Lastensuojelun resurssit ja laatu on taattava, todetaan Pelastakaa Lasten eduskuntavaaliohjelmassa. Sama viesti sisältyy ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan selvityshenkilönä laatimaan Lastensuojelun kehittämisen suunta ja suositukset –raporttiin. Samaa viestiä on myös lukuisin selonteoin, työryhmämietinnöin ja kannanotoin nostettu esille viimeisen 10 vuoden ajan. Mikä on se erityinen tulokulma, josta tätä asiaa pitäisi tarkastella, jotta asian vakavuus oikeasti ja todella avautuisi päättäjille ja lastensuojelua ryhdyttäisiin vihdoin toden teolla laittamaan kuntoon? Olisiko se erityinen lapsen näkökulma? Lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja lapsen elämä ei odota vaan tapahtuu tässä ja nyt. Tästä näkökulmasta jokainen huonosti mennyt tilanne ja resurssivaje on liikaa.
”Lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja lapsen elämä ei odota vaan tapahtuu tässä ja nyt.”
Teemme järjestönä työtä muun muassa niiden lasten kanssa, joiden omaan ja koko perheen elämään on puututtu rajuimmalla mahdollisella tavalla, kun lapset on huostaanotettu ja sijoitettu oman kodin ulkopuolelle, laitokseen tai sijaisperheeseen. Näemme heidän elämässään konkreettisesti sen, miltä lastensuojelu juuri nyt karuimmillaan näyttää. Lastensuojelun työntekijät vaihtuvat jatkuvasti tai heitä ei ole lainkaan. Pahimmillaan sijoitetulla lapsella on ollut kahden vuoden aikana 11 eri sosiaalityöntekijää ja toiselta sosiaalityöntekijä on kokonaan puuttunut 10 kuukauden ajan. Toisaalta työtä tekemässä olevilla työntekijöillä työmäärä ei salli paneutumista lapsen tilanteeseen saati suhteen luomiseen. Suhde ja kokemus siitä, että tulee kohdatuksi ja kuulluksi omana itsenään, omine tarinoineen ja kokemuksineen, subjektina, olisi olennainen lasta auttava elementti lastensuojelussa. Tämä mahdollistuu resursseja ja työn tekemisen tapoja tarkastelemalla.
Kokemusasiantuntijat kertovat kokeneensa erityisen raskaana sen prosessien pirstaleisuuden, jota vaihtuvat työntekijät heille tuottavat. Lapsen omalla vastuusosiaalityöntekijällä on vastuu siitä, että lapsen on hyvä ja turvallinen olla ja että hän saa sijaishuoltopaikassaan sellaista apua ja tukea, joka auttaa häntä voimaantumaan ja selviytymään oman elämänsä kokemuksista hyvään elämään ja tulevaisuuteen. Vaikka me palveluntuottajat teemme parhaamme lapsen ja perheen tukemiseksi ja työskentelemme tiiviissä vuorovaikutussuhteessa heidän kanssaan, on tärkeää, että heidän elämäänsä liittyvistä isoista ratkaisuista vastuussa olevalla sosiaalityöntekijällä on myös aidosti mahdollisuus luoda heihin suhde ja työskennellä heidän kanssaan. Vain yhteistyösuhteessa perheen kanssa löytyy perheen ja eritoten lapsen näkökulmasta sellaisia tapoja auttaa, että niillä saadaan aikaiseksi pysyviä ja lapsen elämää kannattelevia muutoksia. Parhaimmillaan lapsen tueksi syntyy omien läheisten, viranomaisten ja meidän palveluntuottajien tiivis ja yhteistyökykyinen, lasta kannatteleva ja hänen tulevaisuudestaan aidosti kiinnostunut ja välittävä aikuisten verkosto. Siitä myös syntyy suurimmalla todennäköisyydellä Kananojankin peräänkuuluttamaa vaikuttavuutta lastensuojelussa.
Todellisuus ei tällä hetkellä takaa kaikille lastensuojelun asiakkaana eri puolilla Suomea oleville lapsille yhdenvertaisia mahdollisuuksia laadukkaaseen lastensuojeluun. Pelastakaa Lapset on eduskuntavaaliohjelmassaan esittänyt, että seuraavalla hallituskaudella tulee varmistaa lastensuojelun laatu ja resurssit, jatkaa palveluiden painopisteen siirtämistä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen, turvata oikeus oikea-aikaisiin, sopiviin ja laadukkaisiin palveluihin valtakunnallisesti, päättää selkeistä sosiaalihuoltolain mukaisista lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun prosesseista, laatia yhtenäiset ja sitovat kriteerit lastensuojelun palveluiden laadulle ja kilpailutukselle sekä nostaa jälkihuollon ikäraja 25 ikävuoteen. Aulikki Kananojan raportissa esiin nostetut ehdotukset tukevat näitä vaatimuksia.
”Lapsen näkökulmasta juuri nyt hänen saamansa lastensuojelu on kuin arpapeliä. Niin ei saa olla.”
Olennaista on, että lastensuojelussa työtä tehdään sellaisella osaamisella, laadulla, rakenteilla ja resursseilla, jotka mahdollistavat lasten yhdenvertaisuuden joka puolella Suomea. Tällä hetkellä lapsen asuinpaikka ja jopa se, kuka hänen työntekijänsä on, vaikuttaa edelleen aivan liikaa siihen mitä palveluita lapselle ja perheelle tarjotaan tai pystytään tarjoamaan ja minkälaiseen työskentelyyn lähdetään. Lapsen näkökulmasta juuri nyt hänen saamansa lastensuojelu on kuin arpapeliä. Niin ei saa olla. Lastensuojelu ei saa olla arpapeliä, jossa sattuma tai asuinpaikka sanelee sen, kuuluuko lapsi lottovoittajien joukkoon vai ei.
Riitta Hyytinen, johtaja, kotimaan ohjelma
Tove Lönnqvist, kehittämispäällikkö
Ps. Pysy kuulolla, jatkamme lastensuojelun ajankohtaisten teemojen tarkastelua seuraavassa blogissamme.