Istun pitkän kokouspöydän ääressä. Vieressäni istuu muitakin aikuisia kahvikuppeineen pohtimassa, millaista on lapsille mielekäs ja turvallinen vapaa-aika. Pitäisikö lasten kauppakeskushengailusta tai pelaamisesta olla huolissaan? Millaista ohjattua toimintaa pitäisi järjestää? Aikuisten mielissä tuntuu olevan ajatus siitä, että ohjattu harrastustoiminta on lapsille lähtökohtaisesti parempaa kuin lasten omaehtoinen toiminta.
Lähtiessämme kokoushuoneesta kävelemme näiden lasten ohi. Samojen lasten, joista juuri juttelimme! Joiden motiiveja ja ajatuksia arvailimme. Päätämmekin seuraavan kokouksen jälkeen kuunnella lapsia: kysyä heiltä millaista on vapaa-aika, josta lapset nauttivat ja joka on heille turvallista.
Aikuisten joukossa herää epäilyksiä. Annammeko lapsille liikaa valtaa? Emmekö me jo tiedä, mitä pitäisi tehdä? Haluavatko lapset edes kertoa? Entä jos lapset toivovat vaan sellaisia asioita, joita emme voi hyväksyä tai tarjota? Ehkä nuoria voisi haastatella, mutta pienet eivät varmaankaan osaa kertoa toiveistaan?
”Lapset innostuvat, kun lähdemme liikkeelle heille tärkeistä asioista.”
Lasten luokse mentyämme, huomaamme, että tapoja kysyä ja kertoa on paljon. Lapset innostuvat, kun lähdemme liikkeelle heille tärkeistä asioista. Juttelemme, piirrämme, askartelemme ja havainnoimme. Pelaamme pöytäjalkkista, pyörimme pehmeillä tuoleilla, katsomme TikTok-videoita ja syömme vaahtokarkkeja. Opimme uutta ja ymmärrämme lapsia paremmin. Myös lapset kertovat ymmärtävänsä paremmin aikuisten huolia ja olemassa olevia sääntöjä. He tarjoavat ratkaisuehdotuksia oma-aloitteisesti: ”Mitä jos lapset saisi päättää leikkimisestä, mutta ei lyömisestä?”, pohtii eräs poika.
Lasten vapaa-ajan toiveissa ja tarpeissa toistuvat kavereiden merkitys, hymyilevät aikuiset ja kunkin yksilölliset kiinnostuksen kohteet. Lasten mielestä vapaa-ajalla on tärkeää kokea olevansa tykätty ja saada onnistumisen kokemuksia. Viimeaikainen uutisointi urheiluharrastusten valmennuskulttuureista osoittaa, että vapaa-ajan toiminta ei aina takaa lasten oikeuksien toteutumista eikä vastaa lasten toiveita. Kootessamme lasten ajatuksia kuulemme kertomuksia kiusaamisesta, yksinäisyydestä ja väkivallasta. Osasta tapahtumia lapset kertovat nyt ensimmäistä kertaa. Ne ovat asioita, joista me aikuiset emme tietäisi mitään, ellemme kysyisi lapsilta. Vastuu turvallisesta ja mielekkäästä vapaa-ajasta on meillä aikuisilla.
”Voimme valita, miten suhtaudumme lasten näkökulmiin: arvostaen, kannustaen, vähätellen vai sivuuttaen.”
Joitakin aikuisten mieltä ravisuttelevia toiveitakin kuulemme. Moni lapsi puhuu esimerkiksi eläimistä. Ajatus kauppakeskuksen kanipäivästä saa toiset aikuiset ideoimaan, toiset kauhistumaan ja toiset nauramaan. Voimme valita, miten suhtaudumme lasten näkökulmiin: arvostaen, kannustaen, vähätellen vai sivuuttaen.
Kuuntelun ja tiedon kokoamisen jälkeen huomaamme, että työ ei ole vielä tehty. Lasten näkökulmia pitää tietoisesti kannatella omassa mielessä ja työryhmissä. Lasten näkemykset eivät saa joutua sivuutetuiksi, vähätellyiksi tai aikuismaailmasta käsin väritetyiksi. Vaatii yhteistä työtä ja arvostusta lapsen tietoa kohtaan, että lasten kokemukset ja toiveet tulevat arjessa kuulluiksi.
Kaikenikäisillä lapsilla on paljon ajatuksia, kokemuksia ja ideoita. Lapset kertovat niistä mielellään, kun aikuinen vilpittömästi osoittaa kiinnostusta ja antaa kertomiseen mahdollisuuden.
Apuvälineeksi lasten huomioimiseen olemme koonneet Lapsilta opittua -sivuston, jonka avulla haluamme kannustaa kaikkia aikuisia roolista ja toimintaympäristöstä riippumatta:
- kuuntelemaan lasten ajatuksia
- toimimaan lapsikeskeisesti
- kehittämään ja suunnittelemaan yhdessä lasten kanssa.
Lue lisää: pelastakaalapset-staging.herokuapp.com/lapsiltaopittua
Reetta Kalliomeri
hankesuunnittelija
Arjesta voimaa -hanke
Pelastakaa Lapset