyttää eri toimijoiden kesken vallitsevaa luottamusta. Perhehoitajien pitää voida uskaltaa myös pyytää apua. Sijaisperheiden arjessa painitaan usein samojen ilojen, surujen ja haasteiden kanssa kuin muissakin perheissä. Perhehoitajat saattavat empiä väsymyksen tai muiden tuen tarpeiden esille tuomista. Lapsen laadukkaan hoidon kannalta se olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää.
Vastuusosiaalityön rooli korostuu lapsikohtaisen valvonnan kysymyksissä. Luottamukselliset suhteet ja tuttuus kaikkien osapuolten – lapsen, vanhempien ja sijaisvanhempien – välillä ovat tässä kohdassa olennaisia. Kynnys huolenaiheiden tai epäkohtien esille nostamiseen ja niiden kuulemiseen on aivan erilainen, kun keskinäiset työskentelysuhteet ovat olemassa.
Kansallista ohjausta tarvitaan
Edellisen hallituskauden aikana toimineessa lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa käynnistettiin keskustelua ja kehittämistyötä sekä perhehoidon että sijaishuollon ohjaukseen ja valvontaan liittyen (mm. mallinnusraportit Heino & Säles 2017; Hoikkala ym. 2017). Perhehoidon osalta näitä asioita on pohdittu myös mm. 24.1.2019 Pelastakaa Lapset ry:n, Pesäpuu ry:n ja Perhehoitoliiton järjestämässä Perhehoidon asiantuntijailtapäivässä. Hyvien avausten vakiintuminen edellyttää kuitenkin vahvaa kansallista tukea ja systemaattista ohjausta.
Sijaishuollon valvontaan liittyvä keskustelu on myös muissa pohjoismaissa ajankohtaista. Valvontakäytännöt vaihtelevat maittain. Esimerkiksi perhehoidon valvonnassa valvontaviranomaisilla on Norjassa ja Tanskassa muita maita merkittävämpi rooli sosiaalityöntekijöiden ohella. Tanskan viranomaisilla on käytössään kansallinen perhehoitajarekisteri. Pohjoismaisessa vertailussa suomalaisen perhehoidon ohjaus näyttäytyy pirstaleisena. Tähän vaikuttanee kansallisen ohjausmekanismin muuttuminen sen jälkeen, kun ohjausrakennetta muutettiin ja sosiaalihallituksen yleiskirjeohjaus lopetettiin.
Keskustelua perhehoidon ohjauksesta ja valvonnasta kaivataan runsaasti lisää. Mielestämme valtion tulisi linjata, miten lasten yhdenvertaiset oikeudet hyvään sijaishuoltoon ja sen seurantaan turvataan valtakunnallisesti.
Tove Lönnqvist
Kehittämispäällikkö
Pelastakaa Lapset
Susanna Hoikkala
Erityisasiantuntija
Lastensuojelun Keskusliitto
Lähteet:
Enroos, R. (2016) Lapsen tulo julkiseen kotiin. Huostassaolon ensi vaiheet sijaishuoltopaikkojen toimijoiden näkökulmasta. Teoksessa Rosi Enroos & Tarja Heino & Tarja Pösö (2016) Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino, 224–260.
Heino, T. & Säles, E. (2017) Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito: Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. Työpaperi 20/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-857-9
Hoikkala, S. & Kojo, R. & Tervo, J. & Aaltonen, T. (2017) Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli. Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa. Työpaperi 19/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132271/URN_ISBN_978-952-302-855-5.pdf?sequence=1
Perhehoitolaki 263/2015
THL (2019) Lastensuojelu 2018. Tilastoraportti 23/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Suomen virallinen tilasto. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138211/Tr23_19_LASU.pdf?sequence=1&isAllowed=y